Päätimme VIOLA -väkivallasta vapaaksi ry:n lähisuhdeväkivaltatyön 
kokemusasiantuntijakoulutuksessa avata keskustelun kuritusväkivallasta ja lapsena kehittyvästä turvallisuuden tai turvattomuuden tunteesta.
Koulutuksemme punainen lanka oli, miten voisimme paremmin ja ajoissa saada pienten lasten kokemukset esille. Lapsuuden ajan kokemukset väkivallasta voivat olla erilaisia ja toisaalta turvallisesta lapsuudesta tai lapsuuden hetkistä voi olla apua, jos aikuisena kokee väkivaltaa.
Koti ei ole pelkkää betonia, puuta ja nauloja, vaan koti on sydämissämme ja muistoissamme juuri niissä tapeteissa, tuoleissa, äänissä, tuoksuissa, pihapiirissä – arjessa ja ilmapiirissä.
”Olen maailmani ainoassa turvallisessa paikassa – mummolassa − joululomalla. Olen hyvin rikki, pelkään sananmukaisesti ”kuollakseni” pimeää. Kotona ei voi osoittaa mitään tunteita. Olen lamaantunut, täysin kykenemätön ymmärtämään perheenjäsenteni pahuutta.
Haluan testata 5-vuotiaan serkkuni tunteita. Aikuiset ovat navetalla. Olemme kaksin ja keksin sulkea serkkuni pimeään keittiöön ja suljen oven. Odotan, kunnes hän itkee ja anelee päästämään pois. Lopulta avaan oven, hän tulee itkien halaamaan minua ja on onnellinen, että ”pelastin” hänet. Tunnen tyydytystä tunteesta, että lohdutan ja suojelen häntä. Toistan saman pari kertaa, kunnes koen saaneeni kaiken, minkä halusin toisen tuntevan. Ajattelen hänen tajuavan, mille minusta tuntuu, kun pelottaa. (Hannele 11v.) En koskaan elämässäni ole sen jälkeen käyttänyt fyysistä väkivaltaa. Sanoja kylläkin.”
***
”Olen vihainen siitä, etten lapsena voinut ilmaista tunteitani. Tunteet kuristivat minua ja minä kutistuin. Meillä oli kuritusväkivaltaa. Isän pinna oli lyhyt, ja me lapset yritimme olla suututtamatta häntä. Olin kiltti ja huomaamaton. Kaikki sisarukseni eivät olleet, ja he tunsivat sen nahoissaan. Isä kielsi itkemästä: ”Suu suoraan siitä! Älä hynkytä!” Menin usein pesuhuoneen lattialle lukkojen taakse itkemään. Olin musertavan ahdistunut ja koin kauheaa syyllisyyttä sisarusteni kärsimyksestä ja äitini surusilmistä. Kukaan ei kysynyt, miksi itkin. ”
(Saara, 10 v)
***
”Lapsuudessani hymyily ja ilosta hyppiminen olivat turhannauramista ja itkeminen oli tarkoitettu mammareille. Vihan ja raivon tunteet olivat aikuisten tunteita. Kiroilusta lapset saivat piiskaa, paitsi pojat. Itkemisestä erityisesti poikia nöyryytettiin, tytöille ei sanottu mitään, koska tytöt itkivät piilossa. Raivo ja pelko tuntuivat ainoastaan kehossa, sisäisenä värinänä – en voinut puhua tai huutaa, koska keho päätti suojata minua äänettömyydellä. Minulle jäi vain kyky toimia, liikuttaa jalkoja ja käsiä ja rakentaa turvasuunnitelmaa pään sisällä ja suojella minua pienempiä ihmisiä ja sen näyttämistä, että minuunkin sattuu. ”
(Piitta, 9 v)
***
”Yritin kyllä (ilmaista tunteita lapsena), mutta ne latistettiin heti. Koulussa sain stipendin ja minulle naurettiin kotona, koska oli varmasti tapahtunut virhe, en ansainnut kiitosta tai kehuja. Olin typerä ja oikukas, enkä arvostanut vanhempiani. Miten olisin osannut, kun ei minua arvostettu? Minua ei kuunneltu, ei uskottu ja en saanut sanoa asioiden oikeaa laitaa vaan asiat menivät niin kuin vanhempani niiden ajattelivat menevän.
Koko ajan epäiltiin, että käytän päihteitä, mutta kukaan ei suostunut viemään testeihin. Epäilyksen alla elin, vaikka en ollut käyttänyt mitään. Pienempänä, kun tein jotain väärin, äiti haki ulkoa risun ja sain piiskaa, muistan kuinka itkien ja pelokkaana katsoin ikkunasta, kun äiti irrotti puusta oksan.
Itsetuntoni ei koskaan kehittynyt lapsuudessa ja päihteet saivat sen kasvamaan, mutta vasta raittiina olen terveellä tavalla saanut itsetunnon ja ymmärtänyt, että olen hyvä minä, juuri tällaisena kun olen, eikä minun tarvitse olla mitään muuta kenenkään muun kuin itseni takia. Elämäni on minun ja sieluni, joka lapsuudessa tallattiin, on eheytynyt ja olen onnellinen.”
(Kukkaan puhjennut särkynyt lapsi)
***
”Kun itkettää, itke. Kun naurattaa, naura.” – Isä. Kun olin pieni, sain näyttää tunteeni. Vihan, surun ja onnellisuuden. Sain tukea ja lohtua, kun sitä tarvitsin. Sain kiivetä isin kainaloon turvaan, kun tulevaisuus pelotti. Ei väliä, olinko 0-vuotias vai jo aikuinen. Olin onnellinen lapsi.”
(Sara)
Birgitta Huisman-Laine
VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry
Nettiturvakodista saa apua väkivaltaan. Avoin Chat palvelee maanantaisin klo 17-19.
