Väsyttää. Mielessä on ajatus, että ensi yö menee taas huonosti. Se pelottaa jo valmiiksi ja siksi unikaan ei meinaa tulla. Vauva valvottaa ja unirytmit ovat kadoksissa. Voimat lopussa ja keinot vähissä? Rakastat lastasi, mutta juuri nyt vaihtaisit yhden hyvin nukutun yön lähes mihin vain. Unichat voi olla juuri Sinua varten!

Pienen lapsen vanhempana tiedät varmasti, mitä kunnon yöunet merkitsevät sekä Sinulle että lapsellesi. Hyvä yöuni antaa voimia sekä energiaa. Aina vauva ei kuitenkaan nuku niin kuin itse toivoisimme, vaikka tekisimme mitä. Jokainen vauva on oma persoonansa ja kaikki nukkuvatkin myös eri tavalla. Hyvin nukkuminen ei tarkoita samoja asioita eri perheissä.
Ensi- ja turvakotien liitto ylläpitää Unichat -vertaiskeskutelua, josta saat vertais- ja ammattilaistukea valvottuihin öihin. Unichat on ryhmächat, jossa voit keskustella vauvan uneen, rytmiin, valvottuihin öihin tai unenpuutteeseen liittyvistä kysymyksistä.

Ryhmässä saat vertaistukea ja arjen selviytymisvinkkejä samassa tilanteessa olevilta vanhemmilta ja huomaat, ettet ole ainoa, jonka vauva ei nuku. Monesti parhaat vinkin tulevat juuri toisilta samassa tilanteessa olevilta vanhemmilta. Unichatissä on mahdollisuus myös keskustella ja kuulla unineuvonnan ammattilaisten ajatuksia Sinua mietityttävistä asioista. Verkkokeskustelun ohjaajina toimivat Baby blues -työntekijät, joilla on vankka kokemus vauvaperheiden unineuvonnasta.

Osallistuminen Unichattiin on helppoa! Sinun ei tarvitse rekisteröityä, ainoastaan keksiä itsellesi nimimerkki. Unichat on www.vauvaitkee.fi -sivustolla. Unichat on auki torstaisin joka toinen viikko. Chatin ollessa suljettu voit selata vanhoja keskusteluita, joista voit saada vinkkejä ennen seuraavaa chattiä, etkä jää yksin.

Kevään 2018 aikataulu:
• 15.2. klo 11.30-13
• 1.3. klo 17.30-19
• 15.3. klo 12-13.30
• 29.3. klo 13-14.30
• 12.4. klo 13-14.30
• 26.4. klo 9.30-11
• 17.5. klo 12-13.30
• 31.5. klo 13-14.30
• 14.6. klo 17.30-19

Muista: Uni koskettaa kaikkia, et siis ole yksin asian kanssa!

”Nähdään” Unichat -vertaiskeskustelussa! Tervetuloa mukaan!

Blogi on julkaistu aiemmin tukeavanhemmille.fi -sivustolla.

Kirjoittaja: Taru-Tuulia Marsalo

Kirjoittaja toimi aiemmin Ensi- ja turvakotien liitossa Vaativan vauvatyön asiantuntijana. Nyt hän on siirtynyt toisiin tehtäviin.