”Mä en voi kutsua tummaihoisia mun synttäreille”, sanottiin Saralle, kun hän ihmetteli syytä, ettei saanut kutsua ystävänsä syntymäpäiville.

Sara on 15-vuotias ja kohdannut rasismia koulussa, kaduilla, bussipysäkillä, Facebookissa ja Snapissa. Rasistisia kommentteja on tullut tutuilta ja tuntemattomilta, lapsilta, nuorilta, aikuisilta ja jopa vanhuksilta.

Kerran Saran ohitti auto, jonka ikkunassa nuoret matkivat apinaa Saralle. Saraa on kutsuttu n-sanalla ja mutakuonoksi ja häneltä on kysytty: ”Eikö Afrikassa saa ruokaa, kun olet niin laiha” ja ” hei n******, etkö osaa tapella”?  Sara on suomalainen. Hän on syntynyt Suomessa ja elänyt Suomessa koko ikänsä. Mutta hänen isänsä on nigerialainen ja Saran ulkonäkö poikkeaa hieman muista nuorista.


Kaksi vuotta sitten yläastelaiset pojat kävivät hänen kimppuunsa. Häntä heiteltiin kivillä ja lyötiin mailoilla.


13-vuotias Nora on tullut Suomeen turvapaikanhakijana. Kaksi vuotta sitten yläastelaiset pojat kävivät hänen kimppuunsa. Häntä heiteltiin kivillä ja lyötiin mailoilla. Nora ei voinut muuta kuin odottaa siihen asti, että pojat lopettivat ja lähtivät pois. Noran vanhemmat tekivät tapauksesta rikosilmoituksen. Huutelua ja haukkumista on ollut koko neljän Suomessa asumisvuoden ajan: ”Miksi sä oot niin ruskea ja miksi me ollaan niin vaaleita, ootko sä sairas ja pitääkö sut viedä sairaalaan?”

Sekä Saran, että Noran mielestä rasistisesta kohtelusta tulee hämmentynyt olo, varsinkin jos rasistinen henkilö on joku tuttu. Tai jos se on tyttö, Saran mielestä tyttöjen tulisi tukea toisiaan. Noraa on myös pelottanut rasistit. Uusi naapuri oli yrittänyt tunkeutua heidän kotiinsa.  Sama, joka oli jo aiemmin uhkaillut Noran perhettä huudellen: ”Maahanmuuttajat pois täältä, te räjäytätte tän maan!”

Noran mielestä rasistit eivät tykkää maahanmuuttajista esimerkiksi siksi, että he ovat eri kielisiä. Saran mukaan rasistinen ihminen on säälittävä ja ahdasmielinen eikä osaa ajatella itseään toisen asemaan.

Molempien tyttöjen mielestä jotkut eivät aina itse ymmärrä puhuvansa ja toimivansa rasistisesti. Ystävät ovat perustelleet puheitaan sillä, että kotona vanhemmatkin puhuvat niin. Moni Saran ja Noran ystävistä onkin sanonut, että heidän vanhempansa ovat rasisteja. Yksi ystävistä kertoi isänsä vitsailevan usein rasistisesti. Saran mukaan rasistisia vitsejä kuuleekin paljon. Hän kuitenkin kokee, että niitä ei ole tarkoitettu kohdistuvan häneen itseensä: ”Kiusaajat ei itse tiedä mitä tarkoittavat, eikä ymmärrä miten pahalta tuntuu, kun haukutaan mutakuonoksi. Ne kysyy, miksi on pahaa sanoa mutakuono kun mun vanhemmatkin sanoo.” Toisaalta Nora kertoi tuntevansa monia nuoria, joiden vanhemmat eivät ole rasisteja, mutta nuoret silti ovat. Nora päätteli, että syynä voi olla se, ettei sen ikäisenä aivot oikein vielä toimi niin kuin pitäisi ja lähtee helposti mukaan juttuihin mitä muut nuoret tekevät. Vaikkei ehkä haluaisi.


Ystävät ovat perustelleet puheitaan sillä, että kotona vanhemmatkin puhuvat niin.


Kysyin Saralta ja Noralta, kuinka he ovat reagoineet kohtaamaansa rasismiin. Molemmat olivat yrittäneet olla välittämättä, eivätkä sanoneet kiusaajille mitään takaisin. Sara selitti: ”En lähtenyt siihen mukaan. En halua periaatteessa vajota sille tasolle. Huomaan ettei tekijällä ole järkeä päässä, joten turha alkaa jankkaa, koitan olla reagoimatta. Joskus olen sanonut, että miten toi voi olla ok sun mielestä.” Molempien mielestä on parempi, ettei ota sitä rasismia itseensä. Sara ajatteli, että tekijällä voi itsellään olla paha mieli jostain asiasta: ”Kaikki on vaan ihmisiä.” Kerran Saraa oli haukuttu mutakuonoksi selän takana. Hän meni sanomaan kiusaajille: ”Oliks teillä jotain sanottavaa? Ens kerralla voitte sanoa suoraan naamaan.” Tämä oli kuulemma hiljentänyt nuoret ja kiusaaminen loppui siihen. Olimme kuitenkin molemmat sitä mieltä, että tämä vaatii aika paljon rohkeutta.


Sara ja Nora eivät olleet useimmiten kertoneet rasismista kellekään ulkopuoliselle, se kuulemma harvemmin auttaa.


Sara ja Nora eivät olleet useimmiten kertoneet rasismista kellekään ulkopuoliselle, se kuulemma harvemmin auttaa. Ystäville oli puhuttu jonkin verran. Nora on puhunut myös joskus vanhemmille, psykologille ja opettajille. He ovat yleensä neuvoneet, että jos ei välitä, niin kiusaajat kyllä lopettavat.  Sara oli saanut isältään vertaistukea ja he olivat kääntäneet rasismin huumoriksi.

Puhuimme siitä, mikä voisi auttaa rasismin loppumisessa. Saran mielestä rasismi menee ajan myötä pois, kun Suomesta tulee kokoa ajan monikulttuurisempi, tarvitaan vain aikaa. Eri paikoissa, eduskunnassakin, pitäisi enemmän korostaa sitä, että on tärkeää tutustua muihin ihmisiin ja kulttuureihin. Kouluissa voisi olla rasismityöpajoja ja näytettäisiin esimerkiksi videoita rasismista. Kummankaan koulussa ei olla käsitelty rasismia. Saran koulussa oli puhuttu seksuaalivähemmistöistä, mutta sekin oli mennyt nauramiseksi. Naurajat olivat kuulemma samoja kuin ne, jotka ovat rasistisia.

Nora antaisi neuvoksi rasismia kohtaavalle lapselle tai nuorelle, että ei kannata välittää kiusaajista. Eikä varsinkaan kostaa.  Pitää esittää rohkeaa ja olla hermostumatta. Siten kiusaaja kuulemma lopettaa parhaiten kiusaamisen. Tarvittaessa voi kertoa omille vanhemmilleen tai opettajalle, mutta Nora ei ollut varma onko siitä apua. Rasismia on kuulemma aina olemassa, kaikissa maissa.

Kysyin, mitä tytöt haluaisivat sanoa rasisteille. Noralla oli vastaus valmiina: ”Mitä hyötyä sä saat, kun heität näitä sanoja. Jos olisit meidän paikalla, miltä susta tuntuisi jos mä olisin rasisti?” Sara halusi lähettää rasisteille viestin: ”Kuvitelkaa itsenne sen toisen asemaan. Onko oikeasti tarpeellista aiheuttaa niin isoa vahinkoa”?

Pidetään huoli, ettei yhdenkään lapsen tarvitse kokea rasismia. Meidän aikuisten tulee ottaa vastuu, eikä kehottaa lapsia olemaan välittämättä rasistisesta kohtelusta. Lasten ja nuorten rasismikokemuksia tutkinut Anna Rastas on antanut tärkeän neuvon: ”Sen sijaan, että aikuinen sanoo ’älä välitä’ hänen tulisi sanoa ’minä välitän.”

Huom! Lasten nimet on muutettu heidän suojelemiseksi

Edit 4.6. klo 14.20: Tekstistä on poistettu sanoja, jotka olivat loukkaavia. Sanat olivat suoria lainauksia haastateltavilta lapsilta, mutta silti sanoja, joita ei kuuluisi käyttää missään yhteydessä

Tiuku Pennola

Kirjoittaja: Tiuku Pennola

Tiuku Pennola toimii monikulttuurisuustyön asiantuntijana ja työskentelee Vaativan vauvatyön tiimissä.