Apua eroon-chatissä ja Apua väkivaltaan-chatissä päivystävät myös chatvertaiset. He käyvät chatissä kahdenkeskisiä keskusteluja erotilanteessa apua hakevien vanhempien kanssa tai väkivaltaa kokeneiden tai käyttävien aikuisten kanssa.
Apua eroon-chatissa keskustellaan pääosin eroa pohtivien tai hiljattain eronneiden vanhempien kanssa. Yleisimpiä keskusteluteemoja ovat erosta selviäminen ja eroon liittyvät tunteet, lasten asioista sopiminen ja vanhemmuus eron jälkeen sekä eroamiseen liittyvistä palveluista.
Apua väkivaltaan-chatissä keskustellaan pääosin henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, väkivallan vaikutuksista ja riidoista puolison kanssa. Chatissä ohjataan myös avun piiriin.
Chatvertaisena voi hyödyntää omaa kokemustasi toisten auttamisesta. Vertaistuessa koetut tunteet yhdistävät. Toinen samaa kokenut ymmärtää ja tietää, mistä toinen puhuu ja tunnistaa tilanteeseen liittyviä pulmia ja vaikeuksia. Vertaistuki liennyttää koettua syyllisyyttä tai häpeää sekä epäonnistumisen tunnetta kun joku toinenkin on kokenut samaa, ja selvinnyt eteenpäin elämässään.
Toimiessasi chatvertaisena Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksessä pääseet mukaan sinusta välittävään yhteisöön. Vapaaehtoisista pidetään hyvää huolta ja heidän antamaa panosta arvostetaan. Saat koulutuksen tehtävään, ohjausta ja tukea sekä mahdollisuuden osallistua yhdistyksen muuhun vapaaehtoistoimintaan ja vapaaehtoisten tapaamisiin.
Chatvertaisena chatvuorossa
- tekee vuoron yhtäaikaa eroauttamisen tai väkivaltatyön ammattilaisen kanssa
- saa kysyä neuvoja ja ohjeita ammattilaiselta vuoron aikana
- vuoron päättyessä käy loppukeskustelun vuorossa olleen ammattilaisen kanssa
- tarvittaessa saa aina tukea jäsenyhdistyksen nimetyltä työntekijältä
Vapaaehtoinen saa itse varata itselleen sopivat päivystysvuorot yhteisestä päivystyskalenterista. Chat on avoinna arkisin kello 12-18 välisen ajan. Päivystysvuorot ovat: klo 12-14, klo 14-16 ja klo 16-18). Päivystysvuoron voi tehdä kotona tai jäsenyhdistyksen toimitiloissa.
Chatvertainen ei päivystä yksin vaan aina yhdessä ammattilaisen kanssa. Päivystysvuoron voi tehdä kotoa käsin tai yhdistyksen toimistolta.
Chatvertainen
- on yli 25-vuotias
- on kokenut eron tai kokenut väkivaltaa läheis- tai perhesuhteissa
- on kokemusta eron jälkeisestä vanhemmuudesta ja lasten asoiden hoitamisesta ja sopimisesta toisen vanhemman kanssa
- on riittävä etäisyys omaan erokokemukseen / väkivaltakokemuksiin, jotta voi toimia muiden tukena
- on halu auttaa chatissä kirjoittamalla
- on riittävät tekniset taidot
- sitoutuu päivystämään vähintään kerran kuukaudessa 2 1/2 tuntia (1 päivystysvuoro / kk)
Chatvertaisen koulutus
Seuraava chatvertaisten koulutus toteutetaan syys-marraskuussa 2024. Mahdolliset poissaolot korvataan kouluttajan kanssa erikseen sovitulla tavalla esim. lisätehtävä tai korvaava tapaamiskerta.
10.9. klo 17-19.30
17.9. klo 17-19.30
24.9. klo 17-19.30
1.10. klo 17-19.30
18.10. klo 17-19.30
harjoittelu: chatissä päivystämissä viikkojen 42-47 aikana, 2-6 vuoroa oman valinnan mukaan
25.11. klo 17-19.30
Ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä.
Chatvertaiset saavat tehtäväänsä koulutuksen sekä riittävät valmiudet toimia päivystäjinä chatissä. Chatkeskusteluita ja chat-alustan käyttöä harjoitellaan koulutuksen kuluessa aktiivisesti. Osa koulutuksesta suoritetaan itsenäisesti verkkokurssin avulla.
Jokainen päivystäjä saa yhdistyksestä yhteyshenkilön, joka perehdyttää yhdistyksen toimintaan ja tarjoaa henkilökohtaista tukea chatvertaiselle.
Chatvertaisena pääset mukaan myös yhdistyksen vapaaehtoisille tarkoitettuihin tapahtumiin, juhliin ja virkistystoimintaan. Lisäksi järjestetään valtakunnallisia chatvertaisten yhteisiä ohjauksellisia tapaamisia muutaman kerran vuodessa. Vapaaehtoisena toimiminen ei edellytä jäsenyyttä yhdistykseen.
Kiinnostutiko? Kysy lisää tai ilmoittaudu mukaan!
Apua eroon chat chatvertaisuus: Päivi Hietanen, paivi.hietanen@etkl.fi
Apua väkivaltaan chat chatvertaisuus: Tuulia Kovanen, tuulia.kovanen@etkl.fi