Hädästä voi puhua

Lastensuojelu on kahdesti vaatinut Marissaa lähtemään turvakotiin. Henkinen väkivalta, töniminen ja uhkaava, arvaamaton ilmapiiri Marissan ja hänen miehensä välillä oli pahentunut vuosien mittaan.

Kolmevuotias Anna oli alkanut reagoida kodin tunnelmaan itkemällä, potkimalla, heittelemällä tavaroita ja olemalla koko ajan varuillaan. Kun toisen lapsen syntymä ei korjannut tilannetta, Marissan äiti teki lapsenlapsistaan lastensuojeluilmoituksen. Kartoituksen jälkeen lastensuojelun vaihtoehdot olivat, että lapset lähtevät turvakodille äidin kanssa tai ilman äitiään.

Annan olo helpotti turvakodissa

Turvassa Anna-tyttö rauhoittui nopeasti.

– Uskalsi luottaa, ettei tule huutoa ja tappelua yhtäkkiä, kuvaa Marissa.

Hänelle itselleen suurin apu oli, että ympärillä oli ihmisiä, jotka eivät tuomitse ja huuda. Marissa oli tukeutunut äitiinsä, joka yritti välittää asioita nuorten vanhempien välillä. Kotona tapahtuvasta ei ollut kuitenkaan voinut puhua niin, ettei siitä olisi seurannut suurempaa kaaosta.

– Turvakodilla pystyin puhumaan hädästäni ja tuskastani.

– Kaikkihan oli siihen saakka ollut minun vikani ja itse järjestämääni.

Itsestä pidettävä huolta 

Lasten isän käytöksen täydellisen muuttumisen jälkeen pari yritti jatkaa vielä yhdessä. Koko ajan Marissa piti lapsista huolta.

– Vähän aikaa meni tosi hyvin, kunnes pikkuhiljaa kaikki alkoi luisua samaan.

– Muutaman kuukauden kuluttua vatsaa alkoi nipistellä ja pelottaa, että alkaako tämä taas.

Marissa yritti, ettei heille kävisi samoin kuin aiemmin, mutta kuvaa tilanteen olleen lopulta entistäkin pahempi.

Toinen kerta turvakodissa oli erilainen.  Marissa oli henkisesti loppu, jo melkein luovuttanut.

– En ollut nukkunut kunnolla moneen kuukauteen. Päivät menivät ihme sumussa. Uni tuli vasta kolmen neljän aikaan yöllä. En ollut pystynyt syömään, painokin oli tippunut.

Melkein pahinta oli, että Anna oli vielä kotona ollessa yrittänyt pitää Marissasta huolta. ”Äiti, onko kaikki hyvin?” ”Älä välitä isistä.” ”Äiti, lähdetään retkelle.”

Kävelemään oppinut kuopus sai raivokohtauksia, juoksi seinää päin ja huusi.

– Tärkeintä oli pääsy pois ja se, että joku veti ylös toivottomuudesta.

Turvakodissa molempien lasten oireilu taas laantui. Annaa leikitettiin ja sitä kautta selvitettiin, miten syvästi väkivalta oli ehtinyt vaikuttaa lapseen.

Juttu on ilmestynyt Enskassa 4/2014. Äidin ja lapsen nimet on vaihdettu. Teksti: Essi Lehtinen, kuva: Shutterstock.