Maailmalta on kantautunut huolestuttavia uutisia; väkivallan vastaisten ohjelmien ja rahoitusten katkaisemisesta ja lainsäädännön muuttamisesta sellaiseksi, joka väkivallan vähentämisen sijaan lisää sitä.  Voimme olla ylpeitä 100 -vuotiaasta Suomesta, maamme lainsäädännöstä, palveluverkostosta ja järjestöjen vankkumattomasta tuesta. Suomessa on lupa puhua väkivallasta sen oikeilla nimillä, väkivaltaan on tarjolla apua, väkivalta tunnistetaan vakavaksi ihmisoikeuksia loukkaavaksi rikokseksi ja me kuljemme yhä kasvavan yhteisen rintaman kanssa kohti turvallisempaa huomista.

Sisu Not Silence -kampanjan ystävinä juhlimme Emilia Lahden ja muiden selviytyneiden rohkeutta ja voimaa Aleksanterin teatterilla ensi perjantaina.  Väkivaltaa vastaan voidaan taistella monin eri tavoin ja pirullisen ongelman ratkaisemiseksi tarvitaankin monenlaisia työkaluja. Perjantaina puhutaan turvallisuuden lisäämisestä, ystävyydestä, empatian ja lämmön vaalimisesta ja ihmisen kyvystä selvitä ja kasvaa vastoinkäymisten myötä. Tilaisuuden yhteisöllinen voima ei tule jättämään ketään kylmäksi, tervetuloa!

Kirjoittaja: Johanna Linner Matikka

Kirjoittaja työskenteli asiantuntijana perhe- ja lähisuhdeväkivallan -tiimissä, mutta on siirtynyt toisiin tehtäviin.