Ensi- ja turvakotien liitto sekä suuri joukko muita suomalaisia avustusjärjestöjä on mukana poikkeuksellisen laajassa yhteistyössä, jonka tavoitteena on helpottaa järjestöjen varainkeruuta ja yhdistää lahjoittaminen osaksi arjen ostotilanteita. Valitse Sydämellä -verkkopalvelussa iso osa tuotosta ohjataan asiakkaan itse valitsemaan avustuskohteeseen.  

 Suomalaisista 58 prosenttia on lahjoittanut hyväntekeväisyyteen rahaa kuluneen vuoden aikana. Viidennes kertoo lahjoittavansa säännöllisesti, useammin kuin muutamia kertoja vuodessa. Tieto käy ilmi Influenssi Oy:n Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. 

 – Suomalaiset lahjoittavat mielellään rahaa tärkeäksi näkemälleen kohteelle. Koronapandemian myötä avuntarve on yhteiskunnassamme kasvanut merkittävästi. Niin ihmiset kuin yrityksetkin tarvitsevat apua. Halusin luoda palvelun, jossa kaikki voittavat: järjestöt saavat lisää rahaa auttamiseen, kuluttajalla on mahdollisuus tehdä vaikuttavia valintoja ja yritykset saavat uusia asiakkaita, kertoo Valitse Sydämellä -palvelun perustaja ja toimitusjohtaja Ville Mäkilä.

 Valitse Sydämellä -palvelun ansaintalogiikka perustuu verkkojätti Amazonin malliin. Se toimii myyntikanavana palvelussa mukana oleville yrityksille ja ansaitsee siitä palkkiota. Ainutlaatuista on se, että iso osa tuotosta ohjataan asiakkaan itse valitsemaan avustuskohteeseen. 

 Järjestöille uusi varainkeruukanava

 Valitse Sydämellä -palvelu yhdistää palveluntarjoajat, järjestöt ja kuluttajan. Lanseerausvaiheessa palvelussa ovat mukana Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Kirkkopalvelut, Ensi- ja turvakotiliitto, ViaDia, Operaatio Ruokakassi, Munuais- ja maksaliitto, Seta, SEY Suomen eläinsuojelu ja Kuopion ruoka-apu.

– Valitse Sydämellä on yrityksille vastuullinen tapa tehdä hyvää yhdessä ja tukea järjestöjen työtä. Lahjoituksilla voimme auttaa sosiaalisesti kestävällä tavalla tukea tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään uuteen alkuun, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä.

–Lahjoittajien tuki on tärkeä osoitus siitä, että lasten ja lapsiperheiden hyvinvointi on meidän kaikkien yhteinen asia. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kotiin ja hyvään alkuun elämässään.

Vastuullinen kuluttaminen arjessa vaikeaa

 Taloustutkimuksen kyselyn mukaan suomalaiset pyrkivät kuluttamisessa vastuullisuuteen mutta kokevat sen samalla vaikeaksi monin tavoin. Vastuullisuutta voi olla vaikea arvioida tai vastuullinen valinta voi olla kalliimpi ja jää sen vuoksi tekemättä.

 – Valitse Sydämellä -palvelu vastaa tähän tarpeeseen ja liittää auttamisen arjen kulutuspäätöksiin lisäten samalla asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia. Ostaessaan palvelun asiakas voi samalla valita, mille avustuskohteelle hän haluaa osan tuotosta ohjata, Mäkilä kuvailee.

Korona lisännyt paikallisten palveluiden kysyntää

Taloustutkimuksen kyselystä käy ilmi, että korona on vaikuttanut suomalaisten haluun tukea paikallisia toimijoita: kolmannes kertoo, että korona on lisännyt halua käyttää paikallisten pienyritysten palveluja.

– Olemme painottaneet paikallisuutta Valitse Sydämellä -palvelun konseptoinnissa. Tällä hetkellä palvelussa on mukana muun muassa kiinteistövälitystoimistoja, energiayhtiö, kampaamoja, autohuoltamoita ja ravintoloita. Olemme yritysten rekrytoinnissa vasta alkutaipaleella, joten joukkoon kyllä mahtuu, Mäkilän yhtiökumppani ja myynnistä vastaava Mari-Sanna Saaristo kertoo.

Paikallisuus motivoi asiakkaita myös lahjoittamaan. Taloustutkimuksen kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista lahjoittaa varoja mieluiten kotimaan avustuskohteisiin.

Mikä Valitse Sydämellä -palvelu?

  • Verkkopalvelu, jossa yritykset, asiakkaat ja järjestöt kohtaavat
  • Tukee järjestöjen toteuttamaa auttamistyötä
  • Tukee yritysten pärjäämistä vaikeassa taloustilanteessa
  • Tuo asiakkaalle auttamisen osaksi arjen ostotilanteita

 Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Ville Mäkilä, Influenssi Oy, p. 044 566 9979, ville@influenssi.fi 

Influenssi Oy on alustapalveluyritys, joka on sitoutunut lahjoittamaan 50 prosenttia liikevoitosta järjestöjen rahankeräyksiin. Tarkoituksemme on tuottaa hyvää yhteiskuntaan unohtamatta kuitenkaan kannattavaa liiketoimintaa. Yhtiön hallituksessa työskentelee yksityishenkilöitä sekä kumppanijärjestöjen edustajia. Lisätietoa Valitse Sydämellä -palvelusta: valitsesydamella.fi