Tutkimukset ovat osoittaneet, että itsetuhoisuuden riski on kohonnut niillä nuorilla, joiden vanhemmat ovat eronneet tai vanhempien avioliitossa on suuria ristiriitaisuuksia. On selvää, että vanhempien ero vaikuttaa aina nuoreen. Mitä riitaisampi ero on ja mitä enemmän nuori kuulee ja näkee eroavien vanhempien riitoja, sitä traumaattisempi kokemus siitä tulee nuorelle. Jos eroon vielä liittyy toisesta vanhemmasta pahan puhumista nuorelle tai jopa vieraannuttamista, on suuri riski, että se vaikuttaa nuoren mielenterveyteen haitallisesti.
Ero on pääsääntöisesti vaikea ja raskas asia sen kaikille osapuolille. Toisistaan eroavat aikuiset käsittelevät eroa omilla tavoillaan omien tukiverkostojen kanssa, mutta valitettavan usein erossa unohtuu kolmas osapuoli, eli lapset. Tässä kirjoituksessa viitataan nuoriin, koska oma tutkimukseni kohdistui nuorten itsetuhoisuuteen. Monet asiat pätevät kuitenkin yhtä lailla myös alle 12-vuotiaisiin.
Itsetuhoisuus lisääntyy huomattavasti nuoruusiässä ja se ilmenee hyvin monella eri tavalla. Nuorten itsetuhoisuus voi ilmetä suorina tai epäsuorina itsetuhoisina tekoina sekä ajatuksina ja toiveina itsensä vahingoittumisesta tai kuolemasta. Se voi ilmetä myös nuoren ilmaisussa, kuten kirjoituksissa ja piirustuksissa. Suoria itsetuhoisia tekoja ovat esimerkiksi itsensä viilteleminen, itsemurhayritykset ja itsemurhat. Epäsuorasti itsetuhoisuus voi ilmetä esimerkiksi syömisen tai syömättömyyden kautta, tarkoituksenmukaisena riskikäyttäytymisenä sekä itseä vahingoittavana päihteiden käyttämisenä.
Yhtenä väitöstutkimukseni tehtävistä oli kuvata nuorten itsetuhoisuuden syitä nuorten ja vanhempien näkökulmasta. Ehkä hieman yllättäen vanhemmat toivat vastauksissaan esiin nuoren koti- ja perhe-elämän vaikeuksia nuorten itsetuhoisuuden syinä. Vanhemmat kuvasivat eroon liittyviä nuoreen heijastuvia tekijöitä, joista keskeisimpiä olivat vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta sekä nuoren hoitoon/huoltoon liittyvät ongelmat.
Vieraannuttamisesta puhuivat ensisijaisesti isät. He kertoivat esimerkiksi nuoren eristämisestä ja toisen vanhemman tapaamisten estämisestä. Vieraannuttamisen seurauksena oli pahimmillaan nuoren vakava psyykkinen oireilu ja itsetuhoinen käytös. Tutkimukseen osallistuneista isistä useampi oli eron jälkeen jäänyt tapaajavanhemmaksi ja sen myötä ulkopuoliseksi nuoren asioissa.
Sekä äidit että isät toivat esille nuoren hoitoon/huoltoon liittyvää problematiikkaa. Pitkäkestoisten huoltoriitojen tunnistettiin heijastuvan perheen nuoren hyvinvointiin ja jopa johtavan itsetuhoisuuteen. Vanhemmat kertoivat myös oikeuden päätöksistä, joissa toisen vanhemman tapaamisia vähennettiin. Näiden päätösten perusteita oli vaikea ymmärtää ja ne nähtiin nuoren psyykkistä vointia heikentävinä.
Vanhempien erotilanteen kuvattiin myös aiheuttavan ristiriitoja nuorelle. Erossa nuori saattoi joutua asemaan, jossa hänen odotettiin asettuvan toisen vanhemman puolelle. Tutkimuksessa kuvattiin myös, kuinka nuoren joutuessa psykiatriseen osastohoitoon kesken vanhempien huoltajuuskiistan, saattoi se vaikuttaa nuoren saamaan hoitoon sitä huonontaen. Vanhempien eron jälkeen nuoren ollessa hoidon piirissä etä- ja tapaajavanhemmat saattoivat jäädä ilman keskustelumahdollisuutta ja tietoa nuoren tilanteesta.
Koska ero vaikuttaa nuoriin monella tasolla, on aiheellista miettiä niitä keinoja, joilla voidaan minimoida vanhempien eron vaikutusta nuorten mielenterveyteen ja sitä kautta vähentää myös nuorten itsetuhoisuuden riskiä.
Vanhempien tulisi saada tietoa ja ohjausta eroprosessissa, mutta mikä tärkeintä, tukea eron aiheuttamien tunteiden käsittelyyn. Turhautuminen, viha, pettymys, katkeruus, sekä muut mahdolliset eroon liittyvät tunteet tulisi käsitellä erillään kodin arjesta ja nuorista. Erotilanteessa vanhempien tulisi huolehtia nuorten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, eikä missään tapauksessa purkaa tunteitaan heidän kuullen tai heille. Tämä tulisi ottaa huomioon perhepalveluita kehitettäessä.
Joskus nuoren on hyvä päästä käsittelemään vanhempien eron aiheuttamia tunteita esimerkiksi kouluterveydenhoitajan tai perheneuvolan työntekijän kanssa. Tällaisessa tilanteessa on hyvin tärkeää, että ammattilaiset pysyvät puolueettomina. Toisaalta nuoren tuodessa esiin esimerkiksi toisen vanhemman vakavaa päihteiden käyttöä tai väkivaltaa, on asia syytä viedä eteenpäin.
Jos nuori päätyy psykiatriseen osastohoitoon vanhempien eroprosessin aikana, oli syy mikä tahansa, tulisi molemmat vanhemmat ottaa mukaan nuoren hoitoon. Akuutti huoltajuuskiista ei saisi vaikuttaa nuoren hoitoon, mutta se tulee toki ottaa huomioon perhetapaamisissa, joita tulisi järjestää molemmille vanhemmille erikseen. Eron jälkeen myös etä- ja tapaajavanhemmat tulisi aina ottaa nuoren hoitoon mukaan, heidän niin toivoessaan. Valitettavasti etä- ja tapaajavanhemmat kokevat usein jäävänsä ulkopuolelle.
Vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää ja siihen tulisi puuttua välittömästi ammattilaisten taholta. Vieraannuttamisessa kyse on siitä, että toinen vanhempi pyrkii aiheuttamaan haittaa nuoren ja toisen vanhemman suhteelle eron jälkeen. Jos eron jälkeen on nuoren edun mukaista rajoittaa toisen vanhemman yhteydenpitoa ja/tai tapaamisia, on sen arviointi viranomaisten tehtävä. Päätökset tapaamisoikeuksista, ennen kaikkea niiden rajoituksista tulisi tehdä tarkkaan harkintaan perustuen. Joskus, esimerkiksi vanhemman vakavan mielenterveys- tai päihdeongelman vuoksi tapaamisia voi olla syytä rajoittaa, mutta pääsääntöisesti nuoren suhdetta molempiin vanhempiin tulisi tukea.
Nuoren ei koskaan tulisi joutua valitsemaan puoltaan, ei vanhempien eikä ammattilaisten painostamana. Vaikka isien rooli tasa-arvoisina vanhempina on parantunut, on edelleen syytä korostaa sitä, että isillä on yhtäläinen oikeus olla lapsen elämässä eron jälkeen. Myös lähivanhemmuus voi olla yhtä lailla isällä kuin äidillä. Riitaisissa huolto- ja tapaamisoikeusasioissa eroavia vanhempia tulisi ohjata sovitteluun, joka on huomattavasti kevyempi vaihtoehto kuin oikeuden kautta päätöksen hakeminen.
On huomioitava myös tilanne, jossa ero on jommallekummalle tai molemmille eroavista vanhemmista helpotus. Nuorelle se saattaa silti olla vaikea ja pelottava kokemus. Perhe hajoaa, jolloin perusturvallisuus järkkyy aina jossain määrin. Nuorelle voi olla hyvin hämmentävää, jos vanhempi iloitsee eron jälkeen, nuoren itse käsitellessä negatiivisia tai ristiriitaisia tunteita. Tällaisessa tilanteessa perhepalveluiden tulisi tukea vanhempia nuorta huomioivaan käyttäytymiseen ja tarjota nuorelle mahdollisuus käsitellä erilaisia tunteitaan. Jos nuori jää yksin vaikeiden tunteiden kanssa, saattaa se johtaa mielenterveysongelmien kehittymiseen. Nuoren paha olo kääntyy herkästi sisäänpäin ja nuori voi pyrkiä helpottamaan omaa pahaa oloaan itsetuhoisin teoin.
Koska mielenterveyden- ja tunne-elämän vaikeudet ovat keskeisiä nuoren itsetuhoisuudelle altistavia tekijöitä, tulisi erotilanteessa vanhempia kaikilla tavoin auttaa toimimaan nuoren mielenterveyttä suojaavilla tavoilla. Tärkeää on vanhempien rakentava kommunikaatio sekä sujuva yhteistyö nuoren asioissa. Mikä tärkeintä, nuorta tunteineen ei saa jättää yksin erotilanteessa.
Kirjoittaja:
Tiina Maria Miettinen on mielenterveys- ja kriisityöhön suuntautunut sairaanhoitaja (AMK) sekä Terveystieteiden tohtori. Väitöskirjatutkimuksessaan hän kuvasi itsetuhoisuuden syitä, ilmenemistä, avun saannin odotuksia sekä kokemuksia avusta suomalaisten itsetuhoisten nuorten ja heidän vanhempiensa näkökulmasta. Tiina avaa mm. näitä teemoja puheenvuorossaan Erofoorumissa 2023.
Väitöskirja: Nuorten itsetuhoisuus ja siihen liittyvä apu, Tampereen yliopisto 2022
