Korvaamattoman tärkeä vauva-aika

Stressin vaikutus aivoihin ja itsesäätelyyn 

Stressiä syntyy, kun jokin asia, kuten kuormittava elämäntapahtuma, uhkaa ihmisen tasapainotilaa ja haastaa voimavaroja. Stressireaktio tehostaa elintoimintoja ja auttaa ihmistä selviytymään esimerkiksi uusista tilanteista. Mikäli stressitila jatkuu pitkään tai on voimakas, stressin vaikutukset voivat olla haitallisia. Merkittävimpiä stressin haitoilta suojaavia ympäristötekijöitä ovat laadukkaat vuorovaikutussuhteet, mutta stressin vaikutuksia lievittävät myös säännöllinen ja ennakoitava arki, liikunta, hyvälaatuinen uni, monipuolinen ravinto sekä mielihyvää tuottavien asioiden tekeminen.

Sopiva määrä stressiä on lapsen kehityksen kannalta tarpeen, mutta liiallisena se vaikuttaa vauvan ja lapsen aivoihin ja heikentää itsesäätelyn kehittymistä. Itsesäätely taas on keskeinen terveyden ja hyvinvoinnin osatekijä ja aikuisiässä olennaisen tärkeä myös hyvänä vanhempana toimimisen kannalta. Liiallisen stressin ja heikosti kehittyvän itsesäätelyn kierteen katkaisemiseksi vanhemmuuden tuki pitäisi aloittaa varhain.

Raskausaikana koettu stressi

Raskausaika valmistelee tulevia vanhempia vanhemmuuteen. Äidin aivot muovautuvat raskausaikana vanhemmuuteen, luoden mahdollisuuden positiivisille, vanhemmuuden kannalta tärkeille muutoksille. Samalla tämä voi kuitenkin lisätä riskiä mielenterveyden häiriöille. Monella naisella raskausaika käynnistää ensimmäisen psyykkisen oireilun jakson tai uusii esimerkiksi nuoruudessa koetun masennusjakson, minkä vuoksi raskausajan voi nähdä erityisenä herkkyyskautena naisen elämässä.

Vanhemmuus ja itsesäätely

Itsesäätely tarkoittaa tunteiden, tiedonkäsittelyn ja käyttäytymisen tahdonalaista säätelyä ja sen merkitys korostuu stressitilanteissa. Itsesäätelykyvyssä voi olla suuria yksilöllisiä eroja ja mm. perimä ja aiemmin opitut taidot vaikuttavat siihen. Koska hyvä itsesäätelykyky on yksi tärkeimmistä aikuisiän terveyden ja hyvinvoinnin osatekijöistä, sen kehittymisen varhainen tukeminen on erityisen merkityksellistä.

Vanhemmuus on lapsen ensimmäinen ja tärkein kehitysympäristö. Itsesäätelyn toimiessa vanhempi pystyy olemaan herkkä lapsen viesteille ja tarpeille, vastaamaan niihin riittävän tarkasti ja siten turvaamaan lapsen terveen kehityksen. Heikko itsesäätely lisää todennäköisyyttä negatiiviselle vanhemmuudelle, ankarille ja tehottomille kasvatuskäytännöille, lapsen tarpeiden huomiotta jättämiselle sekä emotionaaliselle ja fyysiselle kaltoinkohtelulle. On tärkeää ymmärtää, että myös vanhemmuus itsessään voi olla stressitekijä niille, joilla on jo ennestään vanhemmuuteen vaikuttavia riskitekijöitä.

Pienen lapsen stressi ja itsesäätelyn kehitys

Lapsen varhaiset stressikokemukset ovat yhteydessä itsesäätelyn pulmiin kaikissa ikävaiheissa. Eniten näyttöä on varhaisten stressi- ja traumakokemusten, kuten ympäristön turvattomuuden, köyhyyden, ennakoimattomuuden, laiminlyönnin ja väkivallan yhteydestä itsesäätelyvaikeuksiin. Stressiltä suojaavia tekijöitä ovat esim. ennakoitavat ihmissuhteet, säännölliset elämäntavat, uni, liikunta ja monipuolinen ravinto.

Pienten lasten itsesäätelyyn vaikuttavat lapsen perinnölliset temperamenttipiirteet, jotka määrittävät hänen reagointitaipumuksiaan eri tilanteissa. Esimerkkejä temperamenttipiirteistä ovat negatiivinen emotionaalisuus, joka viittaa taipumukseen kokea kielteisiä tunteita, ja positiivinen emotionaalisuus, johon liittyy taipumus myönteisiin tunteisiin ja halu lähestyä uusia asioita ja tilanteita innokkaasti. Sekä lapsen reagointitaipumukset että opittu itsesäätelykyky vaikuttavat muun muassa lapsen sosiaalisiin suhteisiin, koulunkäyntiin ja aikuisilta saatuun palautteeseen.

Lue ”Stressi, aivot ja itsesäätelyn kehittyminen”-artikkeli kokonaisuudessaan Ensi- ja turvakotien liiton julkaisemasta Vauvatyön käsikirjasta (2020). Artikkelin ovat kirjoittaneet Leena Kataja, Saara Nolvi, Linnea Karlsson sekä Hasse Karlsson.

Raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyshäiriöt

Raskaus- ja vauva-aikaa eli perinataaliaikaa on pitkään pidetty mielenterveyshäiriöiltä suojaavana ajanjaksona, mutta tutkimuksen myötä kertynyt tieto on osoittanut, että äideillä on perinataaliajalla ainakin yhtä paljon mielenterveyshäiriöitä, kun muulla samanikäisellä väestöllä ja että tiettyjen häiriöiden riski on jopa tavanomaista suurempi. Raskausajan ja synnytyksen jälkeinen masennus lienevät tunnetuimmat perinataalivaiheen mielenterveyshäiriöistä. Tälle herkälle ajanjaksolle sijoittuu kuitenkin koko mielenterveyshäiriöiden kirjo, ja ne voivat vaihdella lievistä, lähes jokaisen elämää jossain vaiheessa koskettavista oireista hyvin vakaviin, sekä vanhemman että lapsen terveyttä ja hyvinvointia uhkaaviin sairauksiin.

Vanhemman perinataaliajan psykiatrinen sairaus voi olla vaiettu ja vaikeasti tunnistettava. Vanhempi voi kokea huonommuutta ja häpeää esimerkiksi huomatessaan itsessään masennuksen oireita, kun yleensä lapsen syntymästä ja vanhemmuudesta iloitaan. Raskaus- ja vauva-aikana avun hakeminen mielenterveys- ja päihdehäiriöihin voi olla vaikeaa. Odottava vanhempi saattaa pelätä sosiaalista stigmaa ja lapsen huostaanottoa, mikäli tuo julki oireensa ja ajatuksensa.

Raskaus- ja vauvavaiheessa esiintyviä mielenterveyshäiriöitä voivat olla:

• Unihäiriöt
• Masennus
• Ahdistuneisuushäiriöt
• Syömishäiriöt
• Mania ja psykoosi
• Persoonallisuushäiriöt
• Päihdehäiriöt

Perinataalisten mielenterveyshäiriöiden on todettu olevan yhteydessä myös syntyvän lapsen kehitykseen ja mielenterveyteen. Useat geenit erilaisina yhdistelminä altistavat yksilöä mielenterveyshäiriöille, mutta ympäristötekijät voivat joko heikentää tai vahvistaa perittyä geneettistä alttiutta. Biologisia ympäristötekijöitä ovat esimerkiksi raskausajan hormonitasojen vaihtelut, lääkitys ja elintavat, kuten ravinto, päihteet, uni sekä liikunta. Psykologisiin ympäristötekijöihin kuuluvat vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde ja varhainen vuorovaikutus sekä vanhemmuus. Sosioekonomisia ympäristötekijöitä taas ovat esimerkiksi vanhempien koulutus- ja tulotaso sekä perheen sosiaaliset suhteet. Erityisessä sairastumisriskissä ovat lapset, joiden kummallakin vanhemmalla on mielenterveyshäiriö. Lapsen elämän varrelle kertyvien epäedullisten ympäristötekijöiden karsiminen ja suojaavien tekijöiden kerryttäminen saattavat vähentää lapsen alttiutta sairastua mielenterveyshäiriöön.

Lue lisää perinataalivaiheen mielenterveyshäiriöistä Tiina Taka-Eilolan, Johanna Pietikäisen ja Heidi Jussilan artikkelista ”Raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyshäiriöt” Vauvatyön käsikirjasta (2020).

Äidin traumaattiset kiintymyskokemukset 

Raskaus- ja vauvavaihe herkistävät äitiä omille ja vauvan tunteille. Samalla elämänvaihe kuitenkin altistaa omissa varhaisissa kiintymyssuhteissaan traumatisoituneita äitejä kokemaan uudelleen menneisyyden ylivoimaisia tapahtumia. Vauvan tarpeille herkistyminen aktivoi äidin omia kiintymyskokemuksia ja voi laukaista niihin liittyviä automaattisia taistele, pakene ja lamaannu -puolustautumisreaktioita. Ylivireinen ”vaara kaikkialla” -kokemus tai alivireinen kyvyttömyys havaita hätäsignaaleita ja ryhtyä toimimaan voi estää äitiä havaitsemasta vauvan tarpeita sensitiivisesti ja vastaamasta niihin oikea-aikaisesti.

Traumaattisten kiintymyskokemusten vaikutus vanhemman mielikuviin ja mentalisaatiokykyyn

Mentalisaatio tarkoittaa vanhemman kykyä kiinnostua avoimesti ja uteliaasti siitä, millaisia mielentiloja, ajatuksia, tunteita, aikeita tai haluja – lapsen ja hänen itsensä käyttäytymisen taustalla on. Mentalisoiva vanhempi tavoittelee vauvan näkökulmaa ja pyrkii ymmärtämään omien tunteidensa ja ajatustensa vaikutusta vauvaan. Varhaisissa kiintymyssuhteissa kehittyneet oletukset ja toimintamallit aktivoituvat myöhemmissä lähisuhteissa. Traumaattiset kiintymyskokemukset voivat siksi haitata äidin mentalisaatiokyvyn kehitystä ja käyttöä vanhemmuudessa.

Traumaattisten kiintymyskokemusten vaikutukset raskausaikaan

Raskausajan psyykkiset ja hormonaaliset muutokset saattavat herättää traumataustaisissa odottajissa mielenterveysoireita, jotka usein jatkuvat myös vauva-aikaan. Äidin hoitamattomien mielenterveysongelmien seurauksena sikiö voi altistua äidin stressihormonin epätasapainoiselle eritykselle kohdussa, mikä puolestaan haittaa vauvan kypsymättömän stressinsäätelyjärjestelmän kehittymistä. Odotusajalle tyypillinen tunteiden ristiriitaisuus ja vaatimus luopua itselle tärkeistä rooleista haastavat aiemmin muodostettuja puolustautumiskeinoja ja voivat virittää äidissä ahdistusta, turvattomuutta ja tunteen kontrollin menettämisestä. Traumatisoitunut äiti voi yrittää säilyttää siedettävän olon välttämällä ajattelemasta tai puhumasta raskaudesta ja vanhemmaksi tulosta tai kertoa esimerkiksi neuvolassa, ettei mikään tule elämässä muuttumaan. Joskus raskaus kielletään kokonaan tai valmistautuminen synnytykseen ja vauvan kotiin tuloon jää täysin tekemättä.

Varhaisten traumakokemusten vaikutukset synnytykseen

Synnytykseen liittyvä jännitys ja pelko ovat luonnollinen reaktio vaativaan, kivuliaaseen ja ennakoimattomaan tapahtumaan. Hallinnan puute, kipu ja muiden avun varassa oleminen voivat kuitenkin muistuttaa traumataustaista odottajaa aikaisemmista sietämättömistä tapahtumista ja vaikeuttaa siksi huomattavasti synnytykseen valmistautumista ja synnyttämistä. Synnytyksen keholle ja mielelle asettama stressi viestii helposti traumataustaiselle äidille, että tilanne on vaarallinen. Tämä voi näkyä synnyttäjän yrityksenä pitää tilanne tiukasti omassa kontrollissa, ylivireisenä pelokkuutena, raivona ja mahdottomuutena pysyä paikallaan toimenpiteiden aikana. Toisaalta äiti voi pudota alivireiseen lysähtämiseen, jossa on mahdotonta olla kontaktissa ja yhteistyössä henkilökunnan kanssa.

Varhaisten traumakokemusten vaikutukset vanhemman ja vauvan vuorovaikutukseen

Kiintymyssuhteissaan traumatisoituneen äidin ja vauvan suhde on altis riskien kasautumiselle. Äidin mielenterveysoireilulle kohdussa altistuneen vauvan voi syntymän jälkeen olla vaikeaa rauhoittua hoivaajan avustuksella. Sekä äidin vauva-ajalle jatkuva mielenterveysoireilu että hankala raskausaika ja synnytyskokemus voivat häiritä äidin herkistymistä vauvan viesteille. Äiti voi kokea vauvan hankalaksi tai vauva herättää hänessä muita kielteisiä tunteita. Tämä pitää yllä äidin vääristyneitä mielikuvia ja estää hyviä vuorovaikutushetkiä. Toisinaan stressitilanteet, joissa lapsi tarvitsisi apua, voivat herättää äidin omat hoivan ja huomioinnin tarpeet, ja äiti voi pyytää hellyydenosoituksia ja läheisyyttä lapselta.

Suojaavien kokemusten merkitys

Vaikka raskaus- ja vauva-aika voi altistaa äitiä traumaattisten kiintymyskokemusten haittavaikutuksille, niiden siirtyminen omaan vanhemmuuteen ei ole vääjäämätöntä. Menneet ja nykyiset suhteet muihin aikuisiin kuin omiin vanhempiin, voivat mahdollistaa myötätuntoista suhtautumistapaa omiin hankaliin varhaiskokemuksiin ja auttaa rakentamaan hyväksyvää näkemystä itsestä ja muista ihmisistä. Mahdollisuus palauttaa mieleen lyhyitäkin kokemuksia turvan tunteesta sekä rakastetuksi ja suojelluksi tulemisesta lapsuudessa suojaa äitiä raskaus- ja vauva-aikaisilta traumaperäisiltä oireilta.

Traumaperäisten ilmiöiden tunnistaminen ja hoitaminen raskaus-, synnytys- ja vauva-aikana

Traumakokemuksia raportoivat vanhemmat tulee ohjata nopeasti hoidon ja tuen piiriin, sillä se suojaa äitiä ja kohtuvauvaa ylivoimaiselta stressiltä ja voi auttaa äitiä raivaamaan mieleensä tilaa vanhemmuuden ja vauvan ajattelemiselle. Terveys- ja sosiaalialan ammattilaisten traumatietoisuus on edellytys sille, että he pystyvät auttamaan äitiä keskittymään raskaus-, synnytys- ja vauvavaiheen keskeisiin tehtäviin. Traumatisoitunut äiti tarvitsee tietoa varhaisen traumatisoitumisen vaikutuksista itsesäätelykykyyn ja vanhemmuuteen sekä tiedon siitä, että nykyhetken hankaluuksiin on mahdollista vaikuttaa. Uudenlainen ymmärrys usein omiksi virheiksi koetuista itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen vaikeuksista vähentää äidin häpeää ja antaa toivoa muutoksesta. Työntekijän säätelyavun turvin äiti voi muodostaa nykyhetkeen perustuvia ja hyväntahtoisia tulkintoja vauvan viestinnästä ja vastata vauvalle tämän tarpeita tavoitellen.

Lue lisää Sanna Isosävin artikkelista ”Äidin traumaattisten kiintymyskokemusten vaikutus raskaus- ja vauva-aikaan”