Olin elänyt vajaan vuoden huonossa parisuhteessa. Odotin esikoistani. Parisuhteen riidat saivat minut erittäin ahdistuneeksi ja tiesin, että aion erota. Minulla oli ollut yläasteella vaikea masennusjakso ja sen aikana opin, että jos en pyydä apua enkä puhu tunteistani, kukaan ei pysty minua auttamaan. Siksi uskalsin pyytää neuvolasta apua tilanteeseeni raskausaikana.
Avun pyytäminen oli toisaalta vaikeaa, kun jouduin myöntämään itselleni, että suhde ei todellakaan ole minulle ja vauvalle hyväksi. Ja taas toisaalta se oli helppoa, koska vastassa oli omasta mielestäni maailman ihanin terveydenhoitaja, joka tuntui välittävän asiakkaistaan aidosti. Saimme yhdessä terveydenhoitajan kanssa tehtyä ennakollisen lastensuojeluilmoituksen.
Pari viikkoa myöhemmin lastensuojelusta soitettiin ja he halusivat tavata kotonamme. Tapaaminen jännitti aluksi ihan hirveän paljon – lastensuojelusta on Suomessa tehty hirviö ja muiden kokemukset olivat olleet kamalia. Mietinkin silloin, että miten kenelläkään ei ole hyvää sanottavaa lastensuojelusta vai eikö hyviä kokemuksia jaeta. Tapaaminen sujui hyvin ja työntekijät olivat todella mukavia ja rauhallisia. Uskalsin kertoa suhteemme ongelmakohdista ja peloistani tulevaisuuden suhteen.
Aiemmin vaikeuksista selviytyminen oli hankalaa. Syynä saattoi olla nuori ikäni enkä ollut kypsynyt tarpeeksi. Lisäksi raskaushormonien myötä kaikki vaikeudet tuntuivat sata kertaa suuremmilta kuin ne todellisuudessa olivat, ne ihan pienimmätkin vastoinkäymiset. Raskausaikana olikin hankalaa tunnistaa, onko kyseessä oikeasti iso asia, josta oli niin sanotusti oikeuskin suuttua tai loukkaantua, kun kaikki hankaluudet tuntuivat niin pahalta.
Huomasin aikuistuvani nopeasti.
Eron jälkeinen ensikotijakso vastasyntyneen vauvani kanssa toi minulle varmuutta vanhempana ja ihmisenä. Huomasin aikuistuvani nopeasti ja opin ottamaan vastuuta itsestäni ja vauvastani. Avun saaminen tuntui erittäin hyvältä huonon parisuhteen jälkeen. Oli äärimmäisen helpottavaa kuulla, että minä olen avun arvoinen ja minulla ja vauvallani on oikeus onneen. Se nosti itsetuntoani.
Avun hakemisessa yllätti se, että apua sai niin helposti ja nopeasti, kun uskalsi vaan sitä pyytää. Yllätyin myös siitä, että mielikuvani kolkosta laitosmaisesta ensikodista haihtui heti, kun astuin ovista sisään. Ohjaajat kohtasivat minut äitinä ja vanhempana, eivät potilaana tai mielisairaana.
Viiden kuukauden pituinen ensikotijakso oli onnistunut ja pääsimme muuttamaan vauvan kanssa meidän omaan vuokra-asuntoon. Tapasimme lastensuojelun kanssa vielä muutamia kertoja, jonka jälkeen he lopettivat asiakkuutemme lastensuojelussa. Nykyään olen kahden lapsen äiti ja hyvin onnellinen elämästäni.
Suvi
kokemusasiantuntija
Tarina on ilmestynyt ensimmäisen kerran kolumnina Enska 3/2021 -lehdessä.
Vauvaperheet saavat apua Ensikodeista, Päiväryhmistä ja Baby Blues -työstä. Pidä kiinni -ensikodit ja avopalvelut auttavat päihteongelmaisia vauvaperheitä. Tutustu jäsenyhdisten palveluihin lähelläsi.
Usein ensimmäinen askel apuun on chat.