Suomessa on oltu aktiivisia tasa-arvon kysymyksissä pidempään, kuin mitä olemme olleet itsenäisiä. Naisasialiitto Unioni juhli viime perjantaina 125 -vuotista historiaansa ja sunnuntaina 1.10 juhlittiin kansalaisvaikuttamista ja Miina Sillapään elämäntyötä. Ensi- ja turvakotien liiton perustaja Miina Sillanpää oli vahva kansalaisvaikuttaja, joka tarttui yhteiskunnallisiin epäkohtiin jämäkästi ja nosti keskusteluun yhteiskunnallisia tabuja pelottomasti. Kansanedustajana toimiessaan Miina ajoi tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ja halusi edistää mm. naisten asemaa yhteiskunnassa. Miinan kaltaisia rohkeita kansalaisia on tarvittu jokaisen yhteiskunnallisen uudistuksen yhteydessä.

Kuten Miina, aktiiviset kansalaiset ovat saaneet äänensä vahvemmin kuuluviin järjestäytymisen myötä. Kansalaisjärjestöjen merkitys on myös poliittisesti tunnustettu; järjestöillä on hyvin merkittävä rooli mm. ihmisoikeussopimusten implementoinnin seurannassa ja raportoinnissa. Maailman ensimmäinen laaja-alainen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja poistamista koskeva ns. Istanbulin sopimus ratifioitiin Suomessa vuonna 2015. Miina olisi varmasti ollut iloinen ja ylpeä historiallisen sopimuksen syntymisestä.

Moni asia on Miinan ajoista kehittynyt parempaan suuntaan mutta työtä on vielä jäljellä. Tutkimukset osoittavat, että sukupuolistereotypiat ovat edelleen varsin jäykkiä ja siirtyvät lapsiin varhain. Jäykät sukupuoliroolit ja niihin liittyvät odotukset ovat yhteydessä mm. lähisuhdeväkivaltaan, minkä vuoksi väkivallan ennaltaehkäisyn näkökulmasta on merkittävää edistää tasa-arvo kasvatusta varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Sukupuolirooleja kartoittavaan tutkimukseen haastateltiin satoja teini-ikäisiä ja heidän vanhempiaan 15 eri maassa.

Mikään ihmisoikeussopimus ei toteudu itsestään vaan lakeja tulee aktiivisesti edistää ja toteuttaa. Suomi oli ensimmäisten joukossa antamassa äänioikeuden naisille, joten on enemmän kuin perusteltua, että se suhtautuu Istanbulin sopimukseen vakavasti ja edistää sen toteutumista arjessa. Suomen juhliessa 100-vuotisjuhlavuottaan, kaikille 9.-luokkalaisille jaettiin viime keväänä nigerialaissyntyisen Chimamanda Ngozi Adichien essee Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (Otava). Tämä oli ilahduttava käytännöllinen teko tasa-arvon edistämiseksi ja väkivallan ehkäisemiseksi (kts. esim. 12 artikla*).

Istanbulin sopimus sisältää myös useita käytännönläheisiä artikloja, jotka tukevat kansalaisjärjestöjen arvokasta väkivallan vastaista työtä, kuten 9 artikla, joka velvoittaa valtioita seuraavasti:

”Osapuolet tunnustavat kaikilla tasoilla naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjuvien asianomaisten kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden työn, kannustavat ja tukevat tätä työtä sekä vakiinnuttavat tehokkaan yhteistyön näiden järjestöjen kanssa.” 9 artikla

 Olen kiitollinen Miinan ja hänen kaltaistensa tulisielujen tekemästä työstä. Työ on kantanut hedelmää, vaikka ajoittain toivo paremmasta on kadonnut ikävien uutisten ja tapahtumien taa. Tänään työ järjestössä vaatii edelleen rohkeutta ja sinnikkyyttä mutta edellisten kansalaisvaikuttajien työ luo sille jatkumon, jonka varassa voi luottaa, että työllä on vaikutusta ja merkitystä.

*12 artikla, Yleiset velvoitteet

  1. Osapuolet toteuttavat tarvittavat toimet edistääkseen naisten ja miesten sosiaalisten ja kulttuuristen käyttäytymismallien muuttamista tarkoituksena poistaa ennakkoluuloja, tapoja, perinteitä ja kaikkia muita käytäntöjä, jotka perustuvat ajatukseen naisten alhaisemmasta asemasta tai kaavamaisiin käsityksiin naisten ja miesten rooleista.
Johanna Matikka

Kirjoittaja: Johanna Matikka

Kirjoittaja työskentelee asiantuntijana perhe- ja lähisuhdeväkivallan -tiimissä.