…turvakodit ovat olleet Uudellamaalla. Pelkästään Pääkaupungin turvakoti ry:n kahdesta turvakodista jouduttiin viime vuonna käännyttämään 412 asiakasta. – Näyttää siltä, että turvakodit ovat tulleet todella tarpeeseen, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen. Uusiin turvakoteihin on esteetön kulku ja kaikissa on ainakin yksi esteetön huone. Tiloja on remontoitu esimerkiksi lastensuojelulaitoksilta…
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneille suunnatut Nollalinja-puhelinpalvelu ja turvakodit palvelevat ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Myös vuodenvaihteen juhlapyhinä on mahdollisuus saada apua ja turvaa. Lähisuhde- ja perheväkivallasta puhutaan, kun henkilö on väkivaltainen nykyistä tai entistä kumppaniaan, lastaan, vanhempaansa, lähisukulaistaan tai muuta läheistään kohtaan. Lähisuhdeväkivalta voi olla fyysistä, henkistä, seksuaalista tai taloudellista. Väkivaltaa on…
…ympäri vuorokauden. Turvakoti on asiakkaille maksuton. Avopalvelut auttavat väkivaltaa kokeneita ja väkivallan tekijöitä tarvittaessa pitkäänkin. Chat auttaa alkuun. Tule juttelemaan tilanteestasi nimettömästi. Väkivaltatyön ammattilainen on paikalla jokaisena arkipäivänä. Turvakodit tarjoavat kriisiapua perhe- ja lähisuhteessa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille. Turvakodeissa saa akuuttiin tilanteeseen liittyvää tukea, neuvontaa ja ohjausta väkivallasta selviämiseen…
…ammattilaisille suunnattu… https://t.co/rZH6ZzPzAK Vieraannuttamisen vastaisena päivänä 25.4. järjestetään FACEBOOK-LIVE, jossa julkaistaan ammattilaisille suunnattu… https://t.co/rZH6ZzPzAK @Ensi_turvakodit Masentuneet äidit tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen. @Ensi_turvakodit jäsenyhdistyksissä ympäri Suomea tehdään mo… https://t.co/Lgf1W3rGcy Masentuneet äidit tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen. @Ensi_turvakodit jäsenyhdistyksissä ympäri Suomea tehdään mo… https://t.co/Lgf1W3rGcy @Ensi_turvakodit Suurin osa lähisuhdeväkivallan uhreille, sen keskellä eläville lapsille…
Turvakotiin tulevista naisista jopa joka viides on kokenut seksuaalista väkivaltaa. Naisia on pakotettu seksiin ja seksuaalisiin tekoihin, joita he eivät haluaisi tehdä. Alistaminen intiimissä suhteessa jättää syvän jäljen. Turvakotiin tulevalta aikuiselta kysytään, miksi hän hakee turvaa. Hänen kanssaan käydään läpi, millaista väkivaltaa hän on kokenut. Tilastojen mukaan ainakin noin 10…
…itsensä ja lapset tilanteiden uhatessa kärjistyä, sanoo Johanna Matikka. Myös lasten ja nuorten on tärkeä tehdä oma suunnitelmansa. Väkivaltainen voi puolestaan suunnitella, miten voi hillitä itsensä ja välttää tilanteiden kärjistymistä väkivallaksi. Nettiturvakodista löytyy ohjeet turvasuunnitelman tekemiseen. Turvakodit ovat auki pääsiäisenä Ensi- ja turvakotien liiton kaikki turvakodit eri puolilla Suomea ovat…
…ja nuorten chatia. Lahjoituksia voi tehdä täällä tai lähettämällä tekstiviestin TURVA10 numeroon 16155 (viestin hinta 10 euroa). Apua saatavilla Apua väkivaltan -chat auttaa nimettömästi arkisin klo 12-18 www.nettiturvakoti.fi Väkivaltatyön avopalvelut ympäri Suomea Nettiturvakoti > avopalvelut Turvakodit auttavat ympäri vuorokauden. Nettiturvakoti > turvakodit Listätiedot Tiina Muukkonen, kehittämispäällikkö tiina.muukkonen@etkl.fi 044 526 5256…
Lomakausi saattaa kärjistää tilanteita kotona. Apua lähisuhdeväkivaltaan on saatavilla myös kesällä. Ensi- ja turvakotien liiton chatit ja turvakodit ovat avoinna läpi kesän. Loma-aikana tunnelma kotona voi kiristyä ja turvattomuus lisääntyä. − Kiristynyt taloustilanne näkyy monen perheen loman vietossa tänä kesänä ja se voi osaltaan lisätä riskiä tilanteiden kärjistymiseen väkivallaksi. Loma-aikaan…
…valtakunnallisesti kahdenkeskiset suojatut videopuhelut, jolla toivotaan tavoitettavan eristyksissä olevat, apua tarvitsevat perheet. Myös chateissa apua hakevien määrät ovat kasvaneet merkittävästi viime viikkoina. Ensi- ja turvakotien liitosta kuitenkin muistutetaan, että jos kotonaolo ei ole turvallista, niin turvakodit auttavat normaaliin tapaan. Helsingin, Espoon ja Keski-Suomen turvakodit ovat olleet täynnä. Täyttymässä ovat myös…
…5, 7. krs 00100 HELSINKI Valtakunnallinen vertaistukipuhelin 040 746 7424, 040 725 6229 Palvelut: Vertaistukea synnytysmasennukseen Turvakodit vastaanottavat lähisuhteessa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneita. Useimmat turvakodit ovat avoinna ympäri vuorokauden. Turvakotiin voit soittaa aina kun koet väkivaltaa tai sen uhkaa läheisissä ihmissuhteissa. Lisätietoa turvakotien toiminnasta. Muiden kuin Ensi- ja turvakotien…