#Metoo-kampanja levisi voimallisesti maailmalla ja nosti naisiin kohdistuvan väkivallan ja sen yleisyyden hyvin esiin. Arvioimme, että #metoo avasi naisten aseman parantamiselle mahdollisuuksien ikkunan. Se ei riitä. Muutos tasa-arvossa, naisiin kohdistuvassa väkivallassa ja seksuaalisessa häirinnässä ei tapahdu ilman määrätietoista työtä. Siihen työhön tarvitaan myös miehet aktiivisesti mukaan. Istanbulin sopimus antaa vaikuttamiselle hyvän juridisen pohjan. Verkosto vaatii, että naisiin kohdistuva väkivalta kaikissa muodoissaan otetaan vakavasti eikä sitä vähätellä.

Nordiska Kvinnor mot våld -konfenssi järjestettiin 7.-9.9.2018 25. kerran. Ensi- ja turvakotien liiton järjestämä tapahtuma kokosi lähes 250 osallistujaa eri Pohjosmaista työstämään teemaa “Talking about gender perspective after #metoo”.

Monissa maissa on tapahtunut myönteistä kehitystä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä. Rikoslakeja on uudistettu ja suostumus on nostettu raiskauksiin liittyvissä pykälissä esiin.  Suomessa turvakotien määrä on kasvanut ja tietoisuus perheväkivallan yleisyydestä on kasvanut. Turvakoteja on edelleen kuitenkin liian vähän. Liian moni tarvitsija jää ilman turvakotipaikkaa.

Vakavaa on se, että hyvä kehitys ei suinkaan ole käynnissä kaikissa Euroopan maissa. Osasta Itä-Euroopan maista kantautuu todella surullisia viestejä. Järjestöt ovat joutuneet vaikeuksiin naisiin kohdistuvassa väkivaltatyössä. Niiden rahoitusta on leikattu ja toimintaa kyseenalaistettu. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei enää nähdä kaikissa maissa rikoksena ja ihmisoikeuksien loukkauksena. Myös yliopistojen nais- ja sukupuolitutkimus on joutunut kyseenalaistetuksi. Nordiska Kvinnor mot våld vetoaa julkilausumassaan, että tämä kehitys pitää saada pysäytettyä. Tämä takapakki ei saa tapahtua hiljaisuudessa, vaan kaikkien päättäjien on asetuttava yksiselitteisesti puolustamaan ihmisoikeuksien toteutumista, vaatia Istanbulin sopimuksen ratifioimista maissa, joissa sitä ei ole tehty ja huolehtia siitä, että Istanbulin sopimuksen toimeenpano tapahtuu täysimääräisesti ja yhteistyössä järjestöjen kanssa. Me tarvitsemme myös vahvaa solidaarisuutta naisten ja eri maiden kesken.

YK:n Agenda 2030:n yksi tavoitteista on poistaa naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta. Se ei saa jäädä tyhjäksi lauseeksi. Se edellyttää kaikissa maissa todellista työtä tavoitteen eteen, johon poliittisesti on sitouduttu. Ei riitä se, että julkisuudessa nostetaan esiin naisiin kohdistuva väkivalta häpeäpilkkuna. Sen lisäksi tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön, vaikuttamista asenteisiin ja riittäviä voimavaroja väkivallan vastaiseen työhön. Puheiden ja tekojen ristiriitaa on joskus myös hämmentävää. Esimerkiksi hyvin monet ministerit ovat nostaneet naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn välttämättömyyden esiin ja sitoutuneet puheissaan sen vähentämiseen. Silti kenenkään avainministerin aikatauluun ei mahtunut puheenvuoro Nordiska Kvinnor mot våld-konferenssissa ja asettuminen dialogiin asiassa.

Professori Satu Lidman analysoi seminaarissa historiallisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, sen kytkeytymistä patriarkaalisiin valta- ja väkivaltarakenteisiin. Hän kuvasi kehityksen pitkän kaaren ja myönteisten muutosten tapahtumista. Silti nämä rakenteet ja väkivaltakulttuuri edelleen elävät. Hän nosti esiin sen, että asenteiden muutos ja käyttämämme käsitteet ovat oleellisia naisiin kohdistuvan väkivallan ja kulttuurin muutoksessa. Niihin vaikuttamalla häpeä, pelko ja hiljaisuus murtuvat ja kulttuurinen muutos on mahdollinen.

Riitta Särkelä

Kirjoittaja: Riitta Särkelä

Riitta Särkelä toimii Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteerinä.