Onko todella niin, että vastuu hyvästä elämästä on vain yksilöillä?
Suomalaista yhteiskuntaa ovat pitäneet koossa oikeudenmukaisuuden, yhteisvastuun ja kaikista huolen pitämisen arvot. 1900-luvun alkuvuosikymmenten kansan kahtiajakautumisen jälkeen haluttiin rakentaa siltaa ja yhdistää ihmisiä yhteisen rakentamiseen. Nuo arvot ovat olleet perustana hyvinvointivaltion rakentamiselle. Sosiaaliturvajärjestelmät ja ihmisten hyvinvointi ovat luoneet edellytyksiä myös talouden myönteiselle kehittymiselle. Suomi kehittyi hämmästyttävän nopeasti köyhästä ja kehittymättömästä maasta sosiaalisesti ja taloudellisesti menestyväksi. Suomea on rakennettu eri tahojen yhteistyöllä ja sopimalla. Kaikilla ihmisillä on ollut merkitystä, ei vain eliitillä. Näistä asioista olemme olleet aiheesta ylpeitä ja saaneet myös kansainvälisissä tutkimusvertailuissa kehuja.
Onko tämä hyvä kokemus ja tärkeät arvot unohtumassa? Siitä on ollut viime vuosina monia signaaleja. Hyvin toimeentulevien ja heikoilla olevien ihmisten elämis- ja kokemusmaailmat ovat eriytyneet. Entistä suurempi osa suomalaisista elää köyhyydessä ja se ei hetkauta päättäjiä. Tämän tilanteen korjaavien toimien sanotaan olevan liian kalliita. Kallistako ei ole se, että osalla ihmisistä ei ole tulevaisuuden uskoa ja näköaloja? Samanaikaisesti päättäjät eivät pysty löytämään ratkaisua esimerkiksi yritystukiviidakosta sopimiseen ja asian annetaan jäädä entiselleen. Työttömien aktiivimalli pistää työttömät tiukoille, vaikka työllistymisen edellytyksiä ei olisikaan. Se on tuonut Kelalle arvion mukaan 11 000 uutta toimeentulotukiasiakasta. Muista tuloksista ei juuri vielä ole tietoa.
Entistä enemmän julkiseen keskusteluun tulee kannanottoja, jotka pysäyttävät minut sosiaalipoliitikkona kysymään, millaista Suomea haluamme rakentaa. Jari Ehnrootin tuore kolumni oli yksi sellainen. Hänestä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kehittäminen alkaa yhä enemmän kohdistua toisten kustannuksella elämisen, vastuuttomuuden ja vapaamatkustuksen poistamiseen. Vastuu vapaan yksilön itsenäisestä hyvästä elämästä palautetaan hänestä valtiolta yksilölle itselleen. Edelleen hän toteaa, että jokainen alkoholin suurkuluttuja, tupakoitsija, ylipainoinen, liikuntaansa laiminlyövä huonoa elämää elävä sairastuttaa itseään ja ottaa ylimääräistä niiltä, jotka elävät vastuullista hyvää elämää. Hän korostaa vapauden ja valistuksen valtakuntaa, jossa vastuu hyvästä, terveestä, kunnollisesta ja tuottavasta elämästä kuuluu vain yksilöille itselleen.
On reilua, että kaikki ponnistelevat ja tekevät omalta osaltaan parhaansa, mutta sille on luotava edellytyksiä. Se ei sulje pois sitä, että julkinen valta perustuslain mukaisesti kantaa vastuun ihmisten kohtuullisesta toimeentulosta, turvasta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen saamisesta. Sosiaalipoliitikkona minulle on täysin vierasta ajattelu, että jokainen pärjätköön itse älkäänkö olko taakka niille, jotka itse pystyvät pärjäämään. Miten tuohon ajatteluun mahtuvat lapset, vanhukset, vammaiset ja muista syistä apua tarvitsevat ihmiset? Suomessa on todella aika käydä arvokeskustelua. Siihen useat tulevat vaalit antavat mahdollisuuden. Ollaan yhdessä aktiivisia ja kyseenalaistetaan puhe, joka unohtaa ihmisen.
Olemme kallistumassa kesään. Se tarjoaa meille mahdollisuuden pysähtyä, ajatella ja nauttia läheistemme seurasta, luonnosta ja itsellemme tärkeistä asioista. Arki haastaa meitä tekemään ja suorittamaan. Kesä antaa mahdollisuuden myös vain olla. Uskalletaan nauttia siitä. Lapsillekin rauha ja arjen pikku asiat sekä vanhempien läsnäolo ovat arvokkainta.
Rentouttavaa ja hyvää kesää!
