Tuet eivät riittäneet elämiseen vaan muistan, kuinka jännitin joka kerta kaupassa, että tuleeko maksupäätteeseen viesti ”Maksutapahtuma hylätty”. Muutaman kerran se tuli ja silloin jätettiin ruokaostokset kassalle.
Muutin omilleni, kun tulin raskaaksi 19-vuotiaana. Jäin raskauspahoinvoinnin ja sen myötä tulleiden sairauspoissaolojen takia työttömäksi raskauden kolmannella kuulla. Mieheni oli myös työtön ja elimme vähällä. Miehelläni oli edellisestä asunnostaan valmiina kalusteet, joten niitä ei tarvinnut ostaa. Sain itse valmistujaislahjaksi lahjakortin, jolla saimme astiat ja aterimet uuteen kotiimme.
Meillä ei ollut varaa ostaa tulevalle vauvalle mitään uutena. Sain onneksi ystäviltä ja perhetutuilta vauvalle mm. vaatteita, vaunut ja kylpyammeen. Tuet eivät riittäneet elämiseen vaan muistan, kuinka jännitin joka kerta kaupassa, että tuleeko maksupäätteeseen viesti ”Maksutapahtuma hylätty”. Muutaman kerran se tuli ja silloin jätettiin ruokaostokset kassalle. Lopulta menimme diakonille juttelemaan ja saimme sieltä ruokakauppaan maksusitoumuksen.
Erosimme mieheni kanssa vauvan ollessa 1 kuukauden ikäinen. Mieheni otti luonnollisesti mukaansa kaikki omat tavaransa. Minulle jäi vain omat vaatteet, vauvan vaatteet ja tarvikkeet sekä pieni pino astioita. Onneksi muutimme vauvan kanssa Ensikotiin muutamaksi kuukaudeksi. Sinä aikana pystyin säästämään sen verran, että saimme vauvan kanssa asunon ja sinne vähän tarvikkeita. Tätini antoi minulle ruokapöydän, tuolit, sohvan ja sängyn.
Rahattomuus ahdisti ja stressasi suunnattomasti. Joka kuukausi piti miettiä tarkkaan voiko ostaa parempaa jauhelihaa tai onko varaa juustoon. Onneksi uskalsin hakea taas apua.
Ensikodista pois muuttamisen jälkeen huomasin, mitä pienillä tuloilla eläminen vauvan kanssa tarkoitti. Välillä tuli yllättäviä menoja ja niihin menneet rahat vähennettiin ruokarahoista. Rahattomuus ahdisti ja stressasi suunnattomasti. Joka kuukausi piti miettiä tarkkaan voiko ostaa parempaa jauhelihaa tai onko varaa juustoon. En voinut ostaa itselleni mitään muutamaan vuoteen. Hiukset leikkasin ja värjäsin itse, koska ei ollut varaa kampaajaan. Kun sain omaa aikaa, en käynyt missään koska ei ollut rahaa. Kuntosalijäsenyyden sain onneksi 20 eurolla kuussa, koska olin ensin kotiäiti ja sitten työtön. Onneksi uskalsin hakea taas apua diakonilta, kun aiemminkin sitä sieltä sain. Kelasta saadut tuet sekä diakoniatyö auttoi pärjäämää.
Tulin uudestaan raskaaksi esikoisen ollessa 9 kuukautta. Kun vauva syntyi, niin minulla oli jo perustarvikkeet valmiiksi, mutta vaatteisiin ei ollut taaskaan varaa. Hyvä ystäväni keräsi omilta ystäviltään pieneksi menneitä poikavauvan vaatteita ja sai tuotua ne minulle. Meiltä kuitenkin puuttui tuplarattaat ja jouduin eräänäkin talvisena päivänä menemään loskakelillä neuvolaan kahden lapsen kanssa. Kannoin vauvaa turvakaukalossa ja työnsin samaa aikaa syvässä loskassa esikoista rattailla, joiden pienet pyörät pyörivät loskassa kuin tyhjän päällä. Neuvolaan oli lyhyt kävelymatka, mutta se tuntui loputtomalta.
Jouduin jatkuvasti miettimään riittääkö rahat. Esikoisen isä jätti muutamalta kuukaudelta elatusavun maksamatta ja silloin olin todellakin pulassa. Jouduin jättämään kaikki ostokset tekemättä ruokia lukuun ottamatta. Maksoin aina ensin vuokran ja muut laskut, sitten ostin lapsilleni ruuat ja vaipat ja viimeiseksi itselleni. Joskus rahat ei riittäneet edes kuukautistarvikkeisiin. Muistan sen riittämättömyyden ja häpeän tunteen, kun kaupan kassalla jouduin kovaan ääneen sanomaan, että ”Minulla on tämmöinen diakonin maksusitoumus”, kun kassaneiti ei kuullut hiljaista ääntäni. Moni kääntyi katsomaan halveksiva katse silmissään meitä; minua, vauvaa ja 2-vuotiasta taaperoani. Siinä kohtaa tuli semmoinen olo, että minä olen huono äiti ja minä en riitä lapsilleni. Tätä pahinta aikaa kesti muutaman kuukauden.
Palkka oli todella pieni yleiseen palkkatasoon nähden, mutta minulle se tuntui suurelta. Minulla ei ollut ikinä sellaista summaa tilillä ja se tuntui mahtavalta!
Lasten aloittaessa päivähoidon aloin hakemaan töitä. Päiväkodin pihalla katsoin, kun muut lapset haettiin hienoilla autoilla ja vanhemmilla oli siistit vaatteet päällä. Itse lähdin rämpimään kaatosateessa lasten ollessa rattaissa sylikkäin kotia kohti. Sain töitä aika nopeasti ja muistan kun ensimmäinen palkkani tuli tilille. Palkka oli todella pieni yleiseen palkkatasoon nähden, mutta minulle se tuntui suurelta. Minulla ei ollut ikinä sellaista summaa tilillä ja se tuntui mahtavalta! En kuitenkaan uskaltanut käyttää rahaa, koska pelkäsin jääväni työttömäksi.
Olen nyt ollut jo muutaman vuoden työelämässä ja sain vasta hiljattain ostettua kuivausrummun ja kerrossängyn lapsille. Olen nyt vihdoin saanut ostaa itselleni ja lapsilleni kaupasta uutena vaatteita, nekin tosin alennusmyynneistä. Sain ostettua auton, jota kovasti tarvitsen liikkumiseen. Maksan todella harvoin mistään täyttä hintaa ja kyttään jatkuvasti netissä alennuksia. Vieläkin tulee vähän syyllinen olo, jos ostan itselleni jotain, jota en todella tarvitse.
Olen lapsuudesta asti tottunut elämään vaatimattomasti ja säästämään kaikesta mistä voi säästää. Rakkautta meiltä ei kuitenkaan puuttunut ja elin onnellisen lapsuuden. Toivon, että omatkin lapseni muistavat tiukimmista ajoista myös päällimmäisenä rakkauden ja välittämisen.
Pahimmassakaan kohdassa en kehdannut pyytää rahaa tai edes puhua vähävaraisuudestani omille vanhemmilleni tai sisaruksilleni. Sisarukseni ja vanhempani reissasivat samalla kun meillä ei ollut varaa uuteen toppapukuun. Olen lapsuudesta asti tottunut elämään vaatimattomasti ja säästämään kaikesta mistä voi säästää. Lasteni ollessa pieniä en pystynyt säästämään yhtään ja se harmitti suunnattomasti. Raha ja palkan määrä on aina ollut perheessäni tabu ja siksi siitä jäi tunne, ettei rahahuolista tai suurista palkankorotuksista puhuta.
Lapsuudessani meillä ei ollut kovinkaan paljoa rahaa perustarpeiden ulkopuolelle. Olen viettänyt lapsuuteni 5-lapsisessa perheessä. Äiti hoiti kotona meitä lapsia ja isä kävi töissä. Koulussa varallisuuden eroa ei muihin ei juuri huomannut, kun vain viikkorahasta puhuttaessa. Muut luokkakaverini saivat 10 euron viikkorahan ja minä sain 50 senttiä. Äiti osti kaikki vaatteemme kirpputorilta tai alennusmyynneistä. Rakkautta meiltä ei kuitenkaan puuttunut ja elin onnellisen lapsuuden. Toivon, että omatkin lapseni muistavat tiukimmista ajoista päällimmäisenä rakkauden ja välittämisen.
Vähävaraisuudesta oppii tulevaisuuteen paljon; säästämisen, budjetoimisen, rahan arvostamisen ja sen, ettei mikään ole itsestään selvää. Toivoisin, että minulle olisi opetettu viimeistään ammattikoulussa budjetoinnista ja oman elämän taloustaidoista. Olisin ehkä niillä vinkeillä selvinnyt pahimmasta rahapulasta helpommin. Olen kiitollinen Suomen valtiolle ja Kelalle, että vanhemmilla on mahdollista olla palkallisella vanhempainvapaalla sen 9 kuukautta ja sen jälkeenkin pärjää jotenkuten.
Elisa
Talousvaikeudet ovat yleisiä ja niistä voi selviytyä. Lisää tietoa ja tukea asioiden selvittelyyn saat lähimmästä talousneuvolasta, kunnan aikuissosiaalityöstä tai Takuusäätiön Kysy rahasta -chatista.
