Koululaisten kesälomat ovat alkaneet. Itse huomaan lähes päivittäin mielessäni palaavani ajatukseen heinäkuun puolessa välissä alkavasta lomasta. Ajattelen, toivon, olevani silloin rentoutunut ja ulkona aurinkoisessa säässä lukemassa kirjaa.
Toukokuun yllättävä hellejakso ja yhtäkkiä hujauksessa ohi kiitänyt kesäkuun ensimmäinen viikko saivat minut muistelemaan kesälomia, sitä kun olin teini-ikäinen ja katselin televisiosta nuorille suunnattuja ohjelmia. Erään sarjan ensimmäinen lähetys näytettiin melkeinpä suorana aamupäivällä ja sen jälkeen uusintana heti iltapäivällä. Koska minulla ei ollut muuta tekemistä, katselin molemmat esityskerrat.
Helle herätti minussa muiston, koska tunsin alitajunnassani jyskyttävät ajatukset ”Koska ulkona on ihana ilma, sitä ei saa heittää hukkaan” ja ”Mene ulos, tee jotain kivaa.” Muistin, miten piinaavan pitkiltä ja yksinäisiltä päivät kesälomalla joskus tuntuivat, miten toivoin voivani tehdä jotain, olla jossain, nauttia hetkestä. Elokuussa koulujen alkaessa minulla, kuten ei monella muullakaan luokkakaverilla, ollut kerrottavana ulkomaanmatkoista, korkeintaan yhdestä kesäreissusta Suomessa.
Mietin kaikkia kesää viettäviä perheitä, kaikkia koulusta vapaalla olevia lapsia, heidän kesälomatoiveitaan ja kokemuksiaan kesästä.
Kesäloma ei ole kilpailu, myös kesään kuuluu arki, ja arkeen monenlaisia asioita ja tunteita. Olen opetellut olemaan arkea, juhlaa ja loma-aikaa viettäessäni itselleni armollisempi. Iloitsemaan juuri niinä hetkinä auringosta, jäätelöstä ja maiseman vehreydestä, kun niitä satun pysähtyä katselemaan. Sitä toivon muillekin, erityisesti perheille ja lapsille. Turvallista, stressitöntä, arkisen lämmintä kesää.
Kirjoittaja on vapaaehtoinen somelähettiläs.
