Leikki keventää taakkaa

…ikävät asiat hetkeksi. Hetken hengähdystauko on usein tarpeen arjessa. Vaikka leikkiminen on kivaa ja siitä saa mielihyvää, siitä myös oppii paljon. Lapsen on helpompi käsitellä vaikeita asioita leikin kautta. Voidaanhan leikkiä käyttää terapeuttisestikin. Leikki on tärkeää kaikille lapsille, mutta erityisen tärkeää on muistaa leikkiä turvakodeissa, vauvojen kanssa tai lasten kanssa…

ETKLn keskusjärjestön kehittämispäivät

Tapahtuma on tarkoitettu kaikille Ensi- ja turvakotien liiton keskusjärjestössä työskenteleville. If you are human, leave this field blank. Ilmoittautuminen työkokoukseen Työkokous on tarkoitettu Ensi- ja turvakotien liiton keskusjärjestön työntekijöille. Sukunimi * Etunimi * Erityisruokavalio Majoittuminen Majoitun Sopukassa En majoitu Sopukassa Huonekaveritoive Sopukassa majoitutaan kahden hengen huoneissa. Lähetä…

Apua vaikeisiin ero-, huolto- ja tapaamisriitoihin

erityisesti henkinen väkivalta tulee esille monella tavalla. Vanhempien yhteistyö sujuu paremmin – muutos on mahdollista Keräsimme hankkeen asiakkailta systemaattisesti tietoa elämäntilanteen muutoksista. Tätä varten loimme alku- ja loppukartoituslomakkeet keskustelun tueksi vanhempien tapaamisiin. Strukturoitu kartoitus auttoi vanhempia ja työntekijöitä saamaan syvällisemmän käsityksen tilanteesta, lasten ja vanhempien hyvinvoinnista ja konfliktia ylläpitävistä tekijöistä….

Lapsityön vertaistapaaminen

Tervetuloa vuoden ensimmäiseen lapsityön vertaistapaamiseen! Vertaistapaaminen on tarkoitettu kaikille yhdistysten työntekijöille, erityisesti lasten ja nuorten kanssa väkivaltatyön avopalveluissa ja eroauttamisessa työskenteleville.  Tule vaihtamaan lapsityön kuulumisia kollegojesi kanssa ja kuulemaan mm. Pääkaupunkiseudun turvakodin Lähisuhdeväkivaltatyön yksikön ja Helsingin kaupungin lastensuojelun yhteistyöstä lapsen palvelupolun kehittämisessä. Tapaaminen järjestetään Teamsin välityksellä ja linkki lähetetään ilmoittautuneille…

Pidä kiinni etsivän ja matalan kynnyksen työn työkokous

…on ollut vuosina 2017-2018 jatkuu 14.15 3. esittely 15.00 4. esittely 15.45 Tauko 16.00 5. esittely 16.45 Päivällinen Mahdollisuus saunoa ja ulkoilla 19.30 Tarjolla Sopukan iltapalaa Tiistai 12.2.2019 7.30 Aamupala 8.30 Mitä Pidä kiinni etsivän ja matalan kynnyksen työ on ollut vuosina 2017-2018 jatkuu 8.30 6. esittely 9.15 7. esittely…

Toiminnanjohtajien työkokous

…yhteydessä 17.30 Päivällinen Ulkoilua, saunomista, yhdessäoloa 21.00 Iltapalaa tarjolla Torstai 14.2.2019 7.30 Aamiainen 8.30 Strategian 2020-2023 valmistelu: tavoitteet ja tulosodotukset pääsihteeri Riitta Särkelä Työskentelyä 10.00 Tauko 10.30 Eduskuntavaalikampanjan käytännön toteutus pääsihteeri Riitta Särkelä ja viestintäpäällikkö Mikko Savelainen 11.15 Lounas ja huoneiden luovutus 12.00 Jäsenhankintakampanja viestintäpäällikkö Mikko Savelainen ja kansalaistoiminnan asiantuntija…

Pidä kiinni etsivän ja matalankynnyksen työn kehittämiskokous

Päivien aikana työstetään Pidä kiinni -etsivän ja matalan kynnyksen työn mallia yhdistysten käyttöön. Tarkoitettu etsivän ja matalan kynnyksen työn työntekijöille ja lähiesimiehille. Jäsen- yhdistyksille Lisätietoja Maria Hohenthal P. 0503568747, maria.hohenthal@etkl.fi Ohjelma maanantai 3.2. 11.00 Lounas 12.00 Aloitus 12.15 Mallinnusosien esittelyä ja keskustelua 13.30 Kahvi 14.00 Työskentely jatkuu 15.15 Tauko 15.30…

Eron tunteita ei voi suorittaa alta pois

…tunteiden käsittelyllä on iso merkitys. Ammattilaisella on tärkeää olla valmiuksia ottaa asiakkaan tunteita vastaan ja auttaa niiden puhumisessa auki.  – Erosta tai yleisesti vaikeasta tilanteesta puhumista voi haitata toisinaan se, että asiakas kokee häpeää tai epäonnistumista ja erityisesti ammattilaiselle tilanteesta kertominen tuntuu vaikealta ja jopa pelottavalta. Osaava ammattilainen kohtaa ja…

Eron tunteita ei voi suorittaa alta pois – 4 000 ihmistä saa apua ETKL:n eropalveluista vuosittain

…tunteiden käsittelyllä on iso merkitys. Ammattilaisella on tärkeää olla valmiuksia ottaa asiakkaan tunteita vastaan ja auttaa niiden puhumisessa auki.  – Erosta tai yleisesti vaikeasta tilanteesta puhumista voi haitata toisinaan se, että asiakas kokee häpeää tai epäonnistumista ja erityisesti ammattilaiselle tilanteesta kertominen tuntuu vaikealta ja jopa pelottavalta. Osaava ammattilainen kohtaa ja…

Keskusjärjestön ja jäsenyhteisöjen yhteistyön tiivistäminen

…ensi- ja turvakoti ryTampereen ensi- ja turvakoti ryTurun ensi- ja turvakoti ryTurvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ryVaasan ensi- ja turvakoti – Vasa mödra- och skyddshem ryVantaan Turvakoti ryVIOLA – väkivallasta vapaaksi ryVuoksenlaakson Vammais- ja perhetyö ryYlä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ryÄidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Ammattinimike Erityisruokavalio Olen tutustunut liiton tapahtumien…