Minusta tuli doula noin puolitoista vuotta sitten. Olin jo jonkin aikaa vapaaehtoinen_blogihakenut mielessäni jotain, josta saisin uutta sisältöä kotiarjen rinnalle. Jotain uutta, sopivan haastavaa, mutta samalla sellaista, jossa voisin ehkä olla hyödyksi muille. Valjastaa kenties omia kokemuksiani ja osaamistani toisten käyttöön. Kokea itsekin iloa ja ainutlaatuisia hetkiä.

Eräänä keskiviikkona, täysin yllättäen, saapui valaistuminen. Doulaksi on minun ryhtyminen! Minulla oli jonkinlainen käsitys siitä mitä doula tekee. Tiesin myös että doulina toimii sekä vapaaehtoisia että ammattidoulia. Käännyin oivallukseni euforiassa saman tien netin puoleen ja ryhdyin selvittämään reittiä doulaksi. Minulle sopiva reitti löytyi Helsingin Ensikodin vapaaehtoisena doulana ja hakeuduin koulutukseen.

En ole katunut.

Meille doulille järjestetään koulutusta, tukea ja kerran kuussa pidettäviä doulailtoja. Mukavia naisia, sekä kanssadoulat että Ensikodin ihmiset. Eikä ahnas ja herkkuperso doula voi jättää mainitsematta loistotarjoiluja. Pöydät notkuvat ja pannu on kuumana aina kun doulat kokoontuvat. Palkkiota doulille ei makseta vaan kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Kulukorvauksia voi saada esim. bensakuluihin.

Ennakkokäsitykseni doulaamisesta osoittautuivat melko paikkansa pitäviksi, mutta asia pitää sisällään vielä paljon enemmän kuin osasin odottaa. Helsingin ensikoti välittää doulia kaikille sitä toivoville äideille ja perheille Uudenmaan alueella. Doulaa toivovissa on yksin synnyttäviä äitejä, on pariskuntia, on ensisynnyttäjiä ja niitä, joilla on jo takana yksi tai useampikin synnytys.


Kun menee illalla nukkumaan, saattaa vatsanpohjassa viuhahtaa pari pientä perhosta. Onhan puhelin vieressä eikä äänettömällä, herra paratkoon?


Työtä tehdään doulaparina. Jokainen synnyttäjä saa sekä päädoulan että varadoulan. Päädoulan on tarkoitus osallistua synnytykseen mutta kumpikin on yleensä mukana tapaamassa äitiä/perhettä. Tapaamisia on vähintään kolme: ennen synnytystä, synnytyksessä ja  kerran sen jälkeen. Tutustutaan, käydään läpi äidin toiveita, pelkoja, tuen tarvetta. Ollaan mukana synnytyksessä, fyysisenä ja psyykkisenä tukena. Sen mukaan mitä kukin äiti toivoo ja tarvitsee.  Tavataan vielä viimeisen kerran, ihastellaan vauvaa, käydään läpi synnytystä, annetaan tarvittaessa vinkkejä ja tukea vauvan hoitoon ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa.

vauva_vapaaehtoisuus_blogiSyntymän ihme ei yleensä noudata sovittuja aikoja eikä tunne maksimipituuksia. Harrastuksena tämä on varsin sitova: doula voi joutua päivystämään pisimmillään neljä viikkoa jos lapsukainen ei laskettuna aikana aio syntyä. Ja usein he eivät aio. Tuo aika on jännittävää aikaa. Kun menee illalla nukkumaan, saattaa vatsanpohjassa viuhahtaa pari pientä perhosta. Onhan puhelin vieressä eikä äänettömällä, herra paratkoon?  Aamulla herätessä miettii, että jokohan tänään..? Doulakassin, joka pitää sisällään doulan survival-kitin, pidän yleensä tuona aikana melko hyvässä valmiudessa.

Harrastuksena doulatyö on monin tavoin ainutlaatuista. Suuria tunteita, elämän ihmeitä ja samalla myös todellista maanläheisyyttä. Verta, hikeä ja kyyneleitä. Olen saanut tavata uusia, mielenkiintoisia ihmisiä. Kuulla ja kuunnella monenlaisia tarinoita. Käydä keskusteluja vaippamerkeistä, syvimmistä peloista, maailmanmatkoista, ilokaasusta. Kulkea pätkän matkaa mukana elämän tärkeimmän asian äärellä. Antaa vastauksia niihin kysymyksiin, joihin olen osannut. Hieroa selkää ja silittää hiuksia. Hakea mehua, kylmiä pyyhkeitä, isälle kahvia. Toimia synnytyssängyn jalkatukena, rikki menneen tilalla. Rauhoitella. Kannustaa: pärjäät niin hyvin, osaat, pystyt. Ponnistaa mukana niin, että omissakin silmissä sumenee. Nauraa vedet silmissä. Säikähtää, pelätä. Liikuttua, iloita ja itkeä edellä mainituista syistä. Ottaa vastaan perheiden vilpitöntä kiitollisuutta.

Ei minusta mitenkään huono sisältö harrastukselle.

Anna Timgren toimii vapaaehtoisdoulana Helsingin ensikodissa.

Kirjoitus kokonaisuudessaan on julkaistu 17.6.2016 blogissa Muija maalaiskylästä


Vapaaehtoisissa on valtava voima

Tiesitkö, että Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä toimii 1600 vapaaehtoista.

Lauantaina 3.12.2016 vietetään vapaaehtoisten päivää.