Järjestöt ovat suomalaisen yhteiskunnan yksi kivijalka. Ne vahvistavat demokratiaa ja osallisuutta yhteiskunnassa. Järjestöt ovat siten yhteiskunnan kiinteyden tärkeä kitti. Vaikka muut, suoran osallistumisen muodot ovat uudistuneet hienosti ja kehittyneet paljon, ne eivät ole korvanneet järjestöjä. Järjestöjen iso arvo osallisuuden ja vaikuttamisen kanavana on se, että meidän toiminnassamme on pitkäjänteisyyttä ja jatkuvuutta. Se luo osallistumiselle ja vaikuttamisen pysyvän kanavan ja rakenteen.
Osa virkamiehistä pitää järjestöjä vähäpätöisinä puuhastelijoina. Katsotaanpa lukujen valossa pelkästään sosiaali- ja terveysjärjestöjä. Niissä on 1,3 miljoonaa jäsentä, puoli miljoonaa vapaaehtoista ja 260 000 saman elämäntilanteen kokeneena toimivaa vertaistukijaa. Vapaaehtoisten tekemä tuki vastaa vähintään 21 000 henkilötyövuoden määrää. Järjestöissä on töissä 50 000 työntekijää. Tällä kaikella saadaan valtava määrä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia hyvin erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille ja arjen apua lähellä ihmisiä. Taipuisiko joku muu taho Suomessa tähän, jos sosiaali- ja terveysjärjestöjä ei olisi?
Osa virkamiehistä ja päättäjistä näyttää ajattelevan, että palveluntuottajina järjestöt ovat samanlaisia kuin yritykset.
Sosiaali- ja terveysjärjestöissä on valtavan suuri määrä ammatillista erityisosaamista monilta alueilta esim. lasten ja perheiden palveluista, vammaispalveluista, päihde-ja mielenterveyskysymyksistä ja monesta muusta. Sosiaali- ja terveysjärjestöistä palveluntuottajia on 1029 ja järjestöomisteisia yhtiöitä 70. Järjestöt tuottavat noin 5000 erilaista palvelua ja palvelujen taloudellinen arvo on 1,7 miljardia euroa. Nämä luvut kertovat selkeästi, että suurin osa sosiaali- ja terveysjärjestöjen palveluyksiköistä on pieniä muutamaa isoa palveluntuottajaa lukuun ottamatta.
Osa virkamiehistä ja päättäjistä näyttää ajattelevan, että palveluntuottajina järjestöt ovat samanlaisia kuin yritykset. Palveluntuottajina sote-järjestöt eroavat yrityksistä useilla tavoilla: ne ovat voittoa tavoittelemattomia toimijoita, niillä on usein pitkä vuosikymmenten historia, palvelut ovat syntyneet oman jäsenistön/perustehtävään liittyvän kohderyhmän tarpeista tai vastauksina havaittuihin uusiin tarpeisiin ja palveluaukkoihin.
Järjestöjen osuus sosiaalipalveluista on noin 20 prosenttia. Osassa palveluita järjestöjen rooli on kuitenkin erittäin iso: yli puolesta jopa 80-90%:iin. Järjestö voi myös olla jonkin palvelun ainut tai lähes ainut toimija esimerkiksi ensikodit, päihdeongelmaisten odottavien ja vauvaperheiden ympärivuorokautinen kuntoutus, kidutettujen kuntoutus, viittomakielisten palvelut. Silloin ei toimita markkinoilla, kun markkinoita ei ole.
Hankintalaissa kilpailutuksissa toimijan juridisella muodolla, onko kyse yrityksestä tai järjestöstä, ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä, miten hyvin hankintoja tekevät tuntevat tilanteensa, onko jotain palvelua mahdollista ostaa markkinoilta vai ei ja sillä miten kilpailutetaan. Painaako valinnassa vain hinta vai onko laadulla myös väliä.
Lausuntokierroksen ja laajan järjestöpalautteen jälkeen tilanne järjestöjen merkityksen tunnistamisen ja kirjausten suhteen ei ole muuttunut.
Sote-uudistuksen iso lakipaketti on poliittisen sovun löytymisen jälkeen siirtymässä vähitellen eduskuntaan. Lausuntokierroksen ja laajan järjestöpalautteen jälkeen tilanne järjestöjen merkityksen tunnistamisen ja kirjausten suhteen ei ole muuttunut. Tulevia hyvinvointialueita ei velvoiteta yhteistyöhön järjestöjen kanssa, kuten edellisessä vaiheessa. Hyvinvointialueet voivat tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa, mutta pykälissä eikä perusteluissa puhuta mitään siitä, että yhteistyö ja vuoropuhelu tarvitsee pysyvät rakenteet. Hyvä kokemus yhteistyörakenteista kunnissa ja osassa maakuntia esim. erilaisina neuvottelukuntina jätetään uudistuksessa hyödyntämättä. Vaikka hyvinvointialueella tuleekin järjestäjänä olla laaja itsenäisyys, se ei sulje pois sitä, etteikö lakipaketissa voisi luoda juridisen pohjan yhteistyön rakenteille.
Monituottajuus palveluissa on lakipaketin mukaan mahdollinen, mutta siihen ei kannusteta. Järjestöjen vankka osaaminen- jota kaikkea ei kunnissa edes ole- on monitarpeisten ihmisten kannalta välttämätöntä. Sen unohtaminen on resurssien tuhlaamista. Emme ole vain kuntien ja maakuntien kukkarolla, vaan joka maakuntaan ja tuleville hyvinvointialueille sote-järjestöt tuovat kymmeniä miljoonia Veikkauksen tuottoja.
Miten olemme järjestöt voineet epäonnistua näin pahasti, ettei työtämme enää tunneta? Vai eikö sen tunnetuksi tekemiselle ole enää tilaa ja kanavia ministeriöissä?
Sosiaali- ja terveysministeriössä ja muissakin ministeriöissä on uudet sukupolvet tulleet remmiin ja järjestötuntemus näyttää ohentuneen pelottavasti. Hallitusohjelman hyvät ja järjestömyönteiset tavoitteet ovat suuressa ristiriidassa käytännön lainvalmistelun sisällön kanssa.
Miten olemme järjestöt voineet epäonnistua näin pahasti, ettei työtämme enää tunneta? Vai eikö sen tunnetuksi tekemiselle ole enää tilaa ja kanavia ministeriöissä?
Kansalaisyhteiskunnan neuvottelukunta luotiin aikanaan sillanrakentajaksi eri ministeriöiden ja kansalaisyhteiskunnan välille. Mitkä ovat olleet sen viestit viime vuosina ja mitkä tulevaisuuden visiot kansalaisyhteiskunnan suhteen?
