Keskinäinen vakuutusyhtiö LähiTapiola Uusimaa jakoi torstaina pääkonttorissaan Porvoossa ensimmäiset lahjoitukset vuonna 2018 perustamastaan käyttörahastosta. Avustuksia jaettiin yhteensä 175 000 euroa neljälle järjestölle. Ensi- ja turvakotien liitolle LähiTapiola Uusimaa ja LähiTapiola Vahinkoyhtiö lahjoittivat tilaisuudessa 50 000 euroa Sipoossa sijaitsevan koulutuskeskus Sopukan kunnostukseen. Lahjoitus on liitolle erittäin tärkeä. Liitto kiittää lahjoittajia tärkeästä tuesta.

Liitto ja lahjoittajatahot ovat yhteisellä asialla turvallisuuden rakentamisessa yhteiskuntaan. Ensi- ja turvakotien liiton toiminnan tavoitteena on, että jokainen on turvassa. Liitossa autetaan mielenterveys-, päihde- ja muiden ongelmien vuoksi vaikeuksissa olevia vauvaperheitä, perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneita, sitä todistamaan joutuneita lapsia ja tekijöitä sekä lapsiperheitä erotilanteissa. Lisäksi vaikutetaan heidän asemansa paranemiseen.

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhteisöjen verkostossa autettiin vuonna 2018 yhteensä yli 12 800 ihmistä, joista lähes 4000 oli lapsia. Kun lapset ja perheet saavat riittävän varhain ja riittävän pitkäaikaisesti apua, vaikeuksista on mahdollista selvitä. Siten on mahdollista rakentaa vauvoille, lapsille ja koko perheelle hyvä ja turvallinen arki.

Koulutuskeskus Sopukassa, jonka kunnostukseen lahjoitus annettiin, järjestetään kuntoutuskursseja vaikeuksissa oleville vauvaperheille, koulutusta liiton 30 jäsenyhdistyksen ammattilaisille sekä tukea toiminnassa oleville vapaaehtoisille ja kokemusasiantuntijoille.