Tarvitsemme valokuvia monikulttuurisista perheistä Ensi- ja turvakotien liiton työstä kertoviin julkaisuihin, raportteihin, esitteisiin, Enska -lehteemme, nettisivuillemme sekä someviestintään. Tavoitteena on kuvata alle kouluikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan monenlaisista perheistä.

Kuvia otetaan erilaisista arkisista tilanteista kuten syöminen, pukeminen ja leikkiminen sekä vuorovaikutustilanteet.
Kuvaukset tapahtuvat Koulutuskeskus Sopukassa, Sipoossa (hyvät bussiyhteydet Kampista ja Itäkeskuksesta) 15.8 klo 9-15 välisenä aikana. Paikalle voi saapua aamulla 9-10 välillä ja lähteä, kun omalta osalta kuvaus on ohi.

Palkkiona kuvauspäivästä kuvattavat saavat laadukkaat kuvat itselleen muistoksi sekä Sopukassa herkullisen aamiaisen, lounaan ja päiväkahvit. Myös matkakulut korvataan. Samalla perhe saa mukavan retkipäivän Sopukassa.

Edellisten perhekuvausten satoa vuodelta 2018.

Jos innostut asiasta tai saat jonkun tuttusi innostumaan, ole yhteydessä niin kerron mielelläni lisää.

Tiuku Pennola
monikulttuurisuustyön asiantuntija, Ensi- ja turvakotien liitto
tiuku.pennola@etkl.fi
puh. 050 406 6235