Odotusajan työskentely

Odotusajan työskentelyyn tullaan hyvin eri vaiheissa ja erilaisissa elämäntilanteissa. Osa tukea tarvit­sevista vanhemmista ohjautuu esimerkiksi neuvolan kautta jo raskauden ensimmäisellä kolmanneksella tuen piiriin, osa taas hyvin lähellä synnytystä. Raskaana olevien kanssa työskennellään neuvoloissa, perheneu­voloissa, lastensuojelun perhepalveluissa sekä aikuis- ja lastenpsykiatriassa.

Alkuvaiheen odotus on myös hyvää aikaa pohtia omia kiintymyskokemuksia – millaista vanhemmuutta on itse saanut osakseen, mil­laista hyvää hoivaa haluaa antaa omalle vau­valleen. Muistot omasta varhaislapsuudesta aktivoituvat ja tuovat mukanaan niin hoivaavia kuin kielteisiäkin muistoja. Keskivaiheen raskauden aikana, kun vauvan liikkeet alka­vat tuntua, alkaa aktiivisin vaihe pohtia ja mie­likuvitella tulevaa vauvaa ja suhdetta vauvaan. Mil­lainen vauva on, mitä hän tulee vanhemmalta tarvitsemaan ja millaisia elämänmuutoksia vauva-aika edellyttää. Noin 34. raskausviikolta alkava odotusajan lop­puvaihe on tyypillisesti valmistautumista syn­nytykseen. Synnytystä suunnitellaan yhdessä ja mielel­lään myös kumppanin tai tukihenkilön kans­sa. On tärkeä huolehtia siitä, että äiti saa riit­tävän tiiviisti tukea neuvolassa ja että hän voi tarvittaessa käydä synnytyspelkopoliklinikalla. Synnytykseen valmistaudutaan myös mielen ta­solla: millaista se tulee olemaan, millaista on kohdata vauva?

Tuki ja sen suunnittelu

Odotusaika ja vauvan syntymä muuttavat monin tavoin parisuhdetta. Ne myös lisäävät muun sosiaalisen tuen tarvetta, erityisesti jos äiti odottaa vauvaa yksin. Sosiaalisen tuen kar­toittaminen ja tukihenkilöiden aktivoiminen esimerkiksi mukaan synnytykseen on monel­le tärkeää, eivätkä kaikki yksin odottajat osaa sitä itse tehdä. Toisaalta ei tule unohtaa yksin ”odottavaa” isää – kun raskaus saa alkunsa il­man parisuhdetta, moni isä voi jäädä kovin yksinäiseksi omassa prosessissaan.

Kun odotusajan työskentelyä suunnitellaan, on tärkeää huomioida kaikki olosuhdetekijät. Raskausajan olosuhdekartoitus auttaa valitse­maan odotusajan työskentelyyn oikeat paino­pisteet ja päättämään esimerkiksi sen, kuinka paljon aikaa työntekijä varaa odottajalle, mikä osuus tapaamisesta käytetään käytännön asi­oiden järjestelyyn ja kuinka paljon tarvitaan verkostotyöskentelyä, kotikäyntejä, yhteisiä käyntejä synnytyssairaalaan jne. Tämä suunni­telma auttaa odottajaa hyväksymään myös sen, että mukaan tarvitaan joskus muitakin toimi­joita; esimerkiksi neuvolan psykologi voi halu­ta jo varhaisvaiheessa kotipalvelun työntekijän tulevan tutustumaan odottajaan.

Keskeisintä odotusajan työskentelyssä on säilyttää toiveikas, myönteinen ja positiivis­ta lähestymistä sisältävä aktiivinen työote. Vauvaa kohti meneminen, vanhemman rau­hoittava hoivaaminen esimerkiksi rentoutus­harjoitusten muodossa ja tulevaisuuteen kur­kistaminen on meidän tehtävämme – se mikä myös näkyy työn tuloksellisuutena.

Enemmän tietoa odotusajan työskentelystä, vauvaa kohti suuntautumisesta sekä parisuhteen muutoksista saat lukemalla koko Saara Salon artikkelin ”Odotusajan työskentely erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa”. Löydät artikkelista myös hyviä kysymyksiä ja käytännön harjoituksia.  Artikkeli on osa Ensi- ja turvakotien liiton julkaisemaa Vauvatyön käsikirjaa (2020).

Varhaisen stressin vaikutusten huomioiminen

Miten vanhemmille voidaan puhua varhaisen stressin vaikutuksista, ja miten vauvan stressiin voidaan vaikuttaa hoivakäyttäytymisen kautta? Kuormittavan stressin keskellä elävien perheiden hoidossa tarvitaan konkreettisia keinoja stressin helpottamiseksi. Varhainen ammattilaisten antama tuki, joka perustuu perheen tilanteen kokonaisvaltaiseen huomioimiseen, voi mahdollistaa vauvalle turvallisen ja kehitykselle suotuisan kasvuympäristön.

Stressi ja kiire ovat tavallinen osa pikkulapsi­perheiden arkea. Vaikka vanhemmaksi tulo muuttaa suuresti elämää, valtaosa suomalai­sista pienten lasten vanhemmista voi psyyk­kisesti hyvin ja on elämäänsä tyytyväisiä. Tut­kimustulokset viittaavat kuitenkin siihen, että stressitekijät kasaantuvat herkästi samoihin perheisiin ja näiden perheiden määrä on kas­vussa myös Suomessa.

Vauvan kannalta vahingollista stressiä on eri­tyisesti kasaantunut ja pitkittynyt stressi. Vauvalla ei ole vielä omia keinoja, joilla hän voisi suojautua ympäristöstä tulevalta stres­siltä tai uhalta tai säädellä omia olotilojaan (esim. väsymys, nälkä, koliikki). Vauva onkin stressitilanteissa kokonaisvaltaisesti riippuvai­nen vanhemman puolelta tulevasta avusta ja säätelystä. Riittävän hyvä hoiva ja varhainen vuorovaikutus vähentävät ja jopa ehkäisevät ympäristön stressin haitallisia vaikutuksia. Vastaavasti puutteellinen vuorovaikutus ja turvattomuus varhaisissa ihmissuhteissa nos­tavat merkittävästi vauvan omia stressitasoja.

Ydinkohdat

  • On tärkeää tunnistaa perheen stressin lähteet ja saada vähennettyä sen kokonaismäärää. Mistä stressi tulee? Mihin asioihin vanhempi voi vaikuttaa ja mihin tarvitaan ulkopuolista apua?
  • Kerro vanhemmille stressistä ja siitä, miksi vauvaa pitää suojata sen vaikutuksilta. Konkretisoi asiaa käyttämällä esimerkiksi FinnBrain-tutkimuksen opasmateriaalia.
  • Stressistä puhuminen saattaa lisätä vanhemman stressiä; käy van­hemman kanssa arvostavaa ja ymmärtävää vuoropuhelua ja suhtau­du perheeseen yksilöllisesti ja kunnioittavasti.
  • Vanhemman stressiä voi lievittää järjestämällä elämänhallintaan ja esimerkiksi talousvaikeuksiin liittyvää ohjausta sekä varmistamalla, että hän saa apua psyykkisiin oireisiinsa.
  • Vauvan stressioireita – yli- tai alivireyttä, rauhattomuutta, itkuisuut­ta, apeutta – helpottavat hoivaava kosketus, riittävän ennustettava ja turvallinen vuorovaikutus sekä arjen tutut raamit.
  • Sylissä pitäminen, silittäminen, rauhallinen juttelu ja laulaminen ovat hyviä keinoja vauvan rauhoittamisessa.

Lue Riikka Korjan ja Anna Takatuvan kirjoittama ”Varhaisen stressin vaikutusten huomioiminen asiakastyössä”-artikkeli kokonaisuudessaan Vauvatyön käsikirjasta (2020).

Sosiaalityö vauvaperheen tukena

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä on vankka sosiaalialan ja sosiaalityön osaaminen. Yhdistyksissä työskentelee sekä sosionomeja että sosiaalityöntekijöitä. Työryhmissä on myös mm. terveydenhuollon ammattilaisia, kuten kätilöitä, terveydenhoitajia ja psykiatrisia sairaanhoitajia.

Vauvatyön osaamisen perustana on varsinaisen peruskoulutuksen lisäksi odotus- ja vauva-aikaan liittyviä lisäkoulutuksia, jonka aiheina ovat mm. varhainen vuorovaikutus ja sen tukeminen sekä kiintymyssuhde-, mentalisaatio- ja traumateoriat.  Näin rakentuu vahva vauvatyön erityisosaaminen, jonka pitäisi olla tarjolla kaikissa lapsiperheitä auttavissa palveluissa, joissa kohdataan vauvaperheitä.

Sosiaalialan osaaminen on kaiken yhdistyksissä tehtävän työn perustana. Sosiaalialan monitieteisyys ja moninäkökulmaisuus auttavat työntekijöitä ymmärtämään niitä todellisuuksia, joissa vauvaperheet elävät. Vauvojen hyvinvointiin ei vaikuta vain se, mitä tapahtuu kodin seinien sisäpuolella, vaan myös mm. se, miten yhteiskunta suhtautuu vauvaperheisiin, tukee heitä ja mahdollistaa vanhempien ja vauvojen osallisuuden yhteiskunnan jäseninä. Sosiaalityön ja -alan koulutukset opettavat myös ymmärtämään asiakasperheiden kohtaamaa eriarvoisuutta ja sitä ylläpitäviä yhteiskunnallisia rakenteita.

Sosiaalialan osaamista tarvitaan myös siksi, että yhdistysten palveluita ja tukimuotoja käyttävillä vauvaperheillä on monenlaisia toisiinsa limittyviä psykososiaalisia ongelmia.

Yhdistysten moniammatillisten tiimien ja työntekijöiden monenlaisen osaamisen lisäksi haavoittuvissa oloissa elävien vauvaperheiden tukemiseen tarvitaan verkostoissa tapahtuvaa monialaista yhteistyötä. Mitä monimutkaisemmista ongelmista on kysymys, sitä useampia tahoja tarvitaan mukaan tukemaan perhettä. Samalla on tärkeä arvioida, keitä kaikkia todella tarvitaan mukaan esimerkiksi verkostokokoukseen – yksinhuoltajavanhempi, eritoten jos perheen omaa lähiverkostoa ei ole kokouksessa mukana, voi kokea olonsa vaikeaksi, jos paikalla on iso liuta ammattilaisia perheen asioita ja ongelmia pohtimassa. Yhteinen työskentely on lisäksi paljon muutakin kuin yhteisissä kokouksissa istumista. Suurin osa verkostotyöstä tehdään ottamalla omassa toiminnassa huomioon, että sen enempää asiakasperheet kuin työtekijätkään eivät ole irrallisia toimijoita.

On tärkeää, että vanhempi ja vauva saavat kokemuksen, että työntekijät ovat heidän rinnallaan: häntä ja vauvaa auttamassa. Myös vaikeat asiat voi nostaa esiin rakentavasti ja perhettä kunnioittaen. Parhaimmillaan verkosto tukee vauvaperheen hyvinvointia ja vauvan parasta, juuri siksi se on olemassa.

Lastensuojelu on vauvatyön yleisin ja usein myös tärkein yhteistyökumppani. Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on viranomaisvastuu siitä, että vauva elää turvallisessa ympäristössä eikä hänen hyvinvointinsa vaarannu. Lastensuojelu on usein esimerkiksi ensikotijakson maksava taho ja heillä on päätösvalta liittyen ensikotijakson pituuteen. Lastensuojelu on jo itsessään eri tahoja verkostoivaa, ja se toimii moniammatillisissa yhteyksissä. Yhdistyksen vauvatyöryhmä, lastensuojelu ja asiakasperhe muodostavat usein tiiviin yhteistyökumppanuuden, ja yhteiset kokoontumiset ovat säännöllisiä. Lastensuojelulla tai sosiaalihuoltolan mukaisilla lapsiperheiden sosiaalipalveluilla (esimerkiksi perhetyö) on merkittävä rooli vauvaperheen tukijana myös sen jälkeen, kun ensikotijakso tai yhdistyksen avopalvelujakso on päättynyt.

Lastensuojelun rooli ei ole helppo, sillä lastensuojelulla on viimesijainen vastuu asiakasperheistään. Sanana lastensuojelu voi herättää perheissä pelkoa, sillä lastensuojelu mielletään liian helposti vain huostaanottavana tahona. Huostaanotto on kuitenkin lastensuojelun viimesijaisin keino. Ensisijaisesti lastensuojelussa pyritään tukemaan perhettä niin, että perhe pärjää avohuollon tukitoimilla tai tarvittaessa ohjataan perheenä ympärivuorokautisen tuen piiriin. Myös muiden ammattilaisten on tärkeä puhua lastensuojelusta niin, että perheiden pelko ja ennakkoluulot lastensuojelua kohtaan vähenevät. Perheelle tulisi kertoa, että lastensuojelu pyydetään mukaan siksi, että heidän kanssaan on mahdollisuus miettiä tukimuotoja perheelle, ei siksi, että laki velvoittaa tekemään lastensuojeluilmoituksen.

Lastensuojelu tarvitsee yhteistyökumppaneitaan ja työtä tehdään yhdessä. Iso osa lastensuojelun avohuollon tukitoimista järjestetään muualla kuin lastensuojelussa: esimerkiksi vauvaperhe ohjataan ensikotiin ja huonosti voiva nuori nuorisopoliklinikalle. Lait edellyttävät muita toimijoita sekä ilmoittamaan lapseen liittyvästä huolesta että antamaan lastensuojelulle sen tarvitsevat tiedot salassapitosääntöjen sitä estämättä.

Vauvaperheiden kanssa työskentelevien tahojen tärkein periaate on vauvan edun ensisijaisuus niin vauvatyötä tekevässä yhdistyksessä kuin lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalipalveluissa laajemminkin. Odotus- ja vauvavaihe on tärkeä elämänvaihe, sillä silloin lyhyessä ajassa tapahtuu nopeasti kasvua ja kehitystä, nopeammin kuin koskaan myöhemmin ihmisen elämän aikana. Vauva on myös erityisen haavoittuva ja täysin riippuvainen siitä, että häntä lähellä olevat aikuiset pitävät hänestä hyvää huolta – näin ollen hän on riippuvainen myös siitä, että joku huomaa, mikäli kaikki ei ole hyvin ja apua tarvitaan.

Lue Hanna Sellergrenin kirjoittama ”Sosiaalityössä tarvitaan vauvatyön osaamista ja yhteistyötä. ”-artikkeli kokonaisuudessaan Vauvatyön käsikirjasta (2020).

Isälle reilu mahdollisuus

Vanhemmaksi tuleminen on yksi merkittävimmistä tapahtumista ihmisen elämässä. Vanhemmuutena isyys on yhtä arvokasta kuin äitiys.  Entä jos isällä on traumakokemuksia, väkivalta-, päihde- tai mielenterveysongelmia? Miksi erityisesti silloin on tärkeää tutkia ja tukea isyyttä ja auttaa isää ymmärtämään toimintansa merkityksiä.

Miksi isien kanssa kannattaa työskennellä?

Isäksi ei synnytä, vaan isäksi kasvetaan. Sitoutuneella isyydellä on positiivisia vaikutuksia lapsen kasvuun ja kehitykseen, parisuhteeseen, perheen ja isän itsensä hyvinvointiin.  Isän osallistuminen vauvan ja kodin hoitoon vähentää äidin stressiä ja riskiä uupumukseen sekä lisää parisuhdetyytyväisyyttä.

Isällä on hyödyllistä tietoa lapsesta ja perheen tilanteesta, erilaisia näkemyksiä ja ratkaisumalleja, tietoa perheen voimavaroista ja riskeistä. Kun koko perhe on mukana työskentelyssä, voidaan aidosti tutkia kokonaistilanteen muutoksen mahdollisuuksia ja esteitä.

Isyys kaipaa hankalissa tilanteissa tukea. Tiedetään, että isille stressiä aiheuttavat lapsen fyysinen takertuvuus, itku, lapsen lukuisat avunpyynnöt ja lapsen käyttäytymisongelmat. Stressiä tuottavat myös heikot tiedot lapsen kehityksestä ja kykenemättömyys ymmärtää ja tulkita lapsen tunteita. Painetta lisää, jos yhteydet omiin ystäviin ja sukulaisiin ovat vähäiset. Jos isä on tyytyväinen työhönsä, jaksaa hän yleensä paremmin myös kotona. Kriisitilanteessa kuten keskenmenon, lapsen vakavan sairauden tai lapsen kuoleman yllättäessä myös isä tarvitsee tukea. Isä yleensä priorisoi äidin avun tarpeen ja keskittyy huolehtimaan perheen arjesta. Myöhemmin isän oireita ei välttämättä enää yhdistetä tapahtuneeseen ja isä voi jäädä ilman apua.

Haasteellisenkin isän mukaan ottaminen työskentelyyn, on hyödyllisempää perheelle kuin isän jättäminen työskentelyn ulkopuolelle, koska isä vaikuttaa perheeseen joka tapauksessa. Vanhempien parisuhde tai eron jälkeinen vanhemmuussuhde voi vaikeutua entisestään, mikäli vain naista tuetaan.  Asema isänä ei lakkaa olemasta, vaikka isä olisikin poissa lapsen arjesta. Tutkimusten mukaan isän poissaolo lapsen elämästä voi pahimmillaan aiheuttaa haittaa lapsen kasvulle ja kehitykselle.

Kutsu, kysy, kiinnostu, kannusta, kirjaa!

Isyys on usein paras motivaatio muutokseen ja työskentely isien kanssa kannattaa aloittaa jo raskausaikana. Työskentelyn apuna voi käyttää isäkortteja, joiden teemat käsittelevät isäksi kasvamista, isää perheen turvallisuuden luojana, isän hyvinvointia ja stressin säätelyä sekä isän ja lapsen välisen suhteen vahvistamista.  Kysy isältä ”Millainen isä hänellä on ollut?” ja ”Millainen isä hän haluaisi olla?” Vahvistamalla lapsen turvallisuutta ja kasvua tukevaa isäidentiteettiä ja roolia voidaan katkaista ylisukupolvisia huonoja toimintamalleja.

Molempien vanhempien masennuksen tai muiden mielenterveysongelmien, päihteiden liikakäytön sekä väkivallan mahdollisimman varhainen tunnistaminen ja hoito/muutoksen tuki on tärkeää erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta. Vanhemmat tarvitsevat tietoa, miten nämä ongelmat hoitamattomana vaikuttavat lapseen ja kumppaniin, mutta myös tarvittaessa tukea vanhemmuuteensa ( esimerkiksi kotiin tehtävä perhetyö, ensikotijakso, väkivaltatyön avopalvelut, tapaamispaikkatoiminta, päiväryhmät).

Ongelmista huolimatta isä yleensä kokee luonnollista ylpeyttä lapsistaan ja lapset elämänsä voimavaraksi.

Lue Pirjo Kotkamon kirjoittama ”Anna isälle reilu mahdollisuus. ”-artikkeli kokonaisuudessaan Vauvatyön käsikirjasta (2020).