Uudistuva lastenhuoltolaki on nostamassa vuoroviikkoasumisen viralliseksi asumisen järjestelytavaksi lapselle vanhempien eron jälkeen. Vuoroviikkoasumista toteuttaville vanhemmille tehdyssä kyselyssä[1] kartoitettiin heidän kokemuksiaan vuoroasumisesta ja siihen sisältyvästä yhteistyöstä toisen vanhemman kanssa.
Vastauksista kävi ilmi, että vuoroasumiseen päätymisen taustalla oli vanhemman oma halu ja tahto elää arkea lapsen kanssa sekä samalla mahdollistaa molempien vanhempien vanhemmuus, lapsi saa osansa kahden aikuisen huolenpidosta tasapuolisesti. Moni vanhempi kertoi keskustelleensa asumisjärjestelyistä lapsen kanssa, mutta se, millä tavoin lapsen mielipide vaikutti asumismuodon valintaan, oli hajontaa. Joskus vanhemmat päätyivät vuoroviikkoratkaisuun lapsen toiveita kuunnellen, ja välillä myös silloin kun itse vanhempana ei olisi toivonut kyseistä asumismuotoa. Osa vastaajista kertoi asumisratkaisun taustalla olleen halun välttää vanhempien välistä kiistaa. Joillakin oli tavoitteena jakaa elatusvastuu tasapuolisesti kummankin vanhemman kesken.
Lasten kirjoilla olo ja siihen liittyvät päätökset tuottivat vastauksissa vaihtelua. Taustalla näkyi muuan muassa se, kumpi vanhemmista muutti yhteisestä kodista pois sekä missä asunnossa lapset olivat alunperin kirjoilla. Asiasta ei haluttu myöskään vanhempien välistä riidanaihetta. Valinnan perusteluina näkyi myös käsitys siitä, että lasten kirjoilla olo vaikuttaa vanhemman tiedonsaantioikeuteen lasta koskevissa asioissa ja päätös kirjoilla olosta saatettiinkin tehdä sen mukaan, kumpi vanhemmista saisi ensimmäisenä tiedot itselleen. Osassa ratkaisuja lasten kirjoilla olo oli jaettu sisarusten kesken, niin että molemmat vanhemmat hyötyivät etuuksista. Lasten jakautuminen eri kotien osoitteisiin auttaa molempia vanhempia saamaan esimerkiksi asumistukea ja samalla perusteella vaikutetaan lapsilisien jakautumiseen kummallekin huoltajalle.
”Vuoroasuminen haastaa omat vanhemmuuden käsitykset. Olen oppinut joustavuutta ja suurpiirteisyyttä. Kun lasten kanssa ei voi olla koko ajan, yhteinen aika on todella arvokasta. Pidän tärkeänä, että lapsilla on läheinen suhde toiseen vanhempaan.”
Vanhempien keskinäisissä väleissä ja niiden toteutumisessa käytännössä oli myös hajontaa. Osa vanhemmista kävi lasta kokevia keskusteluita lähes päivittäin toistensa kanssa ja osa vanhemmista tarvittaessa. Molemmissa edellä mainituissa esimerkeissä vastaajat kokivat yhteistyön toimivan hyvin toisen vanhemman kanssa. Ne vanhemmat, jotka keskustelivat lasta koskevista asioista vain välttämättömimmät asiat, kertoivat yhteistyön toisen kanssa olevan hankalaa. Yksi vastaajista kertoi asioiden hoituvan ainoastaan tekstiviestin ja sähköpostein.
Jos siis vanhempien välinen vuorovaikutus ja yhteistyö tuottaa hankaluuksia, niin asioista pyritään ehkä keskustelemaan kasvokkain vähän tai ei lainkaan. Hyvissä vanhempien keskinäisissä väleissä puolestaan voi mahdollistua rakentava yhteistyö lasten asioissa, joka taas edelleen vahvistaa vanhempien välistä vanhemmuussuhdetta. Johtopäätöksenä voisi näin ollen olla se, että hyvä yhteistyö auttaa molempia vanhempia olemaan ajan tasalla lapsen elämän asioista ja vanhemmille muodostuu keskinäinen tahto pitää toisensa kartalla siitä, mitä lapsen arkeen kulloisellakin viikolla on kuulunut. Hyvä yhteistyö auttaa näkemään toisen vanhemman merkityksen ja arvon lapselle tärkeänä ihmissuhteena eikä lapsen tarvitse toimia viestinviejänä vanhempien välillä.
Lapsen näkökulmasta vanhemmat nostivat positiivisena seikkana sekä vuoroasumista puoltavana tekijänä esiin vanhemman ja lapsen välisen tiiviin ja läheisen ihmissuhteen toteutumisen. Haasteena vastauksissa lueteltiin kulkeminen kahden kodin väliä, tavaroiden unohtumisen toiseen kotiin sekä lapsen ikävän toista vanhempaa kohtaan. Lapsella ei ole eron jälkeen käytettävissä samaan aikaan kahta vanhempaa vaan lapsi on aina jommankumman vanhemman luona. Myös aikataulujen yhteensovittaminen voi olla hankalaa. Tämä ehkä korostuu silloin, kun yhteistyö toisen vanhemman kanssa on muutoinkin vaikeaa. Hyvässä yhteistyössä voi olla enemmän joustavuutta sekä ymmärrystä toisen vanhemman elämäntilannetta kohtaan ja vanhemmat voivat myös tarjota apua toisilleen.
Vanhemmuuden haasteiksi vastaajat nostivat omien syyllisyyden ja ikävän tunteiden kohtaamisen, erityisesti vaihtopäivinä. Vuoroasumisen alkuvaiheessa haasteena oli osalle se, miten oppii käyttämään omaa vapaa-aikaa. Ajan myötä vapaa-aika osoittautui kuitenkin asumisratkaisun hyväksi puoleksi. Vuoroviikkoasumisen koettiin vaikuttaneen positiivisesti omaan vanhemmuuteen. Yhdessäolo lasten kanssa herätti kiitollisuuden tunnetta ja aika lasten kanssa tuntui arvokkaalta.
Miten sitten lapset itse kokevat vuoroviikkoasumisen? Tervetuloa kuulolle Erofoorumiin 22.3. 2018, jonka kantavana teemana on lapsi ja tulevat huoltolain muutokset. Ohjelmassa on Hannariikka Linnavuoren luento, jossa hän tarkastelee vuoroasumista lasten näkökulmasta. Lisäinfo ja ilmoittautumiset: https://ensijaturvakotienliitto.fi/tapahtumat/erofoorumi2018/
[1] Tanja Wilkosz (2017): Kaksi kotia – lapsen ja nuoren vuoroasuminen vanhempien eron jälkeen. Diak, Helsinki.
