Nuori ja muori torilla – tarina nuoria kohtaavan työntekijän päivästä

Tämä tarina kertoo Sannin päivästä kauppakeskuksessa nuoria tapaamassa. Sanni on nuorison silmissä jo muorisoikäinen. Hän on töissä Ensi- ja turvakotien liiton yhdistyksessä, Ero lapsiperheessä työssä. Ystävänpäivää edeltävänä päivänä hänellä on varattuna paikka kauppakeskuksen aulaan kertomaan yhdistyksen toiminnasta ja kyselemään, mitä nuorille kuuluu. Kuva: Matt Nelson/Unsplash Aamupäivästä Sanni pakkailee toimistokaapilla laukkua…

Parental Alienation Training

…Judicial College of England and Wales. He is the co-author of Understanding Parental Alienation: Learning to Cope, Helping to Heal (Charles C Thomas 2017) and The Guide for Separated Parents (Piatkus 2007) with his colleague, Karen. Koulutuksen sisällöt: 1) Focus: Understanding childhood relational trauma in divorce and separation.  Indicative content:…

Vanhempien ero voi lisätä nuoren itsetuhoisuutta

…ilmaisussa, kuten kirjoituksissa ja piirustuksissa. Suoria itsetuhoisia tekoja ovat esimerkiksi itsensä viilteleminen, itsemurhayritykset ja itsemurhat. Epäsuorasti itsetuhoisuus voi ilmetä esimerkiksi syömisen tai syömättömyyden kautta, tarkoituksenmukaisena riskikäyttäytymisenä sekä itseä vahingoittavana päihteiden käyttämisenä. Kuva: Vadim Koza / Unsplash Yhtenä väitöstutkimukseni tehtävistä oli kuvata nuorten itsetuhoisuuden syitä nuorten ja vanhempien näkökulmasta. Ehkä hieman…

Nordiska Kvinnor Mot Våld -konferens

…daytime services in our twenty memberorganisations. In this presentation I will open those themes and content working with childen. Development manager Tiina Muukkonen, Federation of Mother and child homes and Shelters 3. Fighting against porn as gender perspective education for our children and youth Dagens mainstreamporr består av grovt våld…

Ota koppi! – leikkipäivässä vapaaehtoisena

Nappaa mukaan hyvää mieltä, näytä kiireelle vaikka kieltä. Nyt on aikaa, anna leikin viedä! Leikistä ja laulusta, liikkeestä ja naurusta, onnistumisen riemuloista, kivan pelin kiemuroista. Niistä on leikkisät päivät tehty. On toukokuun toinen lauantai. Astelen lumisateessa kohti ensikotia. Kunpa olisi ollut aurinkoista! Perillä tunnelma on kotoisa ja lämmin. Vielä viime…

Rohkeus kohdata – Vauvafoorumi 2023

…merkityksellinen. Se voi olla kuva sinusta itsestäsi tai jostain sinulle läheisestä tai muuten tärkeästä ihmisestä. Se voi olla kuva jostain paikasta, maisemasta, esineestä tai vaikkapa rakennuksesta. Tuo kuva mukanasi työpajaan paperikuvana. Kuvaa ei tarvitse näyttää ryhmässä, jos ei halua. https://ensijaturvakotienliitto.fi/wp-content/uploads/2023/11/Tyopaja-2-merkitykselliset-valokuvat-Tiuku-Pennola.pdf   Työpajaan mahtuu max 20 henkilöä. 3. Mistä syntyy hyvä…

Saavutettavuuseloste

…Somefeedin Twittertekstit. Sivustolla on toistuvia elementtien id-tunnisteita: Valikoissa Sisältöalueen ja footerin #content-elementeissä. Sivustolla olevista kuva- tai videolinkeistä puuttuu alt- tai title-arvot: Apua sinulle -sivun kuvalinkit Enska-lehden kuvalinkit Videoupotuksilta puuttuu title-arvo. Lisäksi: Artikkelilistauksissa otsikko-elementit eivät laskeudu hierarkkisesti Footerin aside-elementti sijaitsee toisen landmark-elementin sisällä Osa sivuston elementeistä ei kuulu minkään landmark-elementin sisälle….

Koulutuspaketti naiserityisestä asunnottomuustyöstä

…kokonaisuutensa, joten niitä on mahdollista katsoa oman kiinnostuksen mukaan myös yksittäin ja haluamassaan järjestyksessä. Koulutuspakettia sekä sen osioita voi hyödyntää muun muassa itsenäisesti, työyhteisöissä ja koulutuksissa. Koulutuspaketin esityksiin on sisällytetty pohdintatehtäviä sekä linkkejä, joiden avulla teemaan on mahdollista tutustua syvemmin. Materiaali löytyy kokonaisuudessaan asuntoensin.fi-sivulta: https://asuntoensin.fi/aineistopankki/naiserityisen-asunnottomuustyon-koulutuspaketti/ Kuva: Genessa Panainte on Unsplash

Eroauttamista kehittämässä!

…ja ohjeita, sekä vertaistukea tai eri toimijoiden yhteystietoja. Tietopaketin tarkoituksena on, että ammattilaisen on nopea löytää tärkeät sivustot oman työn tueksi, mutta myös, että ammattilaisen on helppo välittää asiakkaille tietoa hyödyllisistä sivuistoista. Kirjoittajat: Eroauttamisen abc- koulutuksen 3. vuosikurssin opiskelijat Marika, Jenny, Eva-Sofia, Jutta ja Sonja Kuva: unsplash / Antonio Janeski…

Sateenkaari-ihmisten perhesuhteet ja perheiden tukeminen -verkkokoulutus

…perheissä Syventävät osiot toteutetaan kello 8.45-11. Koulutussarja toteutetaan TEAMSetäyhteydellä. Jokaiseen päivään on oma erillinen ilmoittautuminen. Koulutussarja toteutetaan yhteistyössä Sateenkaariperheet ry Perhesuhdekeskuksen ja Ensi- ja turvakotien liiton kanssa. Lisätiedot: Asiantuntija Päivi Hietanen, 0504385290, paivi.hietanen@etkl.fi   Valokuva: Jason Leung on Unsplash Ilmoittautuminen 25.11.2021 mennessä. Saat ilmoittautumisajan jälkeen TEAMSkutsun koulutukseen sekä ennakkotehtävän kouluttajilta….