Ukrainan sota on kestänyt jo lähes 4 kuukauden ajan. Noin 4,8 miljoonaa ukrainalaista on joutunut jättämään kotimaansa ja luku kasvaa jatkuvasti. UNHCR:n mukaan kyseessä on suurin pakolaiskriisi Euroopassa sitten toisen maailmansodan. 27 668 Ukrainan kansalaista on hakenut kansainvälistä suojelua myös Suomesta (14.6.22 mennessä). Tulijat ovat olleet pääosin naisia, vanhuksia ja lapsia. Miehet eivät voi lähteä Ukrainasta sen vuoksi, että he joutuvat jäämään sotimaan kotimaahansa. Tämä tarkoittaa valtavia määriä yksinhuoltajaperheitä, joissa lapset voivat olla yhteydessä isäänsä vain etäyhteyksin.

Nopealla aikavälillä suuri sotaa pakenevien määrä on herättänyt ennennäkemättömän auttamishalun Euroopassa, myös Suomessa. Monet järjestöt ja yhdistykset ovat perustaneet katastrofikeräyksiä ja toimittaneet Ukrainaan tai sen rajoille rahallista hätäapua ja humanitaarista tukea, kuten ruokaa, suojaa, hygieniatarvikkeita, terveydenhuoltoa ja psykososiaalista tukea. Osa järjestöistä on edistänyt pakolaisten oikeuksia, vastaanottoa ja kotoutumista Suomessa. Lapsille ja perheille on järjestetty erilaista toimintaa, kuten ryhmiä ja retkiä. On ollut tarjolla keskusteluapua Suomessa asuville ukrainalaisille ja niille, joita Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan suoraan tai välillisesti koskettaa. Kotimajoitusverkosto on organisoinut turvapaikanhakijoiden ja muiden Suomesta turvaa hakevien kotimajoitusta. Vastaanottokeskuksia perustetaan jatkuvasti lisää.

Materiaalia ja apua vauvaperheille

Ensi- ja turvakotien liitto on ollut mukana tukemassa Suomeen saapuvia ukrainalaisperheitä, erityisesti raskaana olevia, vauva- ja pikkulapsiperheitä. Liitolla on vankka kokemus jo aiemmin Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden tukemisesta Lapsiperhe turvapaikanhakijana -projektin toiminnan kautta ja näitä kokemuksia on hyödynnetty myös nyt. Voit lukea lisää projektista täältä: Turvapaikanhakijaperhe. Kohtaamisen ja tuen käsikirja by Ensi- ja turvakotien liitto – Issuu

Liitto on kääntänyt synnyttäjille suunnatun vapaaehtoinen doula synnytystukihenkilöesitteen ukrainaksi. Esite on pian tilattavissa painettuna versiona: Materiaalit – Ensi- ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi) ja heti luettavissa sähköisenä versiona: Волонтер-доула – підтримка для вас, хто стає матір’ю або батьком by Ensi- ja turvakotien liitto – Issuu. Valmisteilla on myös ukrainankielinen esite Suomeen tulevien vauvaperheiden konkreettisesti tueksi.

Maaliskuun alussa liitto käynnisti keräyksen Ukrainasta Suomeen paenneiden vauva- ja pikkulapsiperheiden auttamiseksi. Rahaa keräykseen kertyi noin 8000 euroa. Keräysvaroilla on käyty jo viemässä autolasteittain vaippoja, kosteuspyyhkeitä, pottia, hoitoalustoja, tutteja ja kaikkea muuta tarvittavaa vauvatavaraa Ukraina-keskuksiin. Varoja kerätään edelleen vauvaperheiden auttamiseksi: Lahjoita ja liity – Ensi- ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi)

Liitto on myös mukana monissa verkostoissa, joissa on yhdessä mietitty keinoja ukrainalaisten ja muiden sotaa paenneiden perhein tukemiseksi Suomessa. Tiedotusta ja vaikuttamista on tehty kannanottojen Kannanotto: Varhaiskasvatus tulee mahdollistaa kunnissa tilapäisen suojelun piirissä oleville lapsille – Ensi- ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi), erilaisten puheenvuorojen ja kouluttamisten Miten autan sotauutisista ahdistunutta vanhempaa? – Ensi- ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi) sekä blogien muodossa: Sotien vauvat – Ensi- ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi).

Tulevana syksynä Ensi- ja turvakotien liitto järjestää Ukrainasta paenneille vauva- ja pikkulapsiperheille suunnatun viikonloppuleirin Lähi Tapiolan lahjoitusvaroilla:  LähiTapiola lahjoittaa virkistysleirejä vauvaperheille – Ensi- ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi)

Jäsenyhdistykset ympäri Suomea auttavat myös konkreettiesti

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä on myös tartuttu monella tapaa ukrainalaisperheiden tukemiseen. Ukrainalaisäideille on tarjottu vapaaehtoisia doula-synnytystukihenkilöitä, vastaanottokeskuksiin on mainostettu yhdistysten vauvaperheille tarkoitettuja palveluja, tiloja on tarjottu muiden toimijoiden käyttöön mm. ryhmätoimintaa varten. Esitteitä on käännetty ukrainaksi ja yhdistysten markkinointia on kehitetty monimuotoisemmaksi.

Yhdistykset ovat lahjoittaneet sekä raha- että tavaralahjoituksia Ukrainaan meneviin keräyksiin, vastaanottokeskuksiin sekä ukrainakeskukseen. On perustettu yhdistysten omia Ukraina-työryhmiä sekä liitytty paikallisiin ryhmiin/yhdistyksiin/keskuksiin, joissa on yhdessä kehitetty auttamisen tapoja perhein hyväksi. Yhdistysten vapaaehtoistyöntekijät ovat vastaanottokeskuksissa toimineet lasten kavereina vanhempien ollessa palaverissa tai suomen kielen opetuksessa sekä järjestäneet leikkipäiviä. Lisäksi lapsille on ollut tarjolla tukihenkilöitä ja yhdessä muiden toimijoiden kanssa järjestettyjä kesäkerhoja. Joissain yhdistyksissä alueen vastaanottokeskusten naisille ja heidän alle 2-vuotiaille lapsilleen on järjestetty viikoittaisia ryhmiä.

Vaikka Ensi- ja turvakotien liitto onkin aktiivisesti mukana auttamassa ukrainalaisperheitä, kohdennetaan apu kaikille sodista ja konflikteista tulleille perheille, ei vain ukrainalaisille. Ensi- ja turvakotien liiton palveluihin ovat tervetulleita kaikki, alkuperästä, kansalaisuudesta ja kielestä huolimatta.