Yöllinen heräily kivistää päässä ja pinnasängystä hihkutaan jo riehakkaasti, mutta silmissäsi painaa uni. Pelkäät, että katkonainen yö vie tulevasta päivästä energiaa ja valmistaudut taistelemaan oman jaksamisesi kanssa. Mietit, että eihän vanhempi saa valittaa väsymystään. Yö valvomistenkin jälkeen pitää vain nousta ylös ja on kohdattava uusi päivä touhuineen.

Meistä varmasti jokainen tietää ne hetket omassa elämässään, kun vielä täytyisi vain jaksaa. Arki kotona voi olla hektistä ja saat sen pyörimään. Mutta venyminen äärirajoille tuntuu kehossa ja mielessä. Omaa lasta on voinut odottaa innolla koko raskausajan ja silti arjen tuoma väsymys pääsee yllättämään. Tämä kaikki voi näkyä ja tuntua tunteiden sekamelskana, vauvan syyllistämisenä tilanteesta sekä yllättävinä ja jopa ajoittain hallitsemattomina tunteenpurkauksina. Näistä puhuminen voi tuntua erityisen hankalalta ja osa on oppinut piilottamaan tunteitaan, varsinkin niitä negatiivisia ja voimakkaimpia. Puheeksi ottamista vaikeuttaa, jos odotukset omasta äitiydestä ovat olleet kovinkin erilaiset.


Väsymyksen ja stressin keskelläkin tärkeää on välillä pysähtyä miettimään, mitä minä itse tarvitsen, mistä löydän voimavaroja jaksaa, kun tuntuu, ettei voimia enää ole. Mistä kaikesta tai kenestä voisi olla nyt apua.


Tärkeää on tiedostaa, ettei tunteitaan voi valita ja niitä vastaan taisteleminen voi heikentää hyvinvointiamme. Tunteiden tunnistaminen auttaa niiden käsittelemisessä ja osaltaan helpottaa näin arkea. Väsymyksen ja stressin keskelläkin tärkeää on välillä pysähtyä miettimään, mitä minä itse tarvitsen, mitkä ovat minun voimavarani tässä hetkessä ja mitkä asiat elämässäni saavat minut tuntemaan mielihyvää. Mistä löydän voimavaroja jaksaa, kun tuntuu, ettei voimia enää ole. Mistä kaikesta tai kenestä voisi olla nyt apua.

Kuten niin moni muukin asia myös voimavarat nojaavat vahvaan perustaan. Siihen, että olemme fyysisesti ja psyykkisesti terveitä, lähellämme on ihmisiä, joilta saamme tukea, arvostusta ja rakkautta ja että saamme riittävästä unta, ravintoa ja liikuntaa. Parisuhde muuttuu vauvan syntymän jälkeen ja parhaimmillaan se antaa molemmille voimavaroja, jotka auttavat selviämään haastavistakin päivistä. Myös isovanhempien ja ystävien rooli on merkittävä.


Kuten niin moni muukin asia myös voimavarat nojaavat vahvaan perustaan.


Voi olla hyvä myös pohtia, mitä on ne asiat, joista voin ainakin hetkellisesti luopua ja mitkä ovat ne asiat, jotka ovat minun ja perheen hyvinvoinnin kannalta oleellisia. Vauva-arjessakin kysytään kykyä venyä vaikeina aikoina ja tarttua mahdollisuuksiin palautua niiden jälkeen.  Näitä taitoja useimmat meistä ovat harjoitelleet jo työelämässä. On suurta viisautta hakeutua toisten äitien ja isien seuraan jo odotusaikana, jolloin arjen kokemuksia voi jakaa äiti/isäkollegan kanssa.

Vauva itsessään on usein paras voimavara arjessa. Huippuhetkien taltioiminen kuvin tai sanoin voi tukea myös jaksamisessa. Kun saamme onnistumisen kokemuksia vanhempana – saimme imetyksen onnistumaan tai sain vauvan nauramaan ensimmäisen kerran ja muut onnistumiset tuovat lisämotivaatiota selviytymiseen ja lisäävät hyvinvoinnin kokemuksia. Saamme näistä kokemuksista mielihyvää, ne kohentavat itsetuntoa. Positiivisten asioiden havaitseminen elämän haasteiden keskellä, lisää meidän jokaisen sisäisiä voimavaroja. Tärkeää on myös tunnistaa se, että voimavaroilla on taipumus ylläpitää ja vahvistaa toisiaan. Toisaalta voimavarojen vähäisyys tai puute voi aiheuttaa voimavarojen menettämisen kierteen, jonka katkaiseminen tuntuu haastavalta.

Tunnistamme itse parhaiten ne asiat, jotka lisäävät voimavaroja arjessa. Pienikin mielihyvän ja ilon hetki on voimaa antava. Voit miettiä, onko sinulle näitä asioita esimerkiksi pieni hiljainen hetki päiväunien aikaan, tai kun pitäisi laittaa pyykit kuivumaan mutta valitsenkin istahtaa sohvalle teekupin kera. On myös hyvä sallia itselleen se, että on tekemättä mitään. Se ei ole itsekkyyttä. Se on itsestään huolehtimista.

Voimavarat ovat hyvin yksilöllinen asia. Ne voivat koostua monista eri asioista. Olivatpa sinun voimavarasi mitä asioita tahansa, yhteistä niillä kuitenkin on se, että niiden avulla saat itsesi, niin mielesi kuin kehosi rauhoittumaan. Voimavarat vaikuttavat myönteisesti jaksamiseen. Niiden avulla tyytyväisyys omaan elämään lisääntyy.

Kirjoittajat
Anne Mäkelä, projektityöntekijä
Jonna Lehikoinen, projektipäällikkö
Stressistä säätelyyn – hanke (2020-2022)

Kirjoittaja: Jonna Lehikoinen

Kirjoittaja työskenteli Stressistä säätelyyn hankkeen projektipäällikkönä ja vauvatyön asiantuntijana. Nyt hän on siirtynyt toisiin tehtäviin.