Jokainen vauva ei ole turvassa

…onneksi saatavilla, eikä koskaan ole liian myöhäistä hakea sitä. Ensi -ja turvakotien liitto auttaa monissa haasteissa ja tukea saa alkuperästä, kansalaisuudesta ja kielestä huolimatta. Emme voi ottaa syliin Afganistanissa eläviä vauvoja. Emme voi lohduttaa, lääkitä ja ruokkia heitä. Emme voi sanoa heidän vanhemmilleen, että he ovat turvassa. Mutta meillä on…

Isäksi tulo mullistaa mieltä

…tulee sisäistämään uutta rooliaan isänä ja vanhempana. Kun raskaus näkyy selkeästi, mies siirtyy keskittymisen vaiheeseen. Hänen elämässään tämä vaihe näkyy ajankäytön, kaveriporukan ja harrastuksiin liittyvinä muutoksina. Lapsuusmuistot ja oma isä saattavat olla mielessä. Sen lisäksi mieltä saattaa askarruttaa puolison huomion jakautuminen hänen ja syntyvän vauvan välillä. Jos parisuhteessa on odotusaikana…

#MeToo, #MenToo, mutu ja MTF

Aloitetaan mutusta. Musta tuntuu, että joskus ajassa olevat ilmiöt ja asiat kapeuttavat näkökulmia yleisessä keskustelussa ja keskustelussa on valittava puolensa. Se on myös tarpeellista. Hankalat aiheet on saatava keskusteluun ja sitten pikkuhiljaa jääkiekkotermein ” laitojen kautta keskelle”. Ensi– ja turvakotien liiton miestyön tiimi järjesti toukokuussa Helsingissä järjestyksessään XI Miestyön foorumin…

Kohtaaminen vie syrjäytymiseltä terän

…turvakodeissa ja niiden hyväksi. Kun näiltä Ensi– ja turvakotien liiton kehittämispäälliköiltä kysyy huono-osaisuuden periytymisestä, he puhuvat kohtaamisesta. – Käsitys itsestä ikään kuin syötetään sisään. Ei vain sen takia, että perheessä olisi huono-osaisuutta, vaan myös sen takia, miten ympäristö suhtautuu: miten kohdellaan, miten kohdataan, kuvaa Pidä kiinni -hoitojärjestelmästä vastaava Maarit Andersson….

Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen liputuspäivä 1.10.

…ympäri Suomea avoimia ovia ja tehdään yhdistysten toimintaa tunnetuksi. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen liputuspäivää haetaan pysyväksi Lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2016 liputettiin ensi kerran Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi. Liputuspäivä liittyi Miina Sillanpää 150-juhlavuoteen ja myönnettiin tuolloin kertaluonteisena. Miina Sillanpään Seura jatkaa aktiivista työtä Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen liputuspäivän vakiinnuttamiseksi….

Lapsiperheiden köyhyysongelma ratkaistava- vakavimmassa riskissä vauvaikäiset

…kamppailevilla vauvaperheillä on mahdollisuus opetella vauvan kanssa elämistä, vauvan tarpeiden ymmärtämistä, niihin oikealla tavalla vastaamista sekä elämänhallintaa riittävän pitkään ensikodeissa ja päiväryhmissä, voidaan vauvoille turvata turvallinen elämän alku. Puolueet näyttävät valmistautuvan jo eduskuntavaaleihin. Usea puolue on luvannut nostaa ensi hallituskaudella perheet ja lapset keskiöön. Sitä kannatamme lämpimästi. Pelkkä lupaus ei…