Maaliskuussa 2017 alkaa Pidä kiinni yksiköiden auditointikierros. Pidä kiinni® -hoitojärjestelmän laatujärjestelmän mukaan auditoinnit toteutetaan kahden vuoden välein yksiköiden laadun arvioimiseksi. Auditointiin osallistuvat yksikön työntekijöiden lisäksi asiakkaita, palvelun ostajan tai kunnan edustajia, STEA:n edustajia (entinen RAY), liiton koordinaation työntekijöitä ja vertaisauditoijia muista yksiköistä. Auditoinneissa käsitellään yksiköiden kokoamaa laatuaineistoa.
Hoitojärjestelmän laatutyössä on sovittu yhteisistä laatulupauksista ja jatkuvan palautteen keräämisestä. Laatulupaukset ovat vuosittain erityisen tarkastelun kohteeksi nostettavia kriittisiä menestystekijöitä, joille sovitaan yhdessä mittarit. Laatulupausten toteutumista arvioidaan jokaisessa yksikössä yhdessä asiakkaiden kanssa ja nämä arviot raportoidaan yksiköissä Laatumuistioon.
Pidä kiinni® -hoitojärjestelmä muodostuu päihdeongelmien hoitoon erikoistuneista ensikodeista ja avopalveluyksiköistä eri puolilla Suomea. Valtakunnalliseen hoitojärjestelmään kuuluu kuusi ensikotia ja seitsemän avopalveluyksikköä. Hoitojärjestelmälle on yhteisesti laadittu laatujärjestelmä, valtakunnalliset kriteerit, joiden toteutumista arvioidaan jokaisessa yksikössä jatkuvasti. Laatujärjestelmän tavoitteena on asiakkaiden tasalaatuisen palveluiden turvaaminen ja hoitojärjestelmän edelleen kehittäminen. Laatujärjestelmää kehitetään jatkuvasti palvelemaan yhä paremmin käytännön työtä.
Lisätietoja:
Miia Pikulinsky, suunnittelija, Pidä kiinni -hoitojärjestelmä
p. 050 594 6975, miia.pikulinsky [at] etkl.fi