Silmiini osui Helsingin Sanomien marraskuinen artikkeli muunsukupuolisuudesta. Sen lukeminen vei ajatukseni yleisen ymmärryksen kehitykseen samaa sukupuolta olevien parisuhteista. Ennen nuoruusikää en muista tienneeni ja vielä vähemmän tunteneeni ketään homoseksuaalia, lukuun ottamatta joitain julkisuuden henkilöitä maailmalta. Sittemmin siitä on tullut tavallinen asia: minulla on lukio- ja opiskelukavereita, kollegoita, perheystäviä ja perheystävien lapsia, joiden elämänkumppani on samaa sukupuolta.

Asia tuli tuntemattomasta tavalliseksi vähän samaan tapaan kuin internet. Vielä työurani alkuvuosina toimitin ”Kuka minusta nyt huolehtii?” -opasta, johon koottiin sosiaalityöntekijöiden käyttöön tietoa huostaanotetuille lapsille tarjolla olevista sijaishuoltopaikoista Suomessa – kunnes meidän tavallisten kansalaistenkin elämään tuli internet nettisivuineen ja hakukoneineen, eikä hakuteoksia tai muita puhelinluetteloita enää tarvittu.


Ihmisoikeudet eivät muodostu arjen käytännöiksi itsestään…


Yksi olennainen ero näissä kahdessa tuntemattomasta tavalliseksi -kehityskulussa kuitenkin on. Internetiä ei tunnettu ja käytetty arjessa aiemmin, koska sitä ei ollut olemassa. Homoseksuaaleja sen sijaan on aina ollut olemassa, sitä vaan ei suuri osa ihmisistä ollut hahmottanut, koska siitä ei ole saanut puhua, sitä pidettiin kummallisena poikkeuksena, häpeällisenä tai pahimmillaan jopa sairautena tai rikoksena. Onneksi olemme yhteiskuntana avanneet silmämme ja lakanneet kohtelemasta ihmisiä eri tavalla sen perusteella, mitä sukupuolta heidän rakkaimpansa ovat.

Artikkeli muunsukupuolisuudesta tekee näkyväksi sen, että yhteiskuntamme on jälleen yhden tuntemattomasta tavalliseksi -kehityskulun taipaleella. Aihe kuuluu siihen luokkaan, joka on aina ollut olemassa, mutta jota emme yksilöinä tai yhteiskuntana ole osanneet hahmottaa. Kysymys on myös lasten oikeuksista. Uusimman kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisista peräti 5,6 % ilmoitti kokevansa sukupuolensa joksikin muuksi kuin virallisissa asiakirjoissa lukee.

On ilahduttavaa, että nyt kuljetaan jo siinä vaiheessa, että maan suurimmassa lehdessä kirjoitetaan asiaa kokemuksellisesti ja tieteellisesti avaava artikkeli ja joissain virallisissa lomakkeissa voi jo rastittaa sukupuolekseen naisen, miehen tai muun. Silti paljon on vielä matkaa jäljellä siihen, että aiemmin tuntemattomille sukupuolille on arjen sosiaalisessa kanssakäymisessä ja yhteiskunnan rakenteissa luonteva paikkansa, että muunsukupuolisuuden voidaan sanoa olevan tavallinen asia.

Ihmisoikeudet eivät muodostu arjen käytännöiksi itsestään – mutta jokainen voi edistää niitä. Yksittäinen ihminen voi aloittaa vaikka lukemalla tuon artikkelin, tai muulla tavalla tutustua muunsukupuolisten kertomuksiin elämäntilanteestaan ja miettiä miten itse vastaavassa tilanteessa haluaisi tulla kohdelluksi. Yhteiskunnan rakenteissa ja käytännöissä muunsukupuolisuus on vielä varsin tuntematonta, joten tiedon levittämiseen ja välttämättömien muutosten aikaansaamiseen tarvitaan kansalaisjärjestöjen ja valveutuneiden päättäjien sinnikästä aktiivisuutta.

Sari Laaksonen

Kirjoittaja: Sari Laaksonen

Sari Laaksonen toimii kehitysjohtajana Ensi- ja turvakotien liitossa.