Hätä on tämän näköinen

Lähisuhdeväkivalta ei lopu itsestään. Turvaa nopea avun saanti ja lahjoita nyt.

Köyhyys ei lopu kesälomaan. Tue avun piirissämme olevia perheitä ja lahjoita nyt.

Lahjoita valitsemasi summa Ensi- ja turvakotien liiton toiminnan tukemiseen.

Tee lahjoitus vaikeissa ja turvattomissa oloissa elävien lapsiperheiden auttamiseen ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseen. Lasten hakema avun määrä on kasvanut palveluissamme räjähdysmäisesti viime vuosina.

Ensi- ja turvakotien liitto (ETKL) ja sen 30 jäsenyhdistystä auttoivat viime vuonna lähes 23 000 henkilöä yksilötapaamissa. Lisäksi ryhmissä ja kohtaamispaikoissa oli 25 000 kohtaamista. Vastaava luku ennen koronaa oli noin neljänneksen pienempi. Apua hakevien lasten määrä on kasvanut samassa suhteessa ja oli viime vuonna 7000. Avun tarve tulee säilymään korkeana, sillä vaikea taloustilanne koettelee erityisesti vauva- ja pikkulapsiperheitä.

Kasvava avun tarve johtuu siitä, että päihteiden käyttö, lähisuhdeväkivalta, vanhemmuuden haasteet ja mielenterveysongelmat ovat kokemuksemme mukaan lisääntyneet lapsiperheissä viime vuosien aikana.

Auta lapsiperheitä ja lahjoita nyt

Voit tehdä lahjoituksen verkkopankissa, pankkikortilla tai erilaisilla mobiilimaksutavoilla kuten MobilePaylla. Jos haluat tukea toimintaamme säännöllisesti, ryhdy kuukausilahjoittajaksi täällä.

Näin lahjoituksesi auttaa

Käytämme lahjoitusvaroja esimerkiksi lasten ja nuorten chatin ylläpitoon, jossa lapsia ja nuoria on auttamassa on Ensi- ja turvakotien liiton koulutettu työntekijä. Lasten ja nuorten chat on alle 18-vuotiaille tarkoitettu kanava, jossa lapset saavat apua ja tukea silloin kun perheessä riidellään tai on väkivaltaa, vanhemmat ovat eronneet, seurustelusuhde on päättynyt, kotona on turvatonta tai lasta tai nuorta on satutettu.

Lasten ja nuorten chatia ylläpidetään lahjoitusvaroilla. Tänä vuonna avun tarve chatissa on lisääntynyt jo neljänneksellä, emmekä ole pystyneet vastaamaan 27 prosenttiin avunpyynnöistä resurssien vähäisyyden vuoksi.

Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, ja autamme vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä teemme myös perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.

Lahjoita nyt, jotta jokainen olisi turvassa.

Rahankeräyslupa

Poliisihallitus on 16.12.2020 myöntänyt Ensi- ja turvakotien liitto ry:lle 1.1.2021 alkaen toistaiseksi voimassa olevan rahankeräysluvan numero RA/2020/1625.

Rahankeräyksen tuotto käytetään vaikeissa ja turvattomissa oloissa elävien lasten ja perheiden tukemiseen sekä perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseen sekä näihin toimintoihin liittyvään vaikuttamis- ja kehittämistyöhön.

Lahjoittajapalvelu

Onko sinulla kysyttävää lahjoituksiin liittyen? Ole yhteydessä lahjoitukset(at)etkl.fi.