Viime viikkoina mediassa on käyty tärkeää keskustelua naisiin kohdistuvasta väkivallasta, omista rajoista ja naisvihasta. Omat somekanavani ovat täyttyneet tärkeistä kannanotoista, nostoista ja ohjeista. Viesti on ollut selvä, jotain on tehtävä, näin ei voi jatkua.  

Lähes jokainen nainen on joutunut pelkäämään. Liian monelle nämä asiat ovat arkipäivää. Tavallinen keskiviikko toi asian taas liian lähelle myös itseäni. Työpäivän päätteeksi sain puhelun salaisesta numerosta. Vastasin nopeasti, tietysti, asiahan voisi olla tärkeä. Puhelu alkoi epämääräisesti, en oikein saanut aluksi kiinni asiasta. Pian sävy muuttui ehdottelevaksi. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kyseessä on väärä numero. Suljin puhelimen kohteliaasti, jatkoin iltapäivääni ja unohdin puhelun. Muutaman tunnin kuluttua puhelin soi uudestaan, taas salainen numero. Jo vastatessa aavistin, että kyseessä voisi olla sama soittaja. Nyt sain kuulla suoria seksuaalisia ehdotuksia siitä, mitä kanssani haluttaisiin tehdä. Hämmennyin, menin lukkoon. Minä, joka ajattelen tietäväni näistä asioista, tietäväni miten toimia, tietäväni miten asettaa omat rajat ja puolustautua. ”Toivoisin, ettet soita minulle enää”, pystyin sanomaan ja suljin puhelimen. Oloni oli todella hämmentynyt. Mitä juuri tapahtui? Illalla nukkumaan mennessä ajatukset pyörivät puhelussa. Miksi en osannut sanoa, että otan yhteyttä poliisiin? Miksi en osannut olla tiukempi? Mutta syy ei ollut minun. Joku toinen oli ylittänyt minun rajani, tunkeutunut niiden yli pyytämättäni. Syy ei ollut minun. Minä en ollut toiminut mitenkään väärin. 

Väkivalta, ahdistelu ja häirintä loukkaa ihmisen perusturvallisuutta. Satuttaa sisältä, tekee olosta turvattoman. Itsesyytökset ovat tavallinen reaktio. Väkivalta aiheuttaa häpeää ja syyllisyyttä. Väkivalta nostaa esille tunteen siitä, että olen ehkä jollain tavalla ansainnut tämän, aiheuttanut kokemani itse. Näin ei ole. Väkivalta ja häirintä ei ole koskaan sen kokijan syytä. Väkivallasta on aina vastuussa sen tekijä.  

Tärkeää on, että väkivalta ja naisviha tunnistetaan ja siihen puututaan. Tärkeää on, että vaikeiltakin tuntuvista asioista uskalletaan puhua. Asenteet muodostuvat jo hyvin varhain ja tästä syystä lapsia ja nuoria ei voida jättää näiden keskusteluiden ulkopuolelle. Jotta voi toimia oikein, on tiedettävä mikä on oikein, on osattava tunnistaa satuttava ja väärä toiminta.  

Ajankohtainen keskustelu ja ihmisten jakamat tarinat voivat nostaa esille myös omia kokemuksia, pelottavia ajatuksia ja ahdistusta. Tärkeää on muistaa, ettei näiden tunteiden kanssa tarvitse jäädä yksin. Apua on tarjolla. Esimerkiksi Nettiturvakodin (www.nettiturvakoti.fi) Apua väkivaltaan –chat auttaa nimettömästi ja luottamuksellisesti, kun lähisuhteessa on väkivaltaa, olet huolissasi omasta käytöksestäsi tai läheisen tilanne mietityttää. Chatissa voit kysyä neuvoa, saada tukea sekä päästä käsittelemään kokemaasi. Ethän jää yksin vaikeiden asioiden kanssa <3   

Kuva: Joshua Hoehne on Unsplash

Tuulia Kovanen

Kirjoittaja: Tuulia Kovanen

Tuulia Kovanen työskentelee Ensi- ja turvakotien liitossa väkivaltatyön asiantuntijana.