Miten ihmeessä tästä selviän, rahat eivät yksinkertaisesti riitä kaikkien laskujen maksuun, rästejäkin on, jääkaappi tyhjä ja rahaa tulossa vasta kahden viikon päästä. Miten olen ajautunut tällaiseen tilanteeseen, mihin rahat katosivat, mitä kaikkea olen ostanut liikaa. En ole ostanut mitään turhaan vai olenko? Miten en hallitse tätä, olenpa surkea rahankäyttäjä, en osaa mitään, hävettää, en halua ajatella koko asiaa, miksi se pyörii mielessä koko ajan…
Mistä hakisin apua? Selaan netistä vaihtoehtoja, olen päättänyt pitkän pohdinnan jälkeen hakea apua ja ajatukset laukkaavat kuin ravihevoset, voittaisinpa lotossa. En häpeältäni kykene kertomaan tilanteestani kenellekään. Jo ajatus siitä ahdistaa ja nostaa palantunteen kurkkuun vaikeuttaen hengittämistä. En vain voin kertoa tästä kenellekään läheiselle, en edes puolisolleni, mutta jotakin olisi tehtävä, ei tämä näin voi jatkua. Vauvakin on juuri syntynyt. Tuossa pieni käärö tuhisee vierelläni, nukkuu niin kuin vain pieni vauva voi levollisena nukkua. Minusta täysin riippuvainen pieni ihanuus! Voinko edes ansaita tätä onnea, millainen äiti oikein olen, surkea rahankäyttäjä, surkea äiti. Ei, ei, en voi ajatella näin, en ole huono äiti. Voi taivas, miten saan nämä ajatukset päästäni pois!
En vain voin kertoa tästä kenellekään läheiselle, en edes puolisolleni, mutta jotakin olisi tehtävä, ei tämä näin voi jatkua. Vauvakin on juuri syntynyt.
Koko aamun olen ollut levoton, tänään se tapahtuu, alkuvalmistelut on tehty ja aika varattu. Lähden kotoa hyvissä ajoin ja lykin vauvaani lastenvaunuissa. Hän on onneksi onnellisen tietämätön kaikesta. Ei tiedä äidin salaisuudesta mitään. Miten hänen katseensa voikin olla niin luottavainen, voi pientä ihanaa vauvaani. Olen todella tsempannut itseni reippaaksi ja valmis tekemään kaikkeni, jännittää. Huomaan, että vauva ei nukahda, yleensä nukahtaa heti kun vaunuihin laittaa, nyt vain katselee sieltä suurin silmin. Nukahtaisi nyt! Hymyilen nopeasti vauvalle ja asetan harson vaunuihin suojaksi, nukahdahan nyt.
Ahtaudun vaunujen kanssa hissiin ja huomaan voimakkaan hien hajun, onpas tunkkainen hissi. Tajuan hienhajun lähtevän minusta, hermostuttaa, kainalot ja kädet hiessä, kurkkua kuivaa ja harteisiin pistää, hävettää. Kurkistan vaunuihin, miksi et nuku? Sovittu aika taisi mennä jo, tietenkin joudun odottamaan. Vauva alkaa kitisemään vaunuissa, varmasti tulee kuuma, avaan suojapuvun vetoketjua.
”Etkö saanut vauvalle ketään hoitajaa?” Pidätän itkua kadulla, päätän itkeä vasta kotona ja niin teinkin, useana päivänä.
Vihdoin on meidän vuoro. Kerron työntekijälle tilanteestani. Ihanaa, että vihdoin voin puhua ja kertoa niin kuin raha-asiat oikeasti ovat eli päin seiniä. Saan vinkkejä ja neuvoja, mutta ne ovat sellaisia, jotka jo tiedänkin ja huomaan miettiväni, että neuvot ovat hyviä, mutta eivät taida minua auttaa. Ajatukseni katkeaa, kun kuulen: ”Onkin hyvä, että alat hoitamaan näitä asioita, aika pahaksi ovat päässeet. Mutta nyt näytät hyvää esimerkkiä lapsellesi, vanhempana täytyy kantaa vastuuta ja näyttää hyvää esimerkkiä lapselle.” Ai niinkö, tuota en tiennytkään!
Alan tuskastumaan, minulla on kuuma, vauva sylissä on kuin pieni lämpöpatteri. Vauva alkaa itkemään taas ja koitan rauhoitella häntä, ei onnistu. Kuulen vauvan itkun lomasta kysymyksen ja näen turhautuneen katseen: ”Etkö saanut vauvalle ketään hoitajaa?”. Tuijotan seinään ja ajatukset lähtevät taas laukalle. No en saanut, en helvetti soikoon ole edes kertonut kenellekään, että olen tänne tulossa. En jaksa nyt, haluan lähteä, ei tästä mitään hyötyä ole. Totean vain, etten saanut, vaikka yritin. Kysyn olisiko tämä tällä kertaa nyt tässä, johon saan hyväksyvän nyökkäyksen vastaukseksi. En jaksa vastata enää rupatteluhenkiseen lähtöpuheeseen, itkevä vauva sylissäni sanon heipat. Onneksi tapaaminen on nyt ohi!
Lähden ulos, hikisenä, huonon äidin leima otsassa, en edes vauvaani saa rauhoittumaan, osaanko edes kunnolla hoitaa, raha-asioitani en ainakaan. Pidätän itkua kadulla, päätän itkeä vasta kotona ja niin teinkin, useana päivänä.
Pikkuhiljaa olen päässyt eteenpäin, kohti parempaa raha-asioiden hallintaa.
Huomaan kehoni tuhannet tuntemukset ja mielen levottomat virrat, kun mietin nyt tuota aikaa, tuota kohtaamista ja omaa tilannettani. Siitä on nyt jo vuosia. Paljon on tapahtunut tuon jälkeen ja olen onneksi saanut kokea monta parempaa kohtaamista. Silloinen vauvani nykyinen viisivuotias katsoo minua edelleen luottavaisesti. Keittiöön kuuluvat iloiset leikin äänet. Onhan siellä jo toinenkin leikkimässä. Siellä he ovat, kaksi kultakimpalettani, joiden arvoa ei voi edes rahassa mitata.
Voi kumpa silloin, kun kamppailin kovimmin, minulle olisi sanottu jotain seuraavan kaltaista:
- huomaan, että sinä yrität
- olet varmasti tehnyt parhaasi
- minä autan sinua
- et ole yksin, vaikka siltä nyt tuntuisikin
- muillakin on samankaltaisia huolia ja niistä on mahdollista selvitä, myös sinun
- saat asiat varmasti hoidettua, vaikka siihen menisi aikaa
Raha-asioiden ollessa solmussa, niiden selvittäminen, hoitaminen sekä uuden oppiminen vie aikaa ja siihen on syytä myös varautua. Kestävä muutos harvoin on nopeaa. Mutta pikkuhiljaa olen päässyt eteenpäin, kohti parempaa raha-asioiden hallintaa. Vieläkin on keskeneräistä, mutta eikös se kuulu elämään.
Kirjoittaja
Satu Vesisenaho, projektityöntekijä Stressistä säätelyyn -hanke (2020-2022)
”Tämä blogi perustuu todelliseen tilanteeseen ja sen kirjoittamissa minua auttoi Pauliina (nimi muutettu). Isot kiitokset Pauliinalle tarinansa jakamisesta ja rohkeudesta kertoa omasta tilanteestaan, tunteistaan ja kokemuksistaan. Pauliinan kanssa käytyjen keskusteluiden kautta olen saanut arvokasta oppia tasavertaisen kohtaamisen tärkeydestä ja siitä, miten sanoilla on iso merkitys. Tärkeää on löytää yhteys ja liittyminen toiseen työntekijä – asiakassuhteessa. Olemmepa sitten missä roolissa tahansa, niin yhteyden toiseen voi aina löytää ihmisyydestä!
