Rehellisyys ja vertaisuus auttavat muutokseen

…nettiryhmässä palkitsevana. Toisaalta myös se on mieltä lämmittävää ja palkitsevaa, että äidit ylipäätään liittyvät mukaan tällaiseen ryhmään. Se kertoo jo siitä, että jokin prosessi omassa itsessä kohti muutosta on lähtenyt liikkeelle.   Äitien nettiryhmässä on kaiken ikäisiä äitejä, joilla on monen ikäisiä lapsia. Toiset ovat raskaana ja perheessä voi lisäksi olla isompia lapsia. Joillain äideillä voi olla jo…

Raskaudenaikainen masennus täytyy tunnistaa ja hoitaa

…että apua konkreettisesti saa silloin, kun oireita kartoitetaan. Lapsi voi paremmin, kun vanhemmat saavat apua Jos vanhempien mielenterveysoireisiin saadaan apua, myös lapsi alkaa voimaan paremmin. Tästä on paljon tutkimusnäyttöä niin masennuksen kuin ahdistuksenkin osalta. Erityisesti tämä korostuu odottavien vanhempien kohdalla. Masentunut tai muutoin huonosti voiva vanhempi ei jaksa hoitaa vauvaa…

Mitä lapset ajattelevat isyydestä?

…piirtäjät ovat olleet 5–8-vuotiaita lapsia pääkaupunkiseudulta. Näyttelyssä voi nähdä tavalliset arjen puuhat, joita lapset tekevät tai toivoisivat tekevänsä. Kertomusten miehet ovat pääsääntöisesti isiä, mutta ei aina. Kuvissa vilahtelee mm. isoisät, harrastuksien ohjaajat, enot ja veljet. ”Ootko sä se täti, joka vie meidän piirustukset näyttelyyn? Mä en piirtänyt sulle mitään, koska…

Tule vapaaehtoiseksi auttamaan perheitä

…on sellaisia, joita meidän teemamme ovat koskettaneet joko lähipiirin kautta tai henkilökohtaisesti lähipiirissä. Esimerkiksi erotukihenkilönä toimiminen on merkityksellistä ja erovertaisuutta on kehitetty pitkään. Se, että voi saada ammattilaisen tuen rinnalle vertaisen tukea, on usein tosi vaikuttavaa ja toivoa tuovaa. Se on meillä kantava teema. Haluatko tuoda iloa vauvoille, lapsille ja…

Uskaltaako vieraannuttamisesta puhua herättämättä some-raivoa?

…kanssa tai lapsi haluaa etääntyä vanhemmasta omaehtoisesti. (Häkkänen-Nyholm, Laajasalo & Tuuri 2013.) Joskus lähivanhempi voi myös tiedostamattaan toimia tai puhua tavoilla, joka etäännyttää lasta toisesta vanhemmasta. Lapsilla ilmenee vieraannuttamisen myötä esimerkiksi psyykkisiä oireita ja kouluvaikeuksia (Häkkänen-Nyholm, Laajasalo & Tuuri, 2013). Vieraannuttaminen heikentää merkittävästi myös torjutun vanhemman psyykkistä vointia. Lapsen edun…

Eroauttamisen palvelut kehittyvät yhteistyössä

…osaston nuorten ero-opas vanhemmille on toiminut itselleni tärkeänä työvälineenä ja työn ohjenuorana. Nuoret toivovat parisuhteen päättymisestä huolimatta vanhemmiltaan hyvää ja kohteliasta käytöstä sekä sitä, ettei heidän tarvitsi elää vanhempien ristiriitojen ja erilaisten tarinoiden ja kokemusten välissä. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee oman tarinansa. Uskalletaan toimia näiden toiveiden suuntaisesti. Marja Olli,…

Raskausajan apu muuttaa elämän

…on hyvillä mielin. Vantaalla asunut Roosa tapasi avomiehensä Instagramissa muutama vuosi sitten ja muutti Kotkaan. Elämä keskittyi opiskeluiden ja töiden ympärille. Vaikka Roosa ja hänen puolisonsa ovat nuoria, he ovat toivoneet vauvaa jo jonkin aikaa. – Me puhuimme vauvasta heti ensimmäisellä tapaamisella, naureskelee Roosa. Nyt on luottavainen fiilis, sanoo esikoistaan…

Apua vaikeisiin ero-, huolto- ja tapaamisriitoihin

…puhua asioita äidistä ja isästä ilman, että tarvitsee miettiä vanhempien reaktioita. Lapsia on rauhoittanut tieto siitä, että on lupa jutella työntekijän kanssa. Eräs vanhempi kuvasi lapsensa luottamuksen vanhempiin lisääntyneen, kun hän tiesi, että myös vanhemmmat saavat apua. Nämä onnistumisen kokemukset luovat toivoa ja vahvistavat käsitystämme siitä, että lapsia ja vanhempia voi ja tulee auttaa,…

Luopumisen kipu ja kauneus

Pienet koululaiset ovat aloittaneet juuri koulutiensä ja monen vanhemman sydän on syrjällään. Pärjääkö pieni isossa luokassa, uusien ihmisten ympärillä? Jaksaako istua ja kuunnella opettajaa, saahan kavereita ja selviytyy koulupäivän haasteista? Koulumatkaa harjoitellaan yhdessä ja ensimmäiset päivät ehkä kuljetaan vielä rinnatusten. Sitten on vain luotettava, että lapsi osaa ja pystyy ja…

Mitä heille nyt kuuluu?

…perheille se tarkoitti kielteistä päätöstä. Kaiken keskellä lapset unohtuivat. Tulevaisuudessa toivon, että asioita katsotaan lapsen näkökulmasta ja tärkeintä on lapsen etu. Emme voi piiloutua kiireen ja lakien taakse, kun kyseessä on lapsi, joka tarvitsee turvaa ja tukea. Emme voi laittaa lapsia arvojärjestykseen kulttuurin, kielen tai ihonvärin perusteella. Kuva: Tiuku Pennola…