Lähi- ja etävanhempi-käsitteet määrittelevät asumisen muotoa, kumman vanhemman luona lapsi on virallisesti kirjoilla ja kumpi vanhemmista on oikeutettu etuuksiin lapsen osoitteen mukaisesti. Sanat ovat myös juurtuneet puhekielen ilmaisuiksi kuvaamaan vanhemmuuden tilaa eron jälkeen. Vanhemmuus tässä kontekstissa määrittyy asumismuodon ja siihen sisältyvän etäisyyden mukaan, eikä ihmissuhteen, lapsen ja vanhemman välisen sidoksen, perusteella. Olenkin vuosien varrella kohdannut useita eron kokeneita vanhempia, jotka ovat pohtineet etä- ja lähivanhempi sanojen sisältöä ja viestiä vanhemmille. Moni lapsestaan erilleen muuttanut vanhempi, isä tai äiti, on kokenut loukkaantumisen ja häpeänkin tunteita tullessaan määritellyksi etävanhemmaksi tilanteessa, jolloin ennen eroa on tasaveroisesti toisen vanhemman kanssa vastannut lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. Voidaanko siis vanhemman suhdetta lapseen arvioida sen perusteella, ettei enää asu yhdessä lapsen toisen vanhemman kanssa?
Eron myötä vanhemmuus voi tulla eri lailla näkyväksi ja erossaolo lapsista voi kyseenalaistaa oman vanhemmuusidentiteetin. Olenko vanhempi, äiti tai isä, myös silloin kun lapset eivät ole luonani? Väitöskirjassa Äitinä ja isänä eron jälkeen – yhteishuoltajavanhemmuus arjen kokemuksena (Hokkanen Tiina, 2005) yhtenä havaintona oli, että lähivanhemmat kokivat kantavansa yksin vastuuta lapsen elämästä samaan aikaan kuin etävanhemmat kokivat jäävänsä etäälle lapsen arjesta ja siihen sisältyvistä ratkaisuista. Samaan aikaan lähivanhemmat kokivat lapsen lähes jatkuvan läsnäolon ajoittain raskaaksi kun taas etävanhemmat kaipaisivat enemmän kanssakäymistä ja yhdessäoloa lastensa kanssa.
Tämän vuoden Perhetutkimuksen päivien avauspuheenvuorossa THL:n hyvinvointiosaston johtaja Tuire Santamäki-Vuori käytti käsitettä yhteishuoltajaperhe puhuessaan nyky-Suomen perhemuotojen moninaisuudesta. Eron jälkeistä perhemuotoa voisi tarkastella juuri yhteishuoltajakäsitteen valossa, solmiihan lähes valtaosa vanhemmista lasta koskevissa sopimuksissa huoltomuodoksi yhteishuoltajuuden. Yhteishuoltajaperhe termi voisi auttaa vanhempia yhteistyön tielle eron jälkeen. Eikö yhteishuoltajaperhe ole vireeltään positiivisempi ja kutsuvampi kuin vanhempia erilleen ja kauemmaksi toisistaan määrittelevät etä- ja lähi. Voisiko erilaisiin lomakkeisiin laatia vastausvaihtoehdon yhteishuoltajavanhempi asumismuotoon perustuvan määrittelyn sijasta?
Käsitteet ovat mielenkiintoisia ja niiden tarkoitus on kai auttaa hahmottamaan ja luomaan kuvaa asioiden tilasta. Arjen todellisuus rakentuu kuitenkin enemmän sisäkkäin ja päällekkäin, vaikkapa eri perhemuotoja tarkasteltaessa, kuin lineaarisesti peräkkäisiksi ajanjaksoiksi. Kuvitellaanpa, että luoksesi astelee vanhempi, joka kertoo olevansa eronnut ensimmäisestä avioliitostaan (ydinperhe). Eron jälkeen vanhempi kertoo huolehtineensa vähän aikaa yksin lapsista (yhden vanhemman perhe) ennenkuin yhteistyö vanhemmuudessa ja sopimus yhteishuoltajuudesta ex-puolison kanssa toteutui (yhteishuoltajaperhe). Vanhempi kertoo olevansa tällä hetkellä parisuhteessa, jossa on lapsia puolisoiden aiemmista liitoista (uusperhe). Nykyinen kumppani on kotoisin toisesta maasta (kahden kulttuurin perhe). Vanhempi kertoo samalla, että biologiset lapset asuvat nykyään hänen luonaan vuoroviikoin (vuoroviikkoperhe). Lisäksi uuden parisuhteen myötä perheeseen on syntynyt kaksoset (monikkoperhe).
Sanoilla määrittelemme todellisuutta. Onko tosiasiassa kuitenkin olemassa ”vain vanhempia ja lapsia”, jotka elävät erilaisissa perhemuodoissa ja erilaisista ihmissuhteista koostuvissa verkostoissa? Miten sinä kuvaisit omaa perhetilannettasi tai vanhemmuutesi tilaa? Käynnissä on lapsen huolto- ja tapaamislainsäädäntöä koskeva uudistus ja oikeusministeriö kokoaa verkkokeskustelun avulla kansalaisten ja järjestöjen ajatuksia lakimuutosehdotuksiin liittyen. Mitä uudistuksia sinun mieltäsi pitäisi tehdä? Osallistu ideointiin ja kommentoitiin www.vaikuta-lakiin.fi
