Pystytkö palauttamaan mieleen jonkun häpeää tuottaneen asian? Asian, jota häpesit niin kovasti, että et halunnut kenenkään saavan tietää siitä? Kyseessä voi olla joku tekemäsi asia tai tilanne, joka meni jostain syystä pieleen ja jonka olemassaolon haluaisit vain unohtaa. Mikäli tavoitat tunteen, saat varmaan kiinni jollain lailla myös siitä, miten hankala tunne häpeä on ja miten vaikeasta tunteesta haluaisi nopeasti eroon.  

Kuvittele, että elämäntarina olisi ollut seuraavanlainen; lapsena elämässä olisi käynyt vaikeita asioita, joiden seurauksena päihteiden käyttö olisi alkanut jo nuorena. Päihteet olisivat saattaneet palvella elämää auttaen säätelemään vaikeita tunnetiloja ja tuoden helpotusta pahaan oloon. Näin ajateltuna on aika luontevaa ymmärtää, että päihteiden käyttö olisi jatkunut. Aika kuluu eteenpäin ja yhtäkkiä ihminen havahtuu siihen, että päihteet ovatkin tulleet elämän keskipisteeksi, jota ilman ei enää pärjää – ja ne ovat muodostuneet isoksi ongelmaksi. Häpeä omasta elämäntilanteesta on valtava, johon helpotusta haetaan aina uudestaan päihteistä. Tämä tarina on monen päihdeongelmaisen tarina.  

Mikäli olet pystynyt kuvittelemaan tarinaa tähän asti, yritä kuvitella edes etäisesti sitä häpeän tunnetta, mikä päihteitä käyttävällä odottavalla äidillä on, kun hän saa kuulla olevansa raskaana. Äidillä, joka käyttää raskausaikana päihteitä – ”päihdeäidillä”. Tilanne pelottaa ja aiheuttaa äärimmäisen paljon häpeää. Mukaan astuu pelko lastensuojelusta sekä siitä, miten päihteiden käyttö on vaikuttanut lapseen, mikäli äiti uskaltaa edes ajatella sitä. Usein tässä vaiheessa oman toiminnan vaikutuksia lapseen ei pysty katsomaan, se on niin häpeällinen ja vaikea. Päihteitä käyttävien äitien tunne omasta huonoudesta on usein niin voimakas, että he kokevat olevansa maailman huonoimpia ihmisiä – sellaisia, joita kukaan ei voi auttaa ja jotka eivät ansaitse mitään. Häpeätunne on usein niin musertava, että se lisää tarvetta helpottaa omaa oloaan tutuilla keinoilla, päihteillä. Ja näin äiti on kierteessä, josta on hyvin vaikea päästä omin avuin irti. 

Ammattilaisten moralisoiva, asenteellinen tai kielteinen suhtautuminen ei auta tilanteessa eteenpäin, vaan saa äidin usein joko puolustautumaan hyökkäämällä tai vetäytymällä kontaktista. Sekä usein turvautumaan tuttuun keinoon olon helpottamiseksi – lisäämään päihteiden käyttöä. Meistä jokainen kaipaa ymmärrystä sekä nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Erityisesti päihteitä käyttävä odottava äiti. On tärkeä nähdä ihminen päihdeongelman takana, tunnistaa hätä sekä tuoda toivoa tilanteeseen. Kertoa mahdottomalta tuntuvassa tilanteessa, että ”minä näen sinut, tilanne ei ole toivoton, yhdessä pääsemme tästä eteenpäin, minä kuljen sinun rinnallasi”. 


Pidä kiinni® -hoitojärjestelmä tarjoa tukea ja apua päihteitä käyttäville odottaville äideille ja vauvaperheille aina tiiviistä ympärivuorokautisesta ensikotikuntoutuksesta matalan kynnyksen apuun.  

Apua on saatavilla ja muutos on mahdollista, kun siihen saa riittävän pitkään ja oikea-aikaisesti apua.

Kirjoittaja: Miia Pikulinsky

Miia Pikulinsky toimii erityisasiantuntijana Ensi- ja turvakotien liiton päihdeongelmaisten äitien kuntoutuksen tiimissä ja Pidä kiinni® -hoitojärjestelmässä.