Kahdesti vuodessa toteutuva nimetön nettiryhmä tavoittaa erityisesti alkoholia runsaasti käyttäviä pienten lasten äitejä. Kevään 2021 ryhmässä äitejä oli enemmän kuin koskaan aiemmin ja syksyn ryhmään on tullut jo useita ilmoittautumisia. Korona-aikana jo aiemmin runsaasti alkoholia käyttävien juominen on lisääntynyt entisestään. Perheiden tulisi saada apua pulmiin mahdollisimman nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Päihteitä käyttävien äitien nettiryhmä on tarkoitettu pienten lasten äideille, joilla on ongelmia päihteiden kanssa. Äidillä saattaa olla ulkoisesti asiat kunnossa; pikkulapsiperheen arki hoituu tai työ sujuu. Silti alkoholia tai muita päihteitä kuluu runsaasti eikä ulospääsyä vaikeuksista tunnu löytyvän. Alkoholin käyttö on entistä tavallisempaa eri tilanteissa, mikä voi vaikeuttaa ongelmallisen käytön huomaamista. Edes läheiset eivät välttämättä tiedä vaikeuksista, vaikka ongelma saattaa olla pitkään jatkunut ja suuri. Korona-aika ja etätyö ovat lisänneet alkoholin käyttöä kotona, ja aiempi riskialtis juominen on voinut muuttua ongelmaksi.

Viime keväänä järjestetyssä ryhmässä äitejä oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Nyt näyttää siltä, että syksyn ryhmästä tulee myös hyvin suosittu. Ilmoittautumisaikaa on vielä jäljellä.

− Korona-aika ja kotiin eristäytyminen ovat tehneet sen, että tietoa ja tukea haetaan netistä enemmän kuin koskaan. Uskon, että myös ryhmän antama vertaistuki ja mahdollisuus kohdata muita samassa tilanteessa olevia on nyt jotain sellaista, mihin ihmisillä on tarve. Etäyhteyksistä on tullut luonteva osa monen arkea, mikä on ehkä madaltanut kynnystä osallistua nettiryhmään, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntija Maria Hohenthal.

Myös mahdollisuus pysyä nimimerkin takana on monelle ratkaiseva tekijä, kun puhutaan asiasta, johon liittyy paljon häpeää. Runsas päihteidenkäyttö koetaan edelleen vaikeaksi aiheeksi puhua, ja äitiyden tuomat rooliodotukset tekevät ongelmista kertomisen vielä haastavammaksi. Odottavan tai pienen lapsen äidin tulisi saada apua mahdollisimman helposti ja nopeasti.

− Kynnys pyytää apua päihdeongelmiin on korkea. Siksi tarvitaan yhä enemmän sellaista apua ja tukea, jonka luo pääseminen vaatii apua tarvitsevalta mahdollisimman vähän. Sellaiset palvelut, jotka eivät vaadi tunnistautumista, löytyvät helposti tai niissä ei vaadita esimerkiksi päihteettömyyttä, tekevät tuen muodosta useammalle sopivan.

Kolme kuukautta kestävä nettiryhmä kokoontuu suljetulla Päihdelinkin alustalla ja siihen voi osallistua nimettömästi. Ryhmä madaltaa kynnystä hakea lisäapua päihdeongelmaan sekä tarjoaa paikan, jossa äiti voi pohtia tilannettaan yhdessä ohjaajien ja muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Ryhmää on järjestetty yli 15 vuoden ajan yhdessä A-klinikkasäätiön Päihdelinkin kanssa. Vuosien aikana kymmenet äidit ovat ryhmän tuella ja rohkaisulla vähentäneet päihteiden käyttöä tai hakeutuneet oman alueensa palveluihin. Syksyn 2021 ryhmään voi ilmoittautua vielä 7.9. asti osoitteessa
vauvaperhe.fi > Päihteitä käyttävien äitien nettiryhmä
paihdelinkki.fi/aidit

Ensi- ja turvakotien liitto auttaa päihteitä käyttäviä odottavia äitejä ja vauvaperheitä  monipuolisesti ympäri Suomea. Apua saa monin tavoin, aina nimettömästä matalan kynnyksen avusta tiiviiseen ympärivuorokautiseen kuntoutukseen. Vauvaperhe ja päihteet – chatistä tavoittaa päihde- ja vauvatyön ammattilaisen nimettömästi arkisin klo 14-18. Valtakunnallinen Pidä kiinni® -hoitojärjestelmä tarjoaa tukea ja kuntoutusta päihteitä käyttäville äideille ja perheille raskaus- ja vauva-aikana eri puolilla Suomea.

Lisätietoa

Maria Hohenthal
asiantuntija, Ensi- ja turvakotien liitto, Lapsilähtöinen päihdetyö
p. 050 3568 747