Katselen kollegan läksiäisiin äitinsä mukana tullutta joukon nuorinta 
vierasta. Musiikin innostamana hän hyppii äitinsä tuella kyykkyyn ja alas, kyykkyyn, alas. Pienet nukkemaisen kauniit kasvot loistavat kirkasta riemua. Musiikin rytmi tempaisee siron kehon liikkeeseen ja pienen lapsen ilo tarttuu kaikkiin, jotka sen näkevät.
Ajassa pinnalla olevan positiivisen psykologian myötä myönteisyys on nyt tavoiteltava tila. Kasvatuksessakin puhaltaa nykyään myönteisyys. Liitossa se kantaa nimeä kannustava kasvatus. Myönteisyyttä ei kuitenkaan pidä ymmärtää päälle liimattuna naamiona. Myönteiset kasvot voivat hetkellisesti olla myös tuimat. Myönteisyys ja kannustavuus kätkevät sisäänsä sen tosiasian, että elämään kuuluu ilon ja onnen lisäksi myös haasteita ja varjoja. Jos näin ei olisi, emme tarvitsisi koko myönteisyyden käsitettä. Tämän joutui myös nuoren Rileyn ilo oppimaan loistavassa animaatioelokuvassa Inside out.
Sanotaan, etteivät aivot tunnista mekaanista hymyä aidosta, että kannattaa vetää suupielet korviin, vaikkei hymyilyttäisi, niin pian olo jo paranee. Jossain tilanteissa tämä saattaa toimia. Mutta on paljon tilanteita, joissa tämä ohje on myönteisyydessään suorastaan piikikäs. Kun elämä haastaa tosissaan, on vaikea hymyillä. Jos hyvinvoinnin sijaan on pitkään tuntenut pahoinvointia, turvattomuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja pelkoa, on kohtuutonta käskeä kasvoille hymyä. Kannustava vuorovaikutus näissä tilanteissa on vierelle asettumista, empatiaa, läsnäoloa, yhteisen kielen ja toivon löytämistä. Surulle, kivulle ja kärsimykselle on ensin annettava tila ja ehkä päällimmäisten tunteiden alta, toisen hellän kosketuksen saattelemana, kasvoille löytyy jo herkkä hymynvire. Ehkä.
Vanhemmuus on pitkä, koko elämänmittainen matka. Sen alkumetreillä Ensikoti saattelee matkaan vuosittain satoja perheitä. Kannustavan kasvatuksen siemenet kylvetään tuoreiden vanhempien sydämiin myönteisessä ja kannustavassa vuorovaikutuksessa. Ohjaajat asettuvat vanhempien tueksi ja vauvan viestien tulkiksi. Ohjaaja huomaa vanhemman yritykset, kannustaa ja tukee löytämään omaa tapaa olla vauvan kanssa. Lempeän tavoitteellisella ohjaukselle vanhemmat saavat apua, jota jokainen uusi vanhempi vanhemmuuden alkumetreillä kaipaa. Hyväksyvä katse, lempeä kosketus, rohkaisevat ja kannustavat sanat voivat olla ensimmäisiä myönteisiä viestejä pitkän varjoisan ajan jälkeen. Ne voivat hyvyydessään myös vihlaista ja satuttaa, kun näkyväksi tulee se mitä vailla on pitkään ollut.
Aito myönteisyys on sellaista, joka leviää, laajenee ja paisuu -saa ympärillään aikaan muutosta. Se ei jää vain harvojen ja valittujen etuoikeudeksi. Myönteisyys on mahdollisuuksien näkemistä, unelmien vaalimista, ihmisyyttä kunnioittavaa. Myönteisyys ei kiellä epäkohtia, vääryyttä tai kipua vaan kääntyy kärsivää kohti sanoen – minä en hylkää sinua. Kun haastavissa elämän tilanteissa elävät vanhemmat saavat tukea, kannustusta ja apua he pystyvät omassa vanhemmuudessaan myönteisempään vuorovaikutukseen ja kannustavampaan kasvatukseen. Lempeä katse, hyvä kosketus ja lämpimät sanat jatkavat matkaa vanhemmasta vauvaan. Näin huominen muuttuu ilon kyynel kerrallaan valoisammaksi paikaksi.
