Imetyspäivän seminaari 2017

Imetyspäivän seminaarin ohjelma 17.10.2017 Imetyksen tukena yhdessä Imetyksen terveyshyödyt sekä vauvalle että äidille ovat laajalti tunnettuja. Imetyksen edistämisen hyviä vaikutuksia voidaan kuitenkin tarkastella myös taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten hyötyjen näkökulmasta. Mitattavien hyötyjen lisäksi imetys on myös ihmisoikeuskysymys. Imetyksen laaja-alainen merkitys nousee hyvin esiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa, joita imetysviikon tämänvuotinen…

Vauvaperheitä kohdataan vahvalla ammattitaidolla ja suurella sydämellä

Vaativan vauvatyön auditointikierros päättyi keväällä 2022. Auditoinnin tavoitteena oli saada sekä yhdistyskohtaisesti että valtakunnallisesti kokonaiskuva siitä, miten laatukriteerit toteutuvat käytännön työssä sekä tuoda esille vauvatyön hyvät käytännöt ja mahdolliset kehittämiskohteet. Auditoinnin tulokset antavat suuntaa tulevalle yhteiselle kehittämiselle ja tuovat myös esiin kohtia, joiden edistämiseksi on tehtävä valtakunnallista vaikuttamistyötä. Laadun auditointi…

Hyvä kasvaa kasvattamalla

…on onnistuttu korvaamaan kannustavilla. Kyselyyn vastasi 529 vanhempaa, joista suurimmalla osalla (83 %) oli kielteisiä kasvatuskokemuksia omasta lapsuudestaan. Kyselyn perusteella kurittaminen jättää syvät muistijäljet, jotka tuntuvat vielä aikuisenakin. ”Tuntui pelottavalta, oudolta. En usein tiennyt, miksi huudetaan ja mitä tein väärin ja mitä minulta odotetaan.” ”Se tuntui kamalalta, olin mitätön ja…

Päihteiden käytöstä vauvaperheissä pitää puhua

…– Alkoholihan on vihoviimeinen asia helpottamaan stressiä ja väsymystä. Toisaalta päihdelääkäri ei myöskään kehota ristiinnaulitsemaan äitiä tai isää, jos hän nauttii lasillisen silloin tällöin. Tuomitseva sävy ei ole mitenkään hedelmällinen alusta sille, että vanhemmat toisivat esille huolen omasta päihteiden käytöstään. – Pitää vain toivoa, että aikuiset ihmiset osaavat hahmottaa asioita….

Vauvan yhteen päivään mahtuu kaikki tunteet

Vauvan vanhempana olo on kokonaisvaltainen kokemus; välillä hämmentävää ja vähän pelottavaakin ja toisina hetkinä pakahduttavaa hellyyttä, iloa ja rakkautta. Ensimmäinen kerta, kun avaa kotioven uuden vauvan äitinä tai isänä on pysäyttävä. Turvaistuin eteisen lattialla katsellaan ensin toisia ja sitten vauvaa ja sitten taas toisia kuin kysyen, että mitenhän me saimme…

Et ole yksin, vaikka siltä nyt tuntuisikin

Miten ihmeessä tästä selviän, rahat eivät yksinkertaisesti riitä kaikkien laskujen maksuun, rästejäkin on, jääkaappi tyhjä ja rahaa tulossa vasta kahden viikon päästä. Miten olen ajautunut tällaiseen tilanteeseen, mihin rahat katosivat, mitä kaikkea olen ostanut liikaa. En ole ostanut mitään turhaan vai olenko? Miten en hallitse tätä, olenpa surkea rahankäyttäjä, en…

Hyvä teko lapselle -palkinto Sixten Korkmanille

…Vaikeaa köyhyyttä ja siihen liittyviä muita ongelmia lapsuudessaan kokeneella ihmisellä ei välttämättä ole edellytyksiä hyvään vanhemmuuteen ja tällä on ylisukupolvisia seurauksia. – Rohkeat ja taloustieteen valtavirran vastaiset kannanotot ja näkemykset ovat kiitoksen erityisen arvoiset ja niihin on lapsiperheiden asemaa puolustavan järjestön helppo yhtyä. Sixten Korkman on tehnyt taloustieteilijänä mittavan uran…

Tietoa liitosta

…väkivaltatyön vertaistapaaminen 21.5.2024 Chatpäivystäjien teemakoulutus 1 Uutinen 7.5.2024 Vauvaperheiden avun saamista estää tarve pärjätä omillaan Vauvaperheet ovat uupuneita eivätkä he saa tarvitsemaansa apua. Miten pärjäät -selvitykseen vastanneet perheet tuovat esiin, että 31 % vauva … Enska pureutuu rohkeasti ja asiantuntevasti yhteiskuntaan ja vaikeissa ja turvattomissa elävien lasten ja perheiden asioihin….

Välittämisestä ja kunnioituksesta on kyse

…jotka olette vuoden mittaan kartuttaneet lahjoitustiliämme ja olleet rakentamassa hyvää joulua kanssamme! Lapsiperheköyhyyttä ei kuitenkaan poisteta lahjoituksin ja hyvää tekemällä. Joulutoiveeni maan hallitukselle on, että sosiaaliturvauudistuksella pistetään tämä asia kuntoon. Suomalaisten alkoholin käyttö on monessa mielessä siistiytynyt. Siitä huolimatta on tarpeen muistuttaa: anna lapselle raitis joulu. Lapselle läheinen aikuinen muuttuu…

Viestintätyöpaja: mediavalmennus

Viestintätyöpajassa saadaan eväitä median kanssa toimimiseen. Näkökulmana on erityisesti yhteydenpito toimittajiin ja haastattelutilanteissa toimiminen. Miten vastaan median yhteydenottoihin? Mitä toimittaja haluaa ja miten valmistaudun haastatteluun? Kuinka toimin haastattelutilanteissa? Miksi meidän ylipäätään pitäisi olla yhteydessä mediaan? Osallistu työpajaan tästä linkistä Lisätietoja Laura Kouri laura.kouri@etkl.fi viestinnän asiantuntija Ilmoittaudu tästä If you are…