Muistan, kuinka lapsena kyselin edesmenneeltä isoäidiltäni sota-ajasta. Hän kertoi, kuinka pommitusten aikaan hakeuduttiin pommisuojaan ja kuinka elämää yritettiin kaikesta huolimatta jatkaa normaalisti epänormaalissa tilanteessa. Mietin silloin ja useasti sen jälkeen, kuinka kamalaa elämä silloin on ollut.
Suomi ei ole sodassa, mutta elämme poikkeusoloissa. Poikkeusoloissa eläminen vaatii meiltä sopeutumista ja mielen joustavuutta, jota kutsutaan myös resilienssiksi. Resilienssillä tarkoitetaan muun muassa kykyä sietää vastoinkäymisiä, sopeutua uusiin tilanteisiin ja selviytyä niistä joustavasti. Käytännössä tämä on esimerkiksi kykyä sietää vaikeita tunteita, säädellä stressireaktioita ja ylläpitää toiveikkuutta. Luottamus elämää kohtaan on koetuksella, kun arki muuttuu radikaalisti lyhyessä ajassa. Ilmassa on epäuskoa ja pettymystä, kun monet suunnitelmat menevät uusiksi ja itselle tärkeistä asioista joutuu luopumaan. On huolta taloudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista – koko perusturvallisuus horjuu.
Jos elämänhistoriaan kuuluu kokemuksia, jotka ovat horjuttaneet perusturvallisuuden kokemusta, voi käsillä oleva tilanne nostaa pintaan vanhoja muistoja. Aiemmat kokemukset voivat tuntua psykofyysisinä reaktioina ja tehdä olosta erityisen haastavan. Uni voi särkyä, ajatukset poukkoilevat, keskittyminen on vaikeaa, tunteet ottavat vallan ja täyttävät mielen. On vaikea pitää yllä luottamusta ja toivoa.
Poikkeusoloissa on tärkeää vahvistaa turvan kokemusta, niin omaa kuin läheisten ja etenkin lasten. Meissä jokaisessa elää sisäinen lapsi. On mahdollista, että oman lapsen hätä aktivoi sisäisen lapsen pelon, kiukun ja ahdistuksen. Kysy silloin, mikä sisäiselle lapselle luo turvaa. Onko se kosketus, musiikki, liike, lämmin suihku, valokuvien katselu? Auttaako ajatusten ylös kirjoittaminen, maalaaminen, värittäminen, käsityöt, ystävän kanssa puhuminen? Kosketusta voi tarjota myös itselle. Tutkimus on osoittanut, että paijaaminen tuottaa mielihyvähormoneita, vaikka käsi olisi oma. Kuinka voit tarjota turvan kokemusta sekä huolissaan olevalle sisäiselle lapselle, että kiukuttelevalle leikki-ikäiselle tai koulutehtävien parissa tuskailevalle koululaiselle?
Poikkeusoloissa on tärkeää vahvistaa turvan kokemusta, niin omaa kuin läheisten ja etenkin lasten.
Sanoita tunteita ääneen – omia ja lapsen. Voit kertoa, että tilanne on poikkeuksellinen, mutta se ei tule kestämään loputtomiin. Voit sanoittaa oman harmituksen, mutta älä siirrä vastuuta tunteistasi lapselle: ”Minuakin harmittaa tämä tilanne. Huomaan, että sinä olet myös kiukkuinen.” ”Auttaisiko halaus sinua?” tai ”Huomaan, että nalle on surullinen. Mikä nallea auttaisi?”, näin voitte yhdessä miettiä, mikä suruun, pelkoon tai kiukkuun auttaa. ”Autan sinua koulutehtävissä ja jos en itse osaa, niin soitetaan enolle/kaverille/opettajalle, hän varmasti osaa auttaa.” ”Minäkään en taida muistaa kuinka tämä tehtävä ratkaistaan. Voidaan yhdessä laittaa opettajalle siitä Wilma-viesti.”
On tärkeää viestittää lapselle, että vaikeat tunteet ovat normaaleita epänormaalissa tilanteessa ja hyväksyä ne sekä itsessä että toisissa. Vaikeat tunteet eivät kuitenkaan oikeuta ketään satuttamaan toisia. Ei aikuista eikä lasta. Jos tunteet ottavat vallan, ja tuntuu siltä, ettei niitä voi hallita, on hyvä käydä viemässä roskat tai kävelemässä talon ympäri.
On tärkeää viestittää lapselle, että vaikeat tunteet ovat normaaleita epänormaalissa tilanteessa ja hyväksyä ne sekä itsessä että toisissa.
Huumori ja leikkimielisyys ovat tehokkaita apuja vaikeissa tilanteissa. Miten huumoria voisi kylvää arkeen? Voiko kotona seikkailla? Olisiko olohuoneeseen mahdollista rakentakaa maja ja syödä siellä eväitä? Mitä jos maalaatte toistenne naamat ja otatte hauskoja kuvia muistoksi tästä poikkeuksellisesta ajasta? Nyt saa tehdä asioita, joita ei normaalitilanteessa ehkä tehtäisi – onhan nyt poikkeusolot!
On selvää, että edessä on aikoja, jolloin kaikki asiantuntijoiden antamat vinkit tuntuvat teennäisiltä ja riittämättömiltä. Elämme vaikeita aikoja, ja se on tosiasiana hyväksyttävä, mutta me voimme tukea toinen toisiamme kohtaamalla vaikeat tunteet itsemyötätunnolla ja empatialla. Me selviämme tästä yhdessä.
Leffa, johon en koskaan kyllästy, vinkkinä koko perheen elokuvailtaan: http://www.koulukino.fi/inside-out-mielen-sopukoissa .
