Poikkeusaikana tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista niin kodeissa kuin maailmalla. Perhe on usein tärkein tuki ja turva ja läheisten apuun voi luottaa vaikeissakin tilanteissa. Toisaalta on ihan tavallista, että kriisissä tunteet vaihtelevat ja läheisetkin ihmiset voivat tuntua rasittavilta. Tiivis yhdessäolo voi käydä voimille.
Tässä muutamia vinkkejä perheesi mukavaan arkeen näihin erikoisiin viikkoihin:
1) Nyt tarvitaan malttia ja armeliaisuutta itselle. Arjen normaali rytmi ja kodin askareet ovat tärkeitä. On viisasta pitää pausseja ja levätä sopivin annoksin. Silti voi tulla tunne, että pinna palaa. Silloin puhelu ystävälle, kävelylenkki tai vaikkapa koko perheen leffa- tai lauluhetki voi olla pelastus.
2) Huumori on tehokas apu vaikeassa tilanteessa. Miten iloa voisi kylvää arkeen? Nyt saa tehdä asioita, joita ei normaalisti tulisi mieleen – onhan nyt poikkeusolot!
3) Vauvoille kotoilu sopii mainiosti, kunhan vain vanhemmat voivat riittävän hyvin ja pystyvät itse pitämään oman mielensä tasapainossa huolimatta pandemiasta ja sen herättämästä huolesta.
4) Vaikeat tunteet ovat ihan tavallisia epänormaalissa tilanteessa. Tämä on hyvä hyväksyä itsessä ja toisissa. Kerro se myös lapselle. Kiukku tai oma kurja olo ei kuitenkaan oikeuta ketään satuttamaan toista. Alkoholi ei myöskään sovi lääkkeeksi pahaan oloon.
5) Pistä ristiriidat hetkeksi sivuun, jos vain pystyt. Poikkeusolot kuormittavat kaikkia. Erityisesti lapsille on raskasta, jos kodin ilmapiiri on riitaisa.
6) Jos olet huolissasi, älä jää yksin. Puhu ystävälle tai puolisolle tai ota yhteyttä ammattilaiseen.
Älä jää yksin, me olemme täällä sinua varten, selvitään yhdessä! Chattimme ammattilaiset auttavat sinua nimettömästi pulmatilanteissa arkisin klo 10-15 sekä ma ja ke klo 17-19. Löydät niihin alla olevan kotisivumme kautta.
Lue myös Selvitään yhdessä -kampanjasta, jossa jaetaan yllätyspaketteja kotitalouksien kotioville ympäri Suomen. Nopeasti muuttunut arki on yllättänyt monet, mutta onneksi yllätykset voivat olla mukaviakin.
Blogin kirjoittajat ovat Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntijat Tanja Henttonen, Tiuku Pennola, Johanna Linner Matikka ja Laura Kouri.
Kuva: Shutterstock