Harva kieltää, etteikö lähisuhdeväkivalta olisi uhka ihmisen hyvinvoinnille. Se on mitä suurin terveysriski sekä hyvinvoinnin este. Silti hyvinvointinäkökulma tai terveyden edistämisen menetelmät eivät yleensä nouse keskusteluihin, kun puhutaan väkivaltatyöstä. Väkivaltatyö mielletään – ainakin yleisessä keskustelussa – työksi, jossa pureudutaan ongelmiin ja ratkotaan usein monimutkaisia vyyhtejä. Se on korjaavaa työtä, jossa haittoja pyritään vähentämään ja riskejä minimoimaan. Näkökulman voi kuitenkin kääntää päälaelleen tarkastelemalla väkivaltatyötä hyvinvoinnin ja hyvinvointioppimisen kautta.
Hyvinvointioppiminen rakentuu yksinkertaiselle ajatukselle, että hyvinvointia voi oppia. Kun hyvinvointioppimista sovelletaan väkivaltatyöhön, voidaan ajatella, että hyvinvointiin vaikuttavien seikkojen vahvistuminen sekä väkivallan tunnistaminen lisäävät ihmisen toimijuutta ja valintojen mahdollisuutta, mikä puolestaan ehkäisee väkivaltaa. Erityisen käyttökelpoinen ajatusmalli on silloin, kun puhutaan ennaltaehkäisevästä työstä tai varhaisen vaiheen puuttumisesta.
Hyvinvointioppimisessa tutkitaan oman elämän kannalta merkityksellisiä hyvinvointitekijöitä. Se mikä kenellekin on merkityksellistä, on jokaisen henkilökohtainen valinta. Keskeistä työssä onkin osallisuus, ei asiakkuus. Perinteistä ammattilainen – asiakas -asetelmaa on purettava, jotta löydetään työn ydin. Aivan kuten missä tahansa toimivassa terveyden edistämisen interventiossa, myös väkivaltatyössä tärkeintä on ihmisen oma motivaatio ja sen kautta asioiden eteenpäin vieminen. Valittu reitti ei useinkaan ole suora, eikä ratkaisut aina ulkopuolisen mielestä oikeita. Usein ratkaisut voivat itseasiassa olla aivan vääriä, mutta polku voi silti viedä pienin askelin eteenpäin. Takapakkia voi tulla, jopa vääriä valintoja tai uusia alkuja, mutta pitkällä tähtäimellä omaa hyvinvointia tukevien elementtien löytäminen ja niiden kautta eteenpäin kulkeminen voi olla paras tie ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta.
Olen nyt kahden vuoden ajan Jalkautuva naistyö – hankkeessa työskennellessäni pyrkinyt pitämään hyvinvointinäkökulman työni johtotähtenä. Työskennellessäni väkivaltaa kohdanneiden naisten kanssa tai tehdessäni laajempaa vaikuttamistyötä olen pyrkinyt rakentamaan tulevaisuutta jättäen uhkakuvat taakse. Riskitekijät ja vaarat ovat aina mukana, ei työtä tehdä ruusunpunaisten lasien läpi, mutta ne eivät ole keskiössä. Hyvinvointioppimisen mukaisesti olen pyrkinyt siirtämään huomion ongelmista ja häiriöistä arjen hyvinvointiin, löytämään myönteisen perustan ja päämäärän, päämäärän voida hyvin. Matkan varrelle on sattunut hienoja onnistumistarinoita, toimivia tapoja vaikuttaa ja toki myös muutama epäonnistunut kokeilu. Olen oivaltanut kuinka paljon yhteistä väkivaltatyöllä oikeastaan voikaan olla terveyden edistämisen periaatteiden kanssa ja kuinka paljon potentiaalia hyvinvointia korostavassa lähestymistavassa vielä on.
Hyvinvointioppimisen mukaan sekä hyvinvointi että pahoinvointi näkyvät yksilössä mutta ovat yhteisön ilmiö. Yksilötasolla puhumme subjektiivisista kokemuksista mutta laajemmin tarkasteltuna näemme paljon isomman kokonaisuuden. Aivan kuten lähisuhdeväkivallassa – arvet, traumat ja vaikutukset ovat yksilön kokemuksia, vaikutukset ulottuvat kuitenkin myös lähipiiriin ja laajassa mittakaavassa ilmiö koskettaa kuitenkin meitä kaikkia, koko yhteiskuntaa.
Maiju Lehtonen
Kirjoittaja on toiminut Porin ensi- ja turvakotiyhdistyksessä Jalkautuva naistyö -hankkeen (2015-2017) projektityöntekijänä. Hankkeen pilottiyhdistyksenä on Porin lisäksi toiminut Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys Kauhajoelta ja hanketta on koordinoinut Ensi- ja turvakotien liitto. Lisätietoja hankkeen työstä voi lukea hankkeen julkaisusta Askeleita jalkautuvaan väkivaltatyöhön. Hanke päättyy vuoden 2017 lopussa.
