Maija ei ensikotiin tullessaan pystynyt ottamaan vastaan mitään palautetta äitiydestään. Hyvä äiti olisi jaksanut hoitaa lapsensa kotona.

Jo odotuksen alussa selvisi, että parikymppisen Maijan äitiydestä tulisi haaste. Hän erosi lapsen isästä juuri ennen kuin sai tietää, että odottaa vauvaa, ja tiesi olevansa vauvan kanssa kahdestaan. Myöhemmin ultrat kertoivat, että lapsi ei ole aivan terve.

Maija muutti elämäntapojaan ja valmistautui selviämään yksin. Kun sosiaalityöntekijä ehdotti ensikodin apua jo raskausaikana, se ei tuntunut Maijalta tarpeelliselta. Oikeastaan päinvastoin, se tuntui hänen päättäväisesti rakentamansa äitiyden kyseenalaistamiselta.

− Kuva, jonka sosiaalisesta mediasta saa hyvästä äitiydestä, on tosi mustavalkoinen. Pitäisi olla omakotitalo, koira ja mies, kuvaa Maija ajatuksiaan ja jatkaa.

− Itse asuin kerrostaloasunnossa ja yritin selvitellä asioitani. Pidin kiinni siitä, että olen hyvä äiti tälle vauvalle. Ajattelin, ettei äitiyttäni arvosteta, kun minulle ehdotettiin ensikodin apua.

”En puhu kenellekään”

Maija jaksoi vauvansa kanssa kaksi kuukautta. Sitten hän suostui menemään ensikotiin Lahden Launeelle.  Häntä kauhistutti avun vastaanottaminen ja vielä enemmän ensikodin yhteisöllisyys, omista asioista puhuminen.

− Päätin, että en ainakaan puhu kenellekään yhtään mitään. Olen ensikodissa vain itseni ja lapseni takia.

Ensimmäiset viikot Maija yritti osoittaa työntekijöille, että hän voi hyvin lähteä vauvansa kanssa kotiin.

− Ajattelin, että kun olisin tarpeeksi pirteä ja touhuaisin, kaikki huomaisivat, että olen ihan kunnossa.

Todellisuudessa äiti ja vauva söivät ja nukkuivat epäsäännöllisesti. Aamu venyi pitkälle päivään ja se oli Maijan mielestä vain hyvä. Yksin asuessa ei asioilla ollut ollut niin väliä.

− Nyt me käymme kaksi kertaa päivässä ulkona ja ruokailut ovat ajallaan. Vaikka se tuntuu joskus tylsältä, se auttaa jaksamista tosi paljon, kun lapsi alkaa olla jo aika vilkas.

Hyvää palautetta

Pari kuukautta ensikodissa tarvittiin taas siihen, että Maija pystyi ottamaan vastaan apua ja kuuntelemaan neuvoja niin, ettei pitänyt niitä arvosteluna. Käänne tapahtui, kun Maija sai ensimmäisen kerran kirjallisesti hyvää palautetta omasta äitiydestään.

−Olin tuntenut jatkuvaa huolta ja pelkoa siitä, että epäonnistun äitinä

− Nyt näin, että olen hyvä.

Maija sai positiivista palautetta myös siitä, millainen hän itse on. Virheiden tekeminen ei ole sen jälkeen ollut enää niin vaarallista.

− Jos teen jonkun asian väärin, voin tehdä sen sitten toisin.

− Ensimmäisen kerran ei ole tarvinnut esittää, että teen asiat paremmin kuin joku toinen.

Samoihin aikoihin hän alkoi nähdä muut äidit vähitellen äiteinä, ei vain ensikodin ihmisinä.

− Olen saanut sieltä hyvän ystävän, jonka kanssa on jaettu paljon asioista. On koettu samanlaisia juttuja ja nyt ollaan edelleen yhteydessä melkein päivittäin.

”Lapsestani näen onnistumisen”

Maija on ollut ensikodissa reilut kahdeksan kuukautta. Jakso alkaa lähetä loppuaan.

− Täällä oleminen on ollut minulle, itsetunnolleni ja itseluottamukselleni, todella parantava kokemus. Olen onnistunut jossakin ja tehnyt jotain hyvin.

− Kun taas huolestun jostakin lapseen liittyvästä, jota en ole ottanut huomioon, ensikodilla sanotaan, että katso lastasi. Hänestä näet, teetkö jonkun asian oikein.

Maija on onnellinen siitä, että lapsi on kehittynyt aivan ikätasonsa mukaisesti, on eläväinen ja nauravainen. Läheisiä kaksikolla on melko vähän, eivätkä he olisi pystyneet antamaan nuorelle äidille ja lapselle samaa tukea kuin ensikoti.

− Jos olisin kuormittanut läheisiäni kaikilla niillä kysymyksillä, joita olen voinut kysyä ensikodissa, he eivät olisi pystyneet antamaan minulle niin paljon positiivista palautetta kuin nyt olen saanut.

Maijan nimi on vaihdettu. Teksti ja kuva: Essi Lehtinen

Ensikodista ja päiväryhmistä äiti ja isä saavat tukea vanhemmuuteen vauva-perheen arkea harjoitellaan yhdessä. 

Baby Blues -toiminnasta apua vauvaperheen unipulmiin.