Olemme eläneet usean viikon ajan hyvin poikkeuksellista aikaa, mikä on vaikuttanut kaikkien elämään jollain tavalla. Olemme aiemmin voineet elää varsin turvallisessa maassa ja melko pitkälti hallita ja vaikuttaa omaan elämäämme. Nykyinen tilanne näyttäytyy monella tavalla erilaiselta. Joku muu tekee päätöksiä puolestamme, liikkumistamme ja osallistumistamme rajoitetaan, emme saa tavata meille rakkaita ihmisiä, palveluja on suljettu, koulut ovat kiinni, moni on menettänyt ainakin osaksi aikaa työnsä, yrityksillä on ollut vaikeuksia ja useilla on taloudellisia huolia. Kaikki tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että monien jaksaminen ja mielenterveys ovat kovilla. Nyt koronan aikana olen ollut erityisen kiitollinen siitä, että minulla on oma, turvallinen koti. Ajatus siitä, että menettäisin nyt kodin, kuulostaa surulliselta.
Edellä kirjoitetulla tarkoitan tietenkin koronan vaikutuksia elämäämme. Mutta mitäpä jos lukisit tekstin ajatuksella, että moni ihminen on elänyt tällaista elämää jo ennen koronaa? Tarkoitan ympäri maailman niitä miljoonia ihmisiä, jotka elävät sota- tai konfliktitilanteissa. Näille ihmisille poikkeustila on arkipäivää. Elettyään poikkeustilassa vuosia, voi joutua vielä jättämään kotinsa ja lähteä hakemaan turvaa jostain muualta. Monet heistä elävät pakolaisleireillä. Kun hygienia- ja terveysolosuhteet ovat leireillä usein hyvin alkeellisia, on selvää, että korona voi aiheuttaa vakavia seurauksia levitessään ahtaasti asuvien, heikkokuntoisten ihmisten joukossa. Vaikka median huomio ei enää kiinnity pakolaistilanteeseen, ei se tarkoita, etteikö hätä olisi edelleen olemassa, nyt se on jopa suurempi.
Vaikka median huomio ei enää kiinnity pakolaistilanteeseen, ei se tarkoita, etteikö hätä olisi edelleen olemassa, nyt se on jopa suurempi.
Suomessa asuvat, maahanmuuttajataustaiset perheet, ovat oikeutettuja samoihin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin kuin kantasuomalaiset. Ongelmia tuottaa kuitenkin kielitaito ja se, ettei heillä aina ole tietoa palveluista ja tuista. Mistä hakea tukea, kun joutuu lomautetuksi, miten elättää perheensä, kun yritys kaatuu, mistä saa ruoka-apua, voiko lapsi mennä päiväkotiin, kuinka saada tukea lapsen etäkouluun, kuka auttaa, kun ei tahdo jaksaa enää? Turvapaikkaprosessiin liittyvät toimet eivät etene kuten normaalisti ja voi olla tuskastuttavaa, että omaan elämään liittyviä päätöksiä joutuu odottamaan entistä kauemmin.
Monille on ollut haasteellista, ettei koronan vuoksi voi kokoontua muiden perheiden kanssa tai yhteisiin rukoushetkiin ja lapset eivät voi tavata ystäviään. Useimmissa vastaanottokeskuksissa kaikki aikuisille ja lapsille tarjottava ryhmätoiminta on jouduttu keskeyttämään ja henkilöstöresurssit ovat todella tiukoilla – sekä asiakkaiden että työntekijöiden jaksaminen on erityisen kovalla koetuksella. Ainakin yhdessä vastaanottokeskuksessa korona on alkanut levitä ja aiheuttanut perheille paljon ahdistusta ja pelkoa. Kun tähän lisätään huoli kotimaassa sairastuvista sukulaisista, voi stressi olla valtava ja nostaa pintaan vanhoja traumoja. Koronavirus myös leviää herkemmin kielivähemmistöihin. Jos ei saa terveystietoa omalla kielellään, ei osaa noudattaa viranomaisten ohjeita.
On tehty paljon töitä sen eteen, ettei kukaan oppilaista jäisi opetuksessa jälkeen.
Suomessa on onneksi lähdetty korona-aikana tukemaan maahanmuuttajia monella tavalla, muun muassa jakamalla monikielistä tietoa, kehittämällä eri kielisiä chat -ja puhelinpalveluja ja järjestämällä etätukihenkilötoimintaa. Myös kouluissa etäopetus maahanmuuttajataustaisen osalta on huomioitu monella tapaa, joskin hyvin paikkakunta- ja koulukohtaisesti. Oppilaille on tarjottu tietokoneita tai tabletteja, koulunkäyntiavustajien tukea, Wilmassa on lähetetty infoa eri kielillä ja joissain kouluissa on ollut mahdollisuus etätulkkiin. Opettajat ovat ottaneet perheisiin yhteyden, jos oppilas ei ole suorittanut annettuja tehtäviä tai ei ole osallistunut etätunteihin. Valmistavan opetuksen oppilaat ovat olleet oikeutettuja lähiopetukseen, jos kunta sellaista järjestää. Joillain paikkakunnilla opettajien ja kouluohjaajien lisäksi lapsen tukena on omankielinen ”rinnallakulkija”, joka toimii kodin, koulun ja oppilaan apuna ja linkittäjänä.
On tehty siis paljon töitä sen eteen, ettei kukaan oppilaista jäisi opetuksessa jälkeen. Maahanmuuttajataustaisten lasten kanssa se on voinut tarkoittaa hieman enemmän työtä ja erilaisia menetelmiä. Kasvokkain tapahtuvan tuen sijaan on jouduttu turvautumaan eri viestintävälineisiin. Tämä ei ole helppoa niille, jotka eivät siihen ole tottuneita. Erityisen haastavaa se on luku- ja kirjoitustaidottomille vanhemmille. Tällöin vastuu koulunkäynnistä jää paljolti lapselle itselleen. Lapsi voi joutua myös muissa kuin koulunkäyntiasioissa perheen asioiden huolehtijaksi.
Kukaan ei saa jäädä palvelujen ulkopuolelle kielen, kulttuuriin tai etnisen taustan takia, ei koronan aikana, eikä sen jälkeenkään.
Toivottavasti koronan vaatimien haasteiden myötä löytäisimme sellaisia toimivia ratkaisuja, menetelmiä ja toimintatapoja, joita voisi hyödyntää koronan jälkeenkin. Tarvitsemme monikielisiä palveluja, jotta voimme puhua yhdenvertaisista palveluista. Tähän pyrimme myös Ensi- ja turvakotien liiton palveluissa. Vuosien 2020−2023 strategiassamme ovat mukana yhdenvertaisuus ja moninaisuus. Näitä kehitämme tulevina vuosina. Kukaan ei saa jäädä palvelujen ulkopuolelle kielen, kulttuuriin tai etnisen taustan takia, ei koronan aikana, eikä sen jälkeenkään.
Kotouttaminen.fi sivuille on koottu monikielistä informaatiota koronavirustilanteeseen liittyen: https://kotouttaminen.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kunnat-tarjoavat-monikielista-informaatiota-asioinnista-koronavirustilanteessa
Pelastakaa Lapset ry:n vinkkejä koronavirustilanteen käsittelyyn lapsen kanssa englanniksi, espanjaksi, somaliksi, arabiaksi ja farsiksi: https://www.raddabarnen.se/rad-och-kunskap/coronaviruset-tips-rad/sprak/?fbclid=IwAR3wLVrZswpFo7sb0XYbh4acDJ4JMvgnUjGEfkLLNStsR5DrSBQFGFz27Hw
Kuva: Johnny McClung/Unsplash
