Muistamme kaikki syksyn 2015. Silloin Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, yhteensä 32 476 henkilöä. Määrä oli kymmenkertainen aikaisempiin vuosiin verrattuna. Maailman kohdannut pakolaiskriisi oli suurin toisen maailmansodan jälkeen. Pakoon lähdettiin sotaa, vainoa sekä poliittisia konflikteja etsimään turvallisempaa ja parempaa elämää.
Media pursui päivittäin uutisia pakomatkalla olevista, merillä hukkuneista, rajan ylittävistä miehistä, naisista, perheistä ja lapsista ilman vanhempia. Vastaanottokeskuksia perustettiin jopa päivässä, työntekijöitä palkattiin kiireesti turvapaikanhakijoiden tueksi ja monet halusivat auttaa jollain tavalla. Osa lähti toreille ja kaduille kyltein; Rajat kiinni! Tapahtui rasistisia iskuja ja mielipiteet turvapaikanhakijoiden puolesta ja vastaan olivat jyrkkiä.
Kuinka osaan kohdata oikein, toista loukkaamatta? Millaisia menetelmiä voin käyttää ilman yhteistä kieltä? Kuinka tukea perhettä suomalaiseen kulttuuriin ja kasvatustapoihin väheksymättä heidän omia tapojaan?
Suomi oli täysin uudessa tilanteessa ja suuren haasteen edessä. Kuinka tänne mahtuu, ei meillä ole rahaa, on saatava ensin oman maan asiat kuntoon. Kansaa rauhoiteltiin maahanmuuttopolitiikkaa kiristämällä.
Myös maailmalla ryhdyttiin toimenpiteisiin. Rajoja sulkeutui ja kulku Suomeen vaikeutui. Tulijoiden määrä väheni. Moni tänne tullut pettyi, kun ei saanut perhettä luokseen, pitkät päätösten käsittelyajat lannistivat ja rasistinen ilmapiiri synkensi mielen. Useat päättivät lähteä takaisin kotimaahan. Kielteiset päätökset ja perheenyhdistämisen mahdottomuus oli sinetti monelle turvapaikanhakijalle. Heillä ei ollut tulevaisuutta Suomessa ja oli mentävä auttamaan perhettä kotimaassa. Maahanmuuttoviraston käsittelyjonot lyhenivät, kun uusia tulijoita ei ollut enää suurissa määrin ja kielteisen päätöksen saaneet joutuivat palaamaan takaisin. Vastaanottokeskuksia suljettiin.
Kielteiset päätökset ja kotimaahan palautukset ovat saaneet suomalaiset kritisoimaan epäinhimillistä turvapaikkapolitiikkaa vastaan ja vaatimaan kielteisten päätösten tarkkaa harkintaa. Politiikassa ollaan jakauduttu kahtia; niihin, jotka kyseenalaistavat toteutuvatko ihmisoikeudet turvapaikanhakijoiden kohdalla ja niihin, joiden mielestä Suomi ei saa toimia koko maailman sosiaaliluukkuna. Paperittomien määrän kasvu aiheuttaa huolta kaikissa.
Vaikka Suomesta on lähtenyt vapaaehtoisesti tai pakotettuna suuri määrä turvapaikanhakijoita, on myös paljon niitä, jotka ovat saaneet oleskeluluvan ja jääneet asumaan ympäri Suomea. Entisistä turvapaikanhakijoista on tullut kuntalaisia. Palvelutarjontaa on mietitty uudelleen myös maahanmuuttajille sopiviksi. Joillain paikkakunnilla ja monissa palveluissa ollaan ensimmäistä kertaa tekemässä työtä maahanmuuttajataustaustaisten kanssa. Työntekijät ovat ihmeissään uusien asioiden edessä; yhteisen kielen puuttuminen, tulkkiavusteinen työskentely, erilaisten kulttuurien yhteentörmäykset, asiakkaiden traumakokemukset ja luottamuksen puute aiheuttavat haasteita työskentelyyn. Kuinka osaan kohdata oikein, toista loukkaamatta? Millaisia menetelmiä voin käyttää ilman yhteistä kieltä? Kuinka ymmärrämme toisiamme? Kuinka tukea perhettä suomalaiseen kulttuuriin ja kasvatustapoihin väheksymättä heidän omia tapojaan? Kuinka pystyn muuttamaan omia asenteitani ja ennakkoluulojani?
Moni ajattelee, että kohdatakseen maahanmuuttajataustaisen asiakkaan, täytyy tietää paljon. Lohdutuksen sanana voin sanoa, että tieto ei ole kohtaamisen edellytys. Tiedon taakse voi olla helppo kätkeytyä ja olla oikeasti kohtaamatta. Se, että kohtaamme asiakkaan omana itsenämme, aitona, uteliaana ja herkkänä, ilman ennakkoluuloja ja olettamuksia on tietoa tärkeämpää. Näiden pohjalta rakennetaan luottamusta ja toimivaa työntekijä-asiakassuhdetta. On myös tärkeää, että palveluja kehitetään muuttuneen tarpeen mukaan, mieluiten yhdessä maahanmuuttaja-asiakkaiden ja järjestöjen kanssa. Maahanmuuttaja-asiakkaiden määrä palveluissamme kasvaa tulevaisuudessa ja ei ole enää valittavissa, haluaako työskennellä maahanmuuttajien kanssa vai ei. Me kaikki omassa työssämme ja arjessa kohdatessamme maahanmuuttajia, olemme suuressa roolissa siinä, että he voivat kotoutua ja integroitua Suomeen. Arvostavalla kohtaamisella ja sopivilla menetelmillä voimme olla tukena siinä, että maahanmuuttajat voivat rakentaa turvallisen ja toimivan tulevaisuuden itselleen ja lapsilleen uudessa kulttuurissa.
Ensi- ja turvakotien liiton yhdistyksissä tuetaan myös turvapaikanhakijoita, pakolaistaustaisia ja muista syistä Suomeen muuttaneita maahanmuuttaja-asiakkaita. Palveluja kehitetään jatkuvasti, jotta ne tukisivat kaikkia yhdenvertaisesti. Lapsiperhe turvapaikanhakijana -projekti (2012-2017) on päättynyt, mutta monikulttuurisuustyö liitossa jatkuu. Tiuku Pennola on aloittanut 1.4.2018 Ensi- ja turvakotien liiton monikulttuurisuustyön asiantuntijana Vaativan vauvatyön tiimissä.
Kuva: Tiuku Pennola
