Ensimmäiset elinvuodet vaikuttavat merkittävällä tavalla lapsen kasvuun ja kehitykseen, ja vaikutukset ulottuvat aina aikuisuuteen saakka. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisema uusi käsikirja kokoaa ammattilaisille työkaluja ja vinkkejä haastavissa perhetilanteissa elävien vauvaperheiden tukemiseen.
Vauvatyön käsikirja – Vauvatyötä haastavissa perhetilanteissa on monialainen katsaus vaativaan vauvatyöhön ja sen merkitykseen. Odotusajan ja ensimmäisten elinvuosien vaikutukset ulottuvat aina aikuisuuteen saakka. Käsikirja avaa varhaisen tuen tärkeyttä ja antaa välineitä erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa työskentelyyn.
Käsikirjassa avataan tutkimustiedon kautta odotus- ja vauva-ajan vaikutusta aivoihin ja tunteiden säätelyyn sekä perehdytään stressin, äidin traumakokemusten ja mielenterveyshäiriöiden vaikutuksiin.
Käsikirjaan on koottu käytännönläheistä tietoa vauvaperheiden kanssa työskentelystä, kaltoinkohtelun tunnistamisesta sekä monikulttuurisesta ja isien kanssa tehtävästä työstä sekä tutustutaan Ensi- ja turvakotien liiton palveluissa – ensikodeissa, sen päiväryhmissä sekä vankilan perheosastolla – tehtävään työhön.
Kirjan lopuksi pohditaan vauvatyön inhimillistä ja taloudellista vaikuttavuutta sekä dokumentointia työn laadun varmistamisessa. Esille tulee myös sosiaalityön tärkeä rooli vauvaperhetyössä. Kirja päättyy kokemusasiantuntijan puheenvuoroon.
Käsikirja on suunnattu sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille ja opiskelijoille, jotka kohtaavat työssään kuormittavissa oloissa eläviä vauvaperheitä. Monipuolinen sisältö auttaa tunnistamaan erityistä tukea tarvitsevat vauvaperheet varhaisessa vaiheessa ja löytämään sopivat toimintatavat, niin että perheet saavat apua riittävän aikaisin ja riittävän pitkäkestoisesti.
Lue kirja
Tilaa kirja verkosta
Tutustu myös
Enska 3/2020 ”Vasta kun sain apua, minusta tuli äiti”
Enska 4/2020 Raskausajan apu muuttaa elämän
Enska 3/2019 Yhä huonommassa kunnossa olevia vanhempia ensikotiin