Hallituksen tavoite laittaa julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut samaan asemaan yritysten palvelujen kanssa oli tuttu asia jo 1990-luvulta. Lokakuun lopussa tarkastettavasta sosiaali- ja terveysjärjestöjen muutosta sosiaalipalvelujen tuottajana analysoivasta väitöstutkimuksestani käy ilmi, että nyt esitettävät ideat eivät ole uusia. 1990 -laman aikaan julkisten palvelujen ja yritysten samaan asemaan laittamiselle ei kuitenkaan vielä ollut poliittisia edellytyksiä.

Nyt toivutaan kivuliaasti 2008 lamasta ja vakautetaan valtiontaloutta. Niiden varjolla on riski, että Sipilän hallituksen poliittisella päätöksellä murennetaan lopullisesti pohjoismainen hyvinvointimallimme ja siihen kuuluva yhteisvastuun lähtökohta. Myöskään järjestöjen tuottaminen yleishyödyllisten palvelujen turvaamista ei ole sote-uudistuksessa riittävästi arvioitu ja otettu huomioon.


”On otettava vakavasti, että sote-palvelut toteuttavat ihmisten perusoikeuksia. Hankintalaki säätelee hankintaprosessia ja tuo prosessi on toteutettava ihmisten perusoikeuksia kunnioittaen!”


 

Sosiaali- ja terveysjärjestöillä on ollut suuri merkitys sosiaalipalvelujen kehittäjinä ja tuottajina Suomessa. Monet kuntien vastuulla olevat sosiaalipalvelut ovat järjestöjen kehittämistyön tuloksia. Kuntien ja järjestöjen välille rakentui tiivis kumppanuus. 1990-luvun lamassa järjestöjä kutsuttiin kuntien avuksi taloudellisessa ahdingossa. Järjestöillä ja kunnilla oli yhteinen intressi vastata kasvaneisiin avun tarpeisiin.

Järjestöjen voittoa tavoittelematonta luonnetta ei ole enää tunnistettu ja hyödynnetty 2010 -luvulla tehdyissä päätöksissä. Palvelujen alueella järjestöt on rinnastettu yrityksiin. Kuntien ja järjestöjen kumppanuudet ovat muuttuneet ostopalvelusuhteiksi.

Vain hinta ei voi ratkaista

Järjestöjen aseman muutos on kytkeytynyt Suomessa kilpailukyvyn ja palvelumarkkinoiden rakentamiseen. Niiden aseman muutoksen ovat saaneet aikaan ensisijaisesti muihin kuin järjestöihin liittyvät kansalliset poliittiset valinnat. Euroopan unionin sääntely on niitä sittemmin vahvistanut.

Muutos on tapahtunut hiipien ja useilla samansuuntaisilla päätöksillä, vaikka päättäjien puhe on ollut järjestömyönteistä.

Muutosprosessi käynnistyi 1990-luvulla valtionosuusuudistuksella, kun yritykset nostettiin järjestöjen rinnalle palvelujen hankkimisessa. Vastuu palveluista tuli kunnille. Suomen ensimmäisessä hankintalaissa sosiaali- ja terveyspalveluja ei suljettu kilpailuttamisen ulkopuolelle kansallisella poliittisella päätöksellä. Monissa muissa Euroopan maissa kansallisissa hankintalaeissa toimittiin toisin. Sosiaali- ja terveyspalveluista tuli vähitellen kauppatavaraa ja hinta nousi hankinnoissa tärkeimmäksi laadun kustannuksella. Osassa sosiaalipalveluja, esimerkiksi lapsiperheiden ja vammaispalvelujen alueella, järjestöillä on edelleen tärkeä asema. Erityisen merkittävä se on sellaisissa vaativissa sosiaalipalveluissa, joissa ei ole muita tuottajia esimerkiksi päihdeäitien kuntoutus ja viittomakielisten palvelut. Jos niitä ei olisi, ihmiset jäisivät kokonaan ilman apua.

Hankintalakia uudistetaan parhaillaan. Harmittaa suunnattomasti, että hankintalakiehdotuksen mukaan pelkästään hinta voisi jatkossa olla hankinnan peruste. Ihmettelen, miksi näin. Se merkitsee suurta riskiä palvelujen laadulle ja ihmisten perusoikeuksien toteutumiselle. Se toimii myös suurten yritysten eduksi. Ne voivat kilpailutuksen voittaakseen painaa hinnan alas ja vallata sitä kautta markkinoita. On otettava vakavasti, että sote-palvelut toteuttavat ihmisten perusoikeuksia. Hankintalaki säätelee hankintaprosessia ja tuo prosessi on toteutettava ihmisten perusoikeuksia kunnioittaen! Hankintalaissa tulee olla selkeä velvoite, että hankintayksikön on sote-hankinnoissa otettava huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon oma lainsäädäntö. Siinä nostetaan esiin asiakkaan asema, kuuleminen ja myös palvelujen laatuun liittyviä yleisiä kriteereitä.

Sote- uudistus ja hankintalain uudistaminen yhdessä ovat entistä selvemmin laittamassa sosiaali- ja terveyspalvelut markkinoille. Riski on, että järjestöt ja pienet hoivayritykset joutuvat uudistuksissa entistä ahtaammalle. Nyt hallituksella olisi mahdollisuus tehdä linjauksia, joilla varmistetaan käytännössä jatkossa palvelujen monenlaiset tuottajat ja vältetään aikaisempia virheitä. Monimuotoiset, laadukkaat ja pitkäjänteisesti toimivat palvelut ovat ihmisten ja talouden etu.

Politiikan muutos hyvinvointivaltiosta palvelumarkkinoiden rakentamiseen on vaikuttanut myös järjestöjen tärkeimmän rahoittajan Raha-automaattiyhdistyksen rahoituslinjauksiin. Yrittäjät kyseenalaistivat sen avustusten oikeutuksen 1990- luvun lopulla markkinoiden toimintaa vääristävänä. Samanaikaisesti RAY:n rahapeleihin liittyvä yksinoikeusasema oli Euroopan yhteisön tuomioistuimen arvioitavana. Se todettiin yhteisölainsäädännön mukaan oikeutetuksi.  Edellä todetut tekijät vaikuttivat RAY:n sääntelyn muutoksiin. Ne saivat yksinoikeusaseman menettämisen pelosta RAY:ssä aikaan myös suuren varovaisuuden avustustoiminnassa. Lopulta se vetäytyi kokonaan järjestöjen tuottamien palvelujen rahoituksesta.

Järjestöt, päättäjät ja myös ministeriön virkamiehet kritisoivat RAY:n niin laajaa vetäytymistä järjestöjen palvelujen rahoituksesta. Toisin toimiminen olisi edellyttänyt kuitenkin poliittisia linjauksia ja päättäjien tukea, jota RAY ei saanut.  Arvioni mukaan RAY olisi hyvin voinut ja voisi jatkaa sellaisten palvelujen rahoittamista, joissa tuottajina oli yksittäisiä järjestöjä eikä ole edellytyksiä markkinoiden syntymiselle.

Nyt sote-uudistuksessa tulee tehdä päätöksiä ja linjauksia, joilla aidosti turvataan järjestöjen vastuulla olevien vaativien palvelujen rahoitus ja järjestölähtöinen auttamistyö. Ilman tätä resurssia Suomessa ei selvitä.

YTM Riitta Särkelän väitöskirja ”Järjestöt julkisen kumppanista markkinoiden jarjestot_julkisen_kumppanista markkinoiden_puristukseenpuristukseen: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen muutos sosiaalipalvelujen tuottajana vuosina 1990–2010” tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 28.10. klo 12, Castrén-salissa, Yliopistonkatu 8, Rovaniemellä. Vastaväittäjänä toimii professori, emeritus Pentti Arajärvi Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Anneli Pohjola Lapin yliopistosta.

Tilaa julkaisu

Riitta Särkelä

Kirjoittaja: Riitta Särkelä

Riitta Särkelä toimii Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteerinä.