ETKL strategia 2024-2027, arvot ja visio

…ja toimimme yhdessä heidän kanssaan heidän asemansa parantamiseksi ja oikeuksiensa toteutumiseksi. Turvallisuus Turvallisuus on koskemattomuutta, luotettavuutta, vahvaa osaamista ja ammattitaidon jatkuvaa ylläpitämistä. Tilat ovat fyysisesti turvallisia ja yhteisöllisiä. Lasten turvallisuudesta huolehditaan erityisesti. Turvallisuus tarkoittaa myös luottamuksellista ilmapiiriä, luottamuksen ja yhteisöllisyyden rakentamista. Inhimillisyys Luomme ja ylläpidämme toivoa. Uskomme muutoksen mahdollisuuteen yksilö-,…

Sain työvälineen auttamiseen

…selviytyä. Vapaaehtoiset eron kokeneet ihmiset voivat omalla aidolla kokemuksellaan tarjota eroa pohtivalle tai jo eronneelle vertaansa vailla olevan tuen. Tärkeää heidän suunnaltaan on antaa toivoa, että eronkin jälkeen voi elää hyvää elämää. Minua on puhutellut paljon tutustumieni vapaaehtoisten tapa suhtautua lapsen toiseen vanhempaan vaikka tosi vaikeankin eron jälkeen. On ollut…

Ensikodin äidit juhlivat ensimmäistä äitienpäivää

…ilo, että Kristiina syöttää nyt Mikaelia tyytyväisin mielin. Kuukausi pari sitten Kristiinan masennus oli paljon pahempi ja hän toivoi, ettei lasta olisikaan. Ympärillä olevat ihmiset ja turvallinen olo ensikodissa ovat muuttaneet sen. − Minusta tuntuu, että olen osannut omaksua äitinä olemisen, kuvaa Kristiina ja hymyilee leveästi. Pari päivää ennen äitienpäivää…

Kuvat vaikuttavat ajatusta nopeammin

Lapsiperhe turvapaikan hakijana -hanke on jo päättynyt, mutta sen aikana otetut Todelliset supersankarit -kuvat ovat jatkaneet elämäänsä. Kuvat eivät toimi vain vaikuttamisen välineenä, vaan ne tuovat iloa ja voimavaroja erilaisista kulttuureista tuleville lapsille. Eikä vaan niille lapsille, jotka aikanaan pääsivät mukaan kuvauksiin, valitsemaan itselleen supersankariasun ja kertomaan mitä omilla supervoimillaan…

Taloudenhoitajien päivät 10.-11.11.2021

…sijoitustoiminta yhdistyksessä – tuottoerät sekä niiden kirjaus KHT Terhi Latvala, Oy Tuokko Ltd 11.30 Lounas 12.30 Yhteistyö talousasioita koskien – kokemusten ja ideoiden vaihtoa; keskustelun aiheita voi toimittaa ennakkoon Kaarinalle – yhteistyön suunnittelua – yhdistysten tarvitsema/toivoma tuki keskusjärjestöltä – vertaistuki yhdistysten välillä – taloudenhoitajien työkokous jatkossa 14.00 Kahvit 14.30 Työkokous…

Liitto valmistautuu tukemaan sotapakolaisena Suomeen tulevia perheitä

Lasten ja perheiden tilanne Ukrainan sodan keskellä on järkyttävä. Ensi- ja turvakotien liitto valmistautuu auttamaan Suomeen tulevia perheitä ydintehtävänsä mukaisesti. Lapsella on oikeus turvaan myös kriisin keskellä. Eurooppaa kohdanneen ennennäkemättömän humanitaarisen kriisin keskellä huoli kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien vauvojen ja lapsiperheiden selviämisestä on suuri. Tilanne sodan keskellä on sietämätön ja…

Luovasti turvassa – nuorten ryhmä Discordissa

…väkivaltaa vastaan -hanke Ensi- ja turvakotien liitto Johanna Jokiniemi 050 477 5576 johanna.jokiniemi@tuentu.fi Turvassa-hanke Turun ensi- ja turvakoti ry Milja Harju 044 324 1692 milja.harju@etkl.fi Ero lapsiperheessä-työ Ensi- ja turvakotien liitto Ilmoittautuminen: Ryhmään mahtuu 8 osallistuu. Ohjaajat ovat yhteydessä osallistujaan WhatsAppin välityksellä ennen ryhmän alkua. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 24.4.2023. Ilmoittautuminen…

KADONNEIDEN LASTEN PÄIVÄN WEBINAARI: NÄKÖKULMIA MONIKULTTUURISEEN EROON

Lapsikaappauksen riskit ja tunnusmerkit  Toiminnanjohtaja Tarja Räisänen, Kaapatut Lapset ry 14.35 Vanhempien kokemuksia monikulttuurisesta erosta ja sen haasteista dialoginen keskustelu kokemusasiantuntijan kanssa- Keskustelu johdattelee asiantuntija Päivi Hietanen 15.00 Keskustelu 15.15 Seminaarin päätös Lisätiedot: Kaapatut Lapset toiminnanjohtaja Tarja Räisänen, tarja.raisanen@kaapatutlapset.fi, 044-2626662  ETKL:n Ero lapsiperheessä asiantuntija Päivi Hietanen, paivi.hietanen@etkl.fi,  0504385290. Kuva: pixabay…

Unichatistä selviytymisvinkkejä, kun vauva ei nuku

…Pienen lapsen vanhempana tiedät varmasti, mitä kunnon yöunet merkitsevät sekä Sinulle että lapsellesi. Hyvä yöuni antaa voimia sekä energiaa. Aina vauva ei kuitenkaan nuku niin kuin itse toivoisimme, vaikka tekisimme mitä. Jokainen vauva on oma persoonansa ja kaikki nukkuvatkin myös eri tavalla. Hyvin nukkuminen ei tarkoita samoja asioita eri perheissä….

Vauvan odotus poikkeusoloissa jännittää – keskity hyvinvointiin ja arjen rutiineihin

…äärelle. Sinulla voi olla jokin musiikkikappale, kirja tai elokuva, joka antaa toivoa, ystävä, joka saa sinut aina nauramaan tai esine, joka muistuttaa hyvistä hetkistä. Läheisyyden tarve voi lisääntyä ja siitä on hyvä puhua kumppanisi kanssa. Raskaus herkistää mieltä ja siksi odottavalle äidille puolison ja muiden läheisten huolenpito onkin tärkeää. Poikkeuksellisenakin…